Kehitysministeri Tavio: Gazan sairaat ja haavoittuneet tulisi saada hoitoon
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) mukaan Suomi tukee EU-maiden yhteistä linjaa siitä, että humanitaarisen avun saaminen perille Gazan palestiinalaisalueelle tulee turvata.
Lähi-itä ja Ukraina olivat keskeisinä aiheina, kun EU-maiden kehitysministerit kokoontuivat Brysselissä tiistaina.
– Nostin esille sen huolen siitä, että Gazassa sairaat ja haavoittuneet – erityisesti lapset – tulisi saada hoitoon, Tavio sanoi.
Tavion mukaan tilannetta voitaisiin parantaa parantamalla pääsyä Itä-Jerusalemin sairaaloihin. Hän nosti myös esille, että Egypti on hoitanut huomattavan määrän Gazan potilaita.
Tavio sanoi lähteneensä omassa puheenvuorossaan liikkeelle sen toteamisesta, että Hamasin tulee antautua.
– Enkä näe, että tuolla saataisi kovinkaan kestävää rauhaa aikaiseksi niin kauan kuin terroristijärjestö Hamas hallitsee Gazassa, hän sanoi.
Tavion mukaan Hamasin ottamat panttivangit tulisi ehdoitta vapauttaa, mikä edistäisi hänen mukaansa tulitauon syntymistä.
– Se tietty on hyvä muistaa, mistä tämä sai alkunsa, tämä käynnissä oleva sota. Mutta kyllä minä katsoisin, että näkemys oli täälläkin keskustelussa melko yhteinen sen suhteen, että Israelilla on taas sen voiman myötä se vastuu tässä tilanteessa. Ja sen takia Israeliinkin kohdistuvat katseet siinä, miten he päästävät humanitaarista tukea alueelle ja miten he kykenevät siinä toimimaan.
Israelin asevoimat kertoi tiistaina Telegramissa aloittaneensa terrorismin vastaisen operaation Rafahin itäisellä alueella ja perusteli alueen rajanylityspaikan Gazan puoleisen osan toiminnan haltuunottoa tiedustelutiedolla, jonka mukaan paikkaa käytetään terroristisiin tarkoituksiin.
YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA puolestaan kertoi Israelin ilmoituksen jälkeen, että maan viranomaiset eivät päästä YK:n avustuskuljetuksia Rafahin rajanylityspaikan kautta Gazaan.
Rafahin rajanylityspaikka on humanitaarisen avun pääasiallinen reitti Gazan kaistalle.
Muun muassa YK: ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk antoi jo maaliskuussa kriittisen lausunnon Israelin toiminnasta. Sen mukaan jatkuvat rajoitukset Gaza-apuun sekä Israelin tapa jatkaa vihollisuuksia voivat johtaa nälänhädän käyttämiseen sotamenetelmänä, mikä on sotarikos.
Tavio ilmoitti tammikuussa, että Suomi keskeyttää viiden miljoonan euron vuosittaisen avun YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle UNRWA:lle väitettyjen terroristikytkösten vuoksi. Maaliskuussa hän kertoi, että tuen maksamista jatketaan, ja kymmenesosa siitä käytetään riskienhallinnan valvontaan.
Runsaat kaksi viikkoa sitten julkaistiin Ranskan entisen ulkoministerin Catherine Colonnan työryhmän raportti, jossa UNRWA:ta kuvattiin korvaamattomana ja välttämättömänä palestiinalaisten inhimilliselle ja taloudelliselle kehitykselle.