Uusi lukiojärjestelmä kuormittaa liikaa nuoria ja opettajia
Viime vaalikaudella hyväksytty lukiouudistus on lähtenyt nilkuttaen liikkeelle. Uudistukselle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet vain osittain eikä vastoinkäymisiltäkään ole vältytty.
Muutos on ollut iso niin opiskelijoille kuin opettajillekin. Opetussuunnitelman uudistaminen, kokeiden digitalisoiminen ja pääsykoejärjestelmän muuttaminen ovat muokanneet lukiojärjestelmää ennakoitua rajummalla tavalla.
Se, mikä toimii teoriassa, ei välttämättä toimi käytännössä. Tämä johtopäätös on tullut todistettua todeksi lukiouudistuksen yhteydessä.
Toiveet, että uudistus lisäisi lukiolaisten hyvinvointia, ei ole toteutunut. On käynyt päinvastoin, uudistus on lisännyt opiskelijoiden henkistä taakkaa. Samalla opettajien työkuorma on kasvanut jopa kohtuuttoman suureksi.
Miksi näin kävi?
Suurin syy tähän on korkeakoulujen valintaperusteiden muuttaminen lukiotodistuksia suosivaksi. Valtaosa korkeakouluopiskelijoista valitaan nyt korkeakouluihin lukion opintomenestyksen perusteella.
Mitä paremmin menestyy kirjoituksissa, sitä paremmat mahdollisuudet opiskelijalla on saada mieluinen jatko-opiskelupaikka yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että lukiolaisten huomio kohdistuu pelkästään ylioppilaskirjoituksiin.
Lukiolaisten menestyspaineet ovatkin kasvaneet valtavasti. Valmistautuminen opinnot päättäviin kirjoituksiin on aloitettava lukion ensimmäisestä päivästä lähtien.
Opettajien työtaakkaa on lisännyt suurten muutosten lisäksi se, että opiskelijoilla rajaton oikeus uusia ylioppilaskokeita. Opiskelijoille tämä oikeus on hyvä lisä, mutta opettajille tämä mahdollisuus on tuonut runsaasti lisätöitä.
Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hämmentävältä, että lukiouudistuksen yksi keskeisiä tavoitteita oli lukiolaisten hyvinvoinnin lisääminen.
Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hämmentävältä, että lukiouudistuksen yksi keskeisiä tavoitteita oli lukiolaisten hyvinvoinnin lisääminen. Ilmeisesti kenelläkään ei käynyt mielestä, että valintakokeisiin liittyvät paineet eivät katoa mihinkään. Ne vain siirtyvät uuteen paikkaan.
Yksi keskeisimpiä tavoitteita järjestelmän uudistamisessa oli saada nuoret aikaisemmin opintielle ja sen jälkeen työelämään. Tämä tavoite on osittain toteutunut, mutta sen hinta on ollut kohtuullisen kova.
Tässä tilanteessa on syytä tunnustaa tosiasiat ja tehdä tarvittavat korjaustoimet. Kun vanhassa järjestelmässä on valuvikoja, uusia uudistuksia ei kannata aloittaa.
Samalla on syytä miettiä, ovatko yliopistojen todistusvalinnoista saatavat pisteet kohdillaan. Arkijärjellä ajateltuna tuntuu oudolta, että pitkän matematiikan arvosanat painottuvat myös humanistisissa ja yhteiskunnallisissa aineissa.
Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Hannes Manninen esitti Suomenmaan blogissa oivallisia korjaustoimenpiteitä.
”Kirjoitusten uusimiskertoja on rajoitettava ja ylioppilastutkintoon sisällytettävien syventävien aineiden lukumäärää on rajattava. Todistusten perusteella täytettäville opiskelupaikoille on asetettava ylärajaksi kaksi kolmasosaa.”
Ex-ministerin Mannisen sanoissa on järkeä. Jos lukiouudistus tuottaa enemmän tuskaa kuin ratkaisuja, sitä on uskallettava muuttaa.