Puolueiden heikkeneminen on lisännyt lobbareiden tarvetta
Säätytalon hallitusneuvottelut ovat alkaneet reippaalla keskustelulla niin sanottujen lobbarien roolista Säätytalon työryhmissä.
Työryhmissä on useita työmarkkinajärjestöjen edustajia. Vielä enemmän keskustelua on herättänyt muutamien vaikuttajaviestintään keskittyneiden yritysten työntekijöiden mukanaolo.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ehti viikonvaihteessa vaatia jo lobbareiden, myös SAK:n palkollisten poistamista Säätytalolta.
Orpo heittelee tässä asiassa kiviä lasikaapista.
Kokoomuksen ministerit ottivat viime vaalikaudella herkästi huomioon suurten terveysalan yritysten viestit sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushankkeessa.
Vuoden 2007 hallitusneuvotteluissa kokoomus istutti erään energiafirman edustajan energia-asioita pohtivaan työryhmään. Esimerkkien luetteloa voisi jatkaa pidemmällekin.
Rinne on puolustautunut sillä, että kaikki ryhmien jäsenet ovat puolueidensa eivätkä varsinaisten palkanmaksajiensa edustajia työryhmissä.
SDP on aiemmin puolustautunut myös opillisilla argumenteilla. Työväenliike jakautuu SDP:n mukaan kahteen haaraan, ammatilliseen ja poliittiseen työväenliikkeeseen. Siksi on luontevaa, että ay-liikkeen palkolliset ovat tiiviisti mukana hallitusneuvotteluissa.
Suuri osa toimittajistakin on hyväksynyt vasemmistopuolueiden ja palkansaajajärjestöjen kiinteän yhteyden. On kuitenkin vaikea nähdä periaatteellista siinä, onko hallitusneuvottelijan varsinainen palkanmaksaja ammattijärjestö, yksityinen yritys tai vaikuttajaviestintään erikoistunut lobbarifirma.
Rinne on jo luvannut, että hänen hallituksensa toteuttaa niin sanotun lobbarirekisterin kuten myös alan toimijat ovat toivoneet. Se lisäisi toiminnan avoimuutta ja olisi sitä kautta omiaan hälventämään lobbaukseen liitettyä salamyhkäisyyttä.
Toivottavasti uudella hallituksella riittää siviilirohkeutta lähteä korjaamaan puoluetuen jälkeenjääneisyyttä.
Yksi näkökulma keskustelussa on kuitenkin toistaiseksi unohtunut. Kannattaa kysyä, miksi ammattimaisten lobbareiden määrä on viime vuosina kasvanut niin voimakkaasti.
Syyn tähän kehitykseen paljasti itse asiassa hallituksen muodostaja Antti Rinne. Hän perusteli ay-liikkeen työntekijöiden jäsenyyttä neuvotteluryhmissä sillä, että SDP:n palkkalistoilla ei ole riittävästi väkeä.
Puolueiden voimavarat ovat supistuneet oleellisesti vuoden 2008 jälkeen puoluetuen leikkausten myötä. Puolue- ja viestintätukeen ohjattiin silloin yhteensä 36 miljoonaa euroa. Viime vuoden budjetissa tarkoitukseen varattiin enää 29,6 miljoonaa euroa.
Puoluetukea on siis leikattu nimellisesti yli kuudella miljoonalla eurolla kymmenen vuoden aikana. Jos sitä olisi korotettu edes rahanarvon muutoksia vastaavasti, sen pitäisi olla tänä vuonna jo yli 40 miljoonaa euroa.
Leikkausten vuoksi puoluetoimistojen henkilöstö on supistunut. Myös niiden poliittiset osastot ovat kuihtuneet.
Kun puolueiden palkkalistoilla olevien asiantuntijoiden määrä on vähentynyt, puutetta korvaamaan on tarvittu vaikuttajaviestinnän ammattilaisia.
Toivottavasti uudella hallituksella riittää siviilirohkeutta lähteä korjaamaan puoluetuen jälkeenjääneisyyttä. Mitä vahvempia puolueet ovat, sitä vähemmän on tarvetta lobbarifirmojen palveluksille.