Nämä neljä asiaa selittävät, miksi yhteiskunnat voivat romahtaa nopeasti – ja jokaisen päättäjän tulisi ne ymmärtää

Pääkirjoitus

Yhteiskunnallisten romahdusten takana ovat hyvin usein samat syyt: ympäristöongelmat, ilmastonmuutos, vihamieliset suhteet naapurimaihin ja kyvyttömyys sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin.

Yhdysvaltalainen maantieteilijä ja Suomen akatemian akateemikko Jared Diamond tarkastelee vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan Romahdus – Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä) sitä, miksi niin monet yhteiskunnat ovat vuosisatojen saatossa romahtaneet täysin.

Tällaisia ovat esimerkiksi Pääsiäissaaret, mayat, viikingit, Haiti ja Ruanda. Teos on pitkän historiallisen perspektiivinsä ansiosta yhä ajankohtainen.

Teollistuneen maailman nykyinen vauraus perustuu siihen, että se on kuluttanut ”ympäristön pankkitiliä” – eli esimerkiksi uusiutumattomia energianlähteitä, kalakantoja, ruokamultaa ja metsiä – kestämättömällä tavalla.

Tutkiessaan romahtaneita yhteiskuntia Diamond havaitsi, että yhteiskunnan jyrkkä rappeutuminen voi alkaa vain muutama vuosikymmen sen jälkeen, kun se on saavuttanut väkilukunsa, vaurautensa ja valtansa huipun.

Diamond kertoo, kuinka pääsiäissaarelaiset onnistuivat tuhoamaan muutaman kymmenen tuhannen hengen yhteiskuntansa, vaikka heillä oli työkaluinaan vain kivitaltat ja lihasvoima. Nykyihmisellä on polttomoottorit ja ydinvoimalat, mikä lisää riskejä valtavasti.

Yhteiskunnan jyrkkä rappeutuminen voi alkaa pian sen jälkeen, kun se on saavuttanut vaurautensa huipun.

Tutkija luettelee kirjassaan ympäristöongelmista ja liikaväestöstä kärsiviä maita: Afganistan, Burundi, Haiti, Irak, Ruanda, Somalia…

Samat valtiot ovat tuttuja myös uutisista, jotka käsittelevät poliittisia ongelmia.

Diamondin viesti on selvä: sellaiset valtiot, joissa ympäristön tila on kehno ja väkiluku liian suuri, ovat vaarassa ajautua poliittiseen sekasortoon ja niiden hallintoja uhkaa romahdus.

Epätoivoiset ja aliravitut ihmiset yrittävät väkisin lähteä maasta, aloittavat sisällissotia tai ryhtyvät terroristeiksi.

Pisimpään selviytyneet yhteiskunnat ovat sellaisia, jotka ovat onnistuneet muuttamaan arvojaan tilanteen mukaan.

Uskonnolliset arvot johtivat pääsiäissaarelaisten tuhoon: metsät hävitettiin, koska palvonnan kohteina olleiden kivipatsaiden kuljettamiseen ja pystyttämiseen oli saatava tukkeja.

Ruandan ihanne suurista perheistä oli järkevä suuren lapsikuolleisuuden aikana, mutta nykyaikana se on johtanut tuhoisaan väestöräjähdykseen.

Päätökset siitä, luopuuko yhteiskunta ydinarvoistaan, kun ne ovat ristiriidassa eloon jäämisen kanssa, ovat kivuliaita. Niitä on kuitenkin joskus tehtävä.

Voisimmeko luopua turhasta kuluttamisesta, vaikka se vaikuttaakin olevan eräs länsimaisten yhteiskuntien perusarvoista? Onko fossiilisten polttoaineiden luoma vauraus tärkeämpää kuin yhteiskuntiemme elinkelpoisuus?

Rohkaisevaa on, että jotkin yhteiskunnat ovat onnistuneet muuttamaan arvojaan. Britannia ja Ranska ovat luopuneet vuosisataisista rooleistaan itsenäisesti toimivina maailmanvaltoina, Japani jätti taakseen sotilasperinteensä ja asevoimansa ja Venäjä hylkäsi kommunismin.

Diamond on vakuuttunut siitä, että maailman ympäristöongelmat todella ratkeavat vielä nykyisten sukupolvien elinaikana.

Kysymys on ainoastaan siitä, että ratkeavatko ne valitsemillamme miellyttävillä tavoilla vai epämiellyttävillä, kuten sodilla, kansanmurhilla, nälkäkuolemilla, epidemioilla ja yhteiskuntien romahduksilla.

Hän ei pidä todennäköisenä, että teollisuusmaat pystyisivät säilyttämään elämäntapansa, jos niihin ryntää romahtavista kehitysmaista pakenevien epätoivoisten siirtolaisten aaltoja.

Diamondin mukaan johtajat, jotka eivät vain reagoi passiivisesti, joilla on rohkeutta ennakoida kriisi ja toimia varhain ja jotka tekevät vahvoja ja näkemyksellisiä päätöksiä todella voivat merkittävästi vaikuttaa yhteiskuntaansa.

Siksi äänestäjien ei nykyaikanakaan pidä tyytyä keskinkertaisiin poliitikkoihin, jotka eivät näe nenäänsä pidemmälle tai hahmota asioita kokonaisuuksina. Päättäjiltä on vaadittava vastauksia ja ratkaisuja yhteiskuntaamme uhkaaviin isoihin kysymyksiin.