Lyhyt on poliittinen muisti ainakin hoitajien palkka-asiassa

Pääkirjoitus

Enemmistö Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista oli sitä mieltä, että hoitajien pitäisi saada seuraavalla työmarkkinakierroksella muita suuremmat palkankorotukset.

Kansanedustajien vastauksiin lienee vaikuttanut korona-aika, joka on koetellut erityisen kovasti hoitohenkilökunnan kestokykyä.

Epäilemättä myös suuren yleisön enemmistö kannattaisi hoitajien korotuksia, jos sitä gallupeilla kysyttäisiin. Kansanedustajien mielipiteet vastannevatkin pitkälle myös heidän äänestäjiensä näkemyksiä.

Ajatuksen toteuttaminen poliittisilla päätöksillä on kuitenkin erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta.

TYÖMARKKINAKIERROS on vasta aivan alkutekijöissään. Kukaan ei vielä tiedä, millaisia korotuksia Ylen kyselyssä mainitut ”muut” saavat.

Työnantajapuoli pyrkii myös hajauttamaan sopimuksia vähintään yritystasolle ainakin vientiteollisuudessa. Näin ollen ensi keväänä saattaa olla hyvin vaikea sanoa, mikä on se yleinen linja, johon hoitoalan korotuksia pitäisi verrata.

Toisaalta on vaikea löytää maasta yhtään sellaista ammattiliittoa, joka sitoutuisi siihen, että jonkun toisen liiton jäsenet saavat suuremmat korotukset. Asiaa voi kysyä vaikkapa opettajien tai varhaiskasvatuksen opettajien liitoilta.

Tarinan opetus on se, että poliitikkojen ei kannattaisi sotkeutua palkkaneuvotteluihin

KANSANEDUSTAJIEN vastaukset kertovat myös poliittisen muistin lyhyydestä. Keskustan Matti Vanhanen joutuikin entisenä pääministerinä muistuttamaan vuoden 2007 kokemuksista.

Kokoomus lupasi silloin vaalikampanjassaan viidensadan euron palkankorotuksen Sari sairaanhoitajalle.

Muut puolueet peesasivat kokoomusta vaalikeskusteluissa keskustaa lukuun ottamatta. Vain Vanhanen jätti kätensä nostamatta, kun puheenjohtajilta kysyttiin televisiossa, kannattavatko he viidensadan euron korotusta hoitajille.

Kokoomus sai osin tällä lupauksellaan suuren vaalivoiton ja nousi keskustan kumppaniksi hallitukseen.

Hoitajien liitot ottivat puoluejohtajien lupaukset tosissaan ja ryhtyivät ajamaan sen mukaisia korotuksia erittäin rajuilla työtaistelutoimilla, jopa uhkauksilla joukkoirtisanoutumisista. Sotkun selvittäminen vaati poikkeuksellisia toimia kuten erillisen sovintolautakunnan asettamista.

Hoitajat saivat lopulta kelpo korotukset, mutta muut ammattiliitot eivät tyytyneet sivustakatsojan rooliin. Ne ulosmittasivat vastaavat korotukset, mikä vauhditti viennin kilpailukyvyn murenemista.

Kun päälle vielä iski Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt finanssikriisi, Suomen talous sakkasi pahasti. Vanhasen hallitus pehmensi iskuja velanotolla. Samaan keinoon ovat sen jälkeen turvautuneet kaikki hallitukset talouden suhdanteista riippumatta.

TARINAN opetus on se, että poliitikkojen ei kannattaisi sotkeutua palkkaneuvotteluihin. Tämä oppi näyttää nyt unohtuneen aika monelta kansanedustajalta.

Eri asia sitten on, millaiset korotukset hoitajat saavat ensi keväänä. Tällä kertaa heitä suosivat markkinatalouden lait. Hoitajista on kova pula, ja työnantajat joutuvat ennen pitkää kilpailemaan heistä rahalla. Kilpailu on itse asiassa alkanut jo.

Hoitajat saattavatkin saada varsin hyvät korotukset ensi keväänä. Ne joudutaan tosin maksamaan velkarahalla. Sen ongelman hoito kuuluukin sitten poliitikkojen vastuulle toisin kuin yksittäisten ammattiryhmien palkankorotusten suuruudesta päättäminen.