Keskusta tekee tilaa voittajille

Pääkirjoitus

Uudet kansanedustajat aloittivat tiistaina vaalikauden työt intoa täynnä kuten asiaan kuuluu. Ensimmäinen työpäivä kului eduskuntaryhmien järjestäytymisen merkeissä.

Keskustan osalta tiistai toi valaistusta kahteen asiaan.

Ensimmäinen uutinen on, että puheenjohtaja Juha Sipilä keskittyy tällä kaudella hoitamaan kansanedustajan tehtävää niin sanottuna ”riviedustajana”. Hän ei haikaile sen paremmin eduskunnan puhemiehen kuin ministerinkään tehtäviä.

Innokkaimmat politiikan tarkkailijat ehtivät jo sovitella Sipilää mitä erilaisimpiin tehtäviin kotimaassa tai ulkomailla. Sipilä katkaisi nämä spekulaatiot kertaheitolla.

On huomattava, että Sipilä sai vaaleissa erittäin vahvan henkilökohtaisen valtakirjan, lähes 17 000 ääntä. Hän oli repivän vaalikeskustelun jälkeen suosituin ehdokas myös Oulussa.

Sipilän ratkaisu palvelee myös luottamusta politiikkaan. Tuota luottamusta on omiaan rapauttamaan se, että ääniharavat hyppäävät saman tien pois eduskunnasta, jos ministeriovet sulkeutuvat.

Eikä ole kovin tyylikästä sekään, että niin monet juuri valitut kansanedustajat pyrkivät saman tien Euroopan parlamenttiin.

Keskustan toinen uutinen oli pääsiäisen aikana kypsynyt näkemys, että kansa on osoittanut puolueelle nyt paikan oppositiossa. Juha Sipilä jätti tässä vain pienen takaportin auki.

Tässäkin on kysymys poliittisen järjestelmän uskottavuudesta. Keskusta kärsi historiansa suurimman vaalitappion ja putosi eduskunnan neljänneksi suurimmaksi ryhmäksi.

Keskusta sai toki yli 420 000 ääntä ja vain yhdeksän edustajaa vähemmän kuin eduskunnan suurin ryhmä SDP. Äänestäjien viesti ei jättänyt kuitenkaan tulkinnan varaa, keskustalle osoitettiin vaaliuurnilla opposition penkki.

Rinne pitäisi varmaan mielellään keskustan vipuvartena, jolla voi kammeta myönnytyksiä kokoomukselta hallitusneuvotteluissa. Keskustan ei pidä tällaiseen rooliin suostua.

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen tehtävä on selvittää ensimmäiseksi hallituksen rakentamista keskustaa suurempien puolueiden, perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa.

Rinteen aivoituksista saadaan tarkempaa tietoa perjantaina, jolloin hänet nimitetään hallitustunnustelijaksi. Hän jättää saman tien hallituksen ohjelmaa ja pohjaa koskevat kysymyksensä eduskuntaryhmille.

Rinteen kysymysten muotoilusta voi päätellä, mikä olisi hänelle mieluisin pohjaratkaisu. Politiikan kovat realiteetit puhuvat kuitenkin sinipunan puolesta.

Rinne pitäisi varmaan mielellään keskustan vipuvartena, jolla voi kammeta myönnytyksiä kokoomukselta hallitusneuvotteluissa. Keskustan ei pidä tällaiseen rooliin suostua.

Keskustan kannattaa harkita hallitukseen lähtöä vain siinä tapauksessa, että Rinteen neuvottelut perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa ajautuvat peruuttamattomasti umpikujaan.

Vuoden 2011 näytelmän kertausta ei nyt tarvita. Kokoomuksen Jyrki Katainen oli silloin samassa tilanteessa kuin Rinne nyt. Tuolloin Katainen heitti kertaalleen SDP:n ulos Säätytalolta ja yritti rakentaa vaihtoehtoa keskustan varaan. Kun se ei onnistunut, Katainen kutsui SDP:n takaisin neuvottelupöytään.

Todennäköisin vaihtoehto on nytkin SDP:n ja kokoomuksen akselin ympärille rakennettu sinipunahallitus. Sen syntyä auttaa toinen vahva akseli, jonka toinen pää on Hakaniemen torin nurkalla palkansaajien suurimman keskusjärjestön SAK:n konttorissa ja toinen pää Etelärannan työnantajapalatsissa.