Hämmentynyt Kokoomus

Kokoomuksen puoluekulttuurissa istuvan puheenjohtajan haastaminen on ison henkisen kynnyksen takana.

Kun kansanedustaja Elina Lepomäki haastaa Alexander Stubbin, kyse on suuremmasta aatteellisesta ja poliittisesta muutoksesta kuin puheenjohtajan vaihtamisesta.

Päivänpolitiikka, hallitussaavutukset ja mediahöhläily ovat kannatustaan menettäneessä kokoomuksessa käypiä perusteita puheenjohtajan haastamiselle. Ne rouhaisevat kuitenkin vain pintaa.

Kokoomuksessa muhiva muutoksen tarve vaatii arviota paljon pidemmältä kuin Alexander Stubbin kahden vuoden puheenjohtajuuden ja yhden vuoden valtiovarainministeriyden ajalta Juha Sipilän hallituksessa.

Keskustelun avaaminen tarkoittaa aatteellista, poliittista ja toiminnallista arviota. Kahden vuoden sijasta kokoomusta voi tarkastella viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Poliittinen muutos on helppo pelkistää puolueen vuosikymmenen takaisia iskulauseita vasten.

Vuoden 2006 presidentinvaalien ”Työväen presidentti” ja ”Vastakkainasettelujen aika on ohi” täydentyvät vuoden 2007 eduskuntavaalien ”Sari Sairaanhoitajalla”, jolloin kokoomus kumarsi julkisen sektorin naisvaltaisten alojen suuntaan. Perinteinen sivistys- ja opettajapuolue astui askeleen hoiva- ja hoitajapuolueeksi.

Puolue yhdisti palveluiden tekijät ja tarvitsijat.

Oikeiston ja vasemmiston vastakkaisuutta korostavat sekä ammattiyhdistysliikkeen toimintaa ja valtaa rajoittavat teemat eduskuntavaaleissa 2015 edustavat tyystin toisenlaista ajattelua kuin vuosikymmen aiemmin linjatut tavoitteet.

Kokoomus on ollut henkilökeskeinen media- ja vaalilähtöinen kampanjapuolue.

Kun muistetaan pääministeri ja puheenjohtaja Stubbin puheet loppuvuodesta 2014 konsensuksen eli yhteisymmärryksen politiikan kuolemasta, vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos vaikuttaa vielä järisyttävämmältä.

Julkilausuttu käsitys konsensuksen kuolemasta oli aikaisempaa avoimempi kädenojennus kokoomuksen sisällä vahvistuneelle markkinaliberaalille linjalle.

Stubb on asemoinut itseään puolueensa sisäisten mielipidevirtausten mukaan.

Aikaisemmin hän on edustanut arvo-oikeistolaisuutta ja isänmaallis-konservatiivisuutta. Viimeksi hän ilmoitti edustavansa kokoomuksen keskustalais-oikeistolaista linjaa.

Puheenjohtaja saa haastajan pitkälti oman poliittisen toimintansa vuoksi, mutta haaste on seurausta myös oikeistolaisuuden vahvistumisesta sekä Suomessa että kokoomuksessa. Muutos on näkynyt puolueessa ja sen nuorisojärjestössä jo pitkään.

Kokoomuksen nouseva sukupolvi on rohkeasti ja häpeämättä oikeistolainen.

Kun puhutaan Alexander Stubbin virheistä, niin kuinka paljon pohjimmiltaan on kyse Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen ajan poliittisesta ja toiminnallisesta pesänselvityksestä.

Kokoomus on ollut henkilökeskeinen media- ja vaalilähtöinen kampanjapuolue. Maksetaanko nyt hintaa myös siitä, että pitkäjänteinen ohjelmatyö ja toiminnan kehittäminen ovat jääneet liian vähälle huomiolle?