Hallitusneuvotteluissa ratkotaan kuntien elinvoimatyön tulevaisuus

Työllisyyspalvelu-uudistus ja valtionosuusrahoituksen leikkaus – siinä ovat kaksi kuntien tulevaisuutta keskeisesti määrittävää kokonaisuutta.

Elinvoiman näkökulmasta näistä ensimmäinen voi merkittävästi vahvistaa sitä, mutta toinen pahimmillaan tekee mahdotonta niin lastenhoidon järjestämisestä kuin kaavoittamisestakin.  

Valtionosuuksien vaaran vuodet liittyvät viime vuosina voimakkaasti kohonneisiin sote-kustannuksiin, joiden jälkivaikutus kunnissa näkyy leikkaantuvina valtionosuuksina tulevina vuosina. Erityisen rankka vaikutus on maakunnissa, joissa perustettiin viime vuosikymmenellä vapaaehtoisia kuntayhtymiä sen vuoksi, että palvelut voitaisiin tuottaa aiempaa tehokkaammin ja rahoitus olisi leveämmillä hartioilla. Näitä alueita oli Suomessa kahdeksan.

Vapaaehtoinen kuntayhtymäratkaisu ja työtuomioistuimen Kainuulle tekemä palkkaharmonisointipäätös toivat esimerkiksi Etelä-Savon sote-kuntayhtymän kunnille noin 22 miljoonan euron lisälaskun.  

Tälläkin hetkellä kahdeksan kuntaa Suomessa maksaa valtiolle siitä, että ne järjestävät ihmisille peruspalveluita, kuten varhaiskasvatusta, opetusta ja kirjastopalveluja. Nämä kunnat ovat pääosin pieniä, kuten Pertunmaa, Eurajoki ja Sodankylä.

Toistan – kuntien valtionosuusrahoitus on siis negatiivinen ja ne maksavat valtiolle siitä, että ne voivat järjestää kuntalaisille palveluja.  

Vuoden 2022 tilinpäätösten valmistuttua tilanne vain synkkenee ja todennäköistä on, että maksajakuntien määrä kasvaa. Kuntaliiton huhtikuussa julkaisemien alustavien laskelmien mukaan valtionosuudet tulevat leikkaantumaan kuluvasta vuodesta ensi vuoteen verrattuna esimerkiksi Etelä-Savossa ja Kanta-Hämeessä 28 %, Satakunnassa 27 % ja Pohjois-Karjalassa 24 %.   

Puolueiden on syytä yhdessä tunnustaa, että rahoitusjärjestelmässä on sellaisia perustavanlaatuisia virheitä, jotka tulee korjata välittömästi tulevalla hallituskaudella.

Huolestuttavaa on, että todennäköisestä tulevasta hallituspohjasta ei ole kuulunut avauksia rahoitusjärjestelmän muuttamiseksi ja nostamiseksi hallitusohjelmaan. Vähintäänkin olisi ratkaistava se, että vuosien 2021 ja 2022 palkkaharmonisaation kustannukset irrotettaisiin siirtolaskelmista, jolloin ne eivät vaikuttaisi kuntien valtionosuuksia leikkaavasti.   

Rahoitusperustan tarkastaminen on mitä suuremmassa määrin elinvoimakysymys, sillä mikäli valtionosuuspohja kuntien rahoituksesta sulaa ja sulattaa mennessään vielä verotulotkin, niin kuntien mahdollisuudet tehdä elinvoimatyötä loppuvat – paikka paikoin kokonaan.

Näin ollen asian olisi syytä olla jokaisen puolueen vaikuttamisagendalla laidalta toiselle ja oppositiosta hallitukseen.