Israel: Sodassa alkanut uusi vaihe
Iranissa parikymmentä ihmistä on saanut surmansa Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäyksessä maan eteläosassa, kertoo paikallisviranomainen Iranin valtiollisen Irna-uutistoimiston mukaan. Lisäksi kolmisenkymmentä ihmistä haavoittui.
Paikallisviranomaisen mukaan hyökkäys tehtiin asuinalueelle. Uutistoimisto AFP:n ei pystynyt tuoreeltaan tarkistamaan lukuja.
Iranilainen media on raportoinut tänään voimakkaista iskuista myös maan pääkaupungissa Teheranissa sen jälkeen, kun Israel ilmoitti iskevänsä Iranin hallinnon infrastruktuuriin. Israel sanoo, että sen ja Yhdysvaltain Irania vastaan käymässä sodassa on alkanut uusi vaihe.
Iranin valtiollinen televisioyhtiö IRIB uutisoi uutiskanava CNN:n mukaan, että Teheran on ollut perjantaiaamuna voimakkaan pommituksen kohteena ja räjähdyksiä on kuultu ympäri kaupunkia. Iskujen kohteena on median mukaan ollut muun muassa Teheranin keskustan vilkas Jomhuri-ostoskatu.
– Teheranin keskeisten ja itäisten alueiden kadut ovat nyt autioita, media kertoi.
Iran puolestaan on jatkanut ohjusiskujaan Israelissa ja Persianlahdella.
Yön aikana Iran sanoi iskeneensä Israeliin ohjuksin ja droonein. Iranin vallankumouskaarti sanoi iskeneensä Israelin Tel Aviviin ohjuksilla. Iranin aiemmat iskut sytyttivät tulipalon asuinrakennuksessa kaupungissa.
AFP:n toimittajat raportoivat perjantaina useista räjähdyksistä Tel Avivissa. Israelin asevoimat ilmoitti havainneensa Iranista laukaistuja ohjuksia Israelin alueella.
Qatar sanoo pysäyttäneensä droonin, jonka kohteena oli Yhdysvaltain sotilastukikohta. Myös Saudi-Arabia ilmoitti pysäyttäneensä kolme Iranin droonia maan pääkaupungin Riadin itäpuolella.
Arabiemiraateissa maan sisäministeriö varoitti Dubain asukkaita mahdollisista ohjusiskuista ja kehotti heitä menemään suojaan, uutistoimisto AFP:n paikan päällä olevat toimittajat raportoivat.
Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskunsa Iraniin viime viikonloppuna. Iran on tehnyt vastaiskuja Israeliin sekä Yhdysvaltain liittolaismaihin Lähi-idässä.

Iranin Punainen Puolikuu (IRCS) sanoo CNN:n mukaan, että yli 3 000 kotia ja 500 liikekeskusta on vaurioitunut Yhdysvaltojen ja Israelin iskuissa maahan. Järjestön mukaan Teheran on kärsinyt iskuista eniten.
Lisäksi toistakymmentä terveydenhuoltoon ja lääkkeisiin liittyvää toimipistettä on vaurioitunut iskuissa. CNN ei ole pystynyt tarkistamaan lukuja.
– Suurin osa iskuista on kohdistunut tiheästi asutuille alueille, järjestö sanoo.
Järjestön mukaan sen viisi avustustyöntekijää on haavoittunut.
Kuwaitin puolustusministeriö sanoo, että liki 70 maan asevoimien sotilasta on haavoittunut Lähi-idässä viikonloppuna alkaneen sodan aikana. Luku on alueen maiden korkein.
Kuwaitissa on lisäksi kuollut useita ihmisiä. Persianlahdella sodan aikana kuolleista suurin osa on saanut surmansa Kuwaitissa.
Puolustusministeriö sanoi myös, että Kuwait on tunnistanut ja torjunut satoja drooneja ja ohjuksia.
Yhdysvaltain asevoimat on ollut Kuwaitissa vahvasti läsnä Irakin sodasta lähtien.