Näkökulma: Konservatiiviäänet pakottavat Stubbin tarkkaan peliin, Haaviston tilanne on vaikea

Niin kävi, miltä ennakkoon näyttikin. Kokoomuksen Alexander Stubb ja vihreiden tukema kansanliikkeen ehdokas Pekka Haavisto ratkaisevat keskenään kisan tasavallan presidentin paikasta.

Haavisto pääsi taktisten vasemmistoäänten turvin 25,8 prosentin kannatuksellaan melko lähelle ykkössijan 27,2 prosentilla kuitannutta Stubbia. Tilanne on kuitenkin Haaviston kannalta karumpi, kuin miltä lukujen perusteella näyttää.

Stubb voi laskea jo taakseen käytännössä kaikki toisella kierroksella äänestämään vaivautuvat perussuomalaisten kannattajat ja selvän enemmistön Olli Rehnin äänestäjistä. Haavistolle jäävät lähinnä vain Jutta Urpilaisen ja Li Anderssonin takana loppuun asti seisseet vakaumukselliset sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton äänestäjät.

Toisella kierroksellakin varmasti riittää päivystävien dosenttien spekulaatiota ja toimittajien parranpärinää ”tiukasta” kisasta. Stubb kuitannee silti lopulta helpon voiton, ehkä karkeasti luvuin 60–40 tai hieman niukemmin, jos kahden ehdokkaan vaalissa usein nähtyä tasoittumista tapahtuu.

Toisen kierroksen vaali on myös aina omanlaisensa näytelmä, jossa miinoihin polkemisen vaara on ilmeinen. Stubb joutuu kampanjakoneistoineen miettimään nyt esimerkiksi, miten pitkälle perussuomalaisten, kristillisdemokraattien tai keskustalaisten konservatiiviäänestäjien liehittelyssä voi mennä liberaaliääniä Haavistolle karkuuttamatta.

Monet muistavat vielä, millaista jälkeä esimerkiksi entinen missi Anne Pohtamo ja kokoomusvaikuttaja Raimo Ilaskivi tekivät keskustan Esko Ahon kampanjassa kiivettyään tämän vankkureille vuoden 2000 presidentinvaaleissa.

Ensimmäisen kattauksen ehdokkaista kansanliikkeen ja keskustan Olli Rehnillä arvioitiin yleisesti olevan hyvät mahdollisuudet menestyä toisella kierroksella, jos hän vain sinne asti jotenkin yltäisi.

Neljännen sijan kuitannut Rehn ei ollut finaalipaikkaa lähelläkään, mutta kuuluu silti vaalien onnistujiin. Rehnin kannatus, 15,3 prosenttia ylitti selvästi keskustan gallup-kannatuksen ja suorituksen kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa.

Edellisissä presidentinvaaleissa 2018 keskustalaiset hylkäsivät puolueen oman ehdokkaan Matti Vanhasen ja ryntäsivät valitsemaan istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä toiselle kaudelle. Nyt vieraisiin ei lähdetty ja keskustalla oli vaaleissa vain yksi ehdokas Paavo Väyrysen yrityksen kaaduttua.

Rehn pystyi pitämään keskustan äänestäjät kautta maan ja hankkimaan heitä jostakin vielä merkittävän määrän lisääkin. Oulun vaalipiirissä Rehn oli 25 prosentillaan jopa suosituin ehdokas ja maalautti jälleen keskustanvihreällä ison joukon kuntia Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolisessa Suomessa.

Kuten keskustalla aina, etelän väkirikkaissa vaalipiireissä oli vaikeampaa. Helsingissä Rehn kirjautti kuitenkin 8,3 ja Uudellamaalla 10,9 prosentin lukemat. Viime kevään eduskuntavaaleissa keskustaa kannatti Helsingissä 1,6 ja Uudellamaalla 4,8 prosenttia äänestäjistä, joten ero on melkoinen.

Kun paikkaa toiselle kierrokselle ei kuitenkaan irronnut, menikö Rehnin kampanjassa jotain pieleen?

Ei varsinaisesti, sillä kyse oli pitkälti asioista, jotka eivät olleet ehdokkaan tai kampanjan omissa käsissä. Kun kokoomus onnistui hankkimaan alkusyksyllä ehdokkaakseen kovimman nimensä Stubbin, Rehnin mahdollisuudet laajaan yleisporvarilliseen rintamaan menivät.

Tilanne olisi ollut aivan toinen, jos kokoomus olisi joutunut kuurnimaan ehdokkaansa kakkos- tai kolmoskorista, Elina Valtosen, Antti Häkkäsen tai Risto E. J. Penttilän kaltaisten nimien joukosta. Stubbin ehdokkuus toi samalla kampanjaan massiivisen rahoituksenkin.

Rehnin mahdollisuuksia söi myös se, ettei SDP:n ehdokkaasta Jutta Urpilaisesta ollut murentamaan Haaviston kannatusta ja lopulta väliin kärkikaksikon haastajaksi kiilasi vielä Jussi Halla-aho.

Rehn ei myöskään voinut mitään sille, ettei 10 prosentin sarjaan kannatukseltaan heikentyneen keskustan poliittinen voima riittänyt ponnistuspohjaksi toiselle kierrokselle.

Rehn teki kampanjoineen monta asiaa oikein, mistä paras todistus on nousujohteisuus loppua kohti. Vakaa kuin kallio -iskulause toimi ja meni hyvin läpi.

Runsaasti viljelty narratiivi ”harmaasta” Rehnistä ehti kuitenkin dominoida julkisuuskuvaa liian pitkään, vaikka sen kääntäminen vahvuudeksi ehkä lopulta osin onnistuikin.

Median ja äänestäjien kiinnostus ehdokkaaseen olisi pitänyt saada heräämään kuitenkin viimeistään joulukuussa, jotta kamppailu toisen kierroksen paikasta olisi ollut realismia.

Onnistuminen Ylen yksilötentissä 15. tammikuuta toi tuulta purjeisiin, mutta vasta aivan ennakkoäänestyksen kynnyksellä ja ehkä jo liian myöhään. Televisiokanavien yhteispaneeleissa Rehn ei niinkään erottunut joukosta.

Presidentinvaalien surkeimman performanssin esitti jälleen kerran takavuosien pitkäaikainen presidenttipuolue SDP.

Urpilaisen kuudes sija 4,3 prosentin kannatuksella ei ole missään tolkullisessa suhteessa SDP:n 20 prosentin puoluekannatukseen, suurimman oppositiopuolueen asemaan ja ehdokkaan poliittiseen kokemukseen, ansioluetteloon ja kykyihin.

Urpilaisen kampanja näytti häthätää lastulevystä kyhätyltä vaalikojulta, mutta ehdokas voi ottaa heikosta menestyksestään osan omaankin piikkiinsä. Venkoilu ehdokkuudella ei näyttänyt hyvältä ja kampanja pääsi käyntiin liian myöhään.

Urpilainen näytti heräävän koko vaalikamppailuun vasta viimeisissä vaalitenteissä, joissa tohti haastaa Stubbia ja nostaa reilusti punaisen vasemmistolipun salkoon. Halla-ahon kannatuksen raju nousu sai vasemmistopuolueiden kannattajat kuitenkin ryhmittymään entistä tiukemmin Haaviston tueksi.

SDP:n suorittaminen jo kolmissa presidentinvaaleissa on ollut sillä tasolla, että mitat täyttävän ehdokkaan löytäminen seuraaviin vaaleihin voi olla kiven alla. Ellei meno muutu, presidentin paikka voi hyvin jäädä porvaripuolueiden haltuun vuosikymmeniksi.

Korjattu 29.1. klo 16.48 Elina Valtosen sukunimi Lepomäestä Valtoseksi.