Nato-jäsenyys kaventaisi vaihtoehtoja
Mitä pitäisi ajatella Suomen Nato-jäsenyydestä?
Eurooppalaisen sopimusjärjestelmän rikkominen Ukrainassa saa monet tuntemaan turvattomuutta ja se taas johtaa puheenvuoroihin Nato-jäsenyydestä.
Jos ulkopolitiikan osaajilta J.V. Snellmanilta, J.K. Paasikiveltä tai U.K. Kekkoselta jotain voimme oppia, on se, että ”pidämme pään kylmänä”.
Seuraava poliittisen ajattelun askel on kuvitella itsensä toisen – tässä tapauksessa Venäjän – asemaan.
Miettiä, miten Venäjä kokisi Suomen Nato-jäsenyyden ja askel askeleelta, mitä Venäjän vastatoimia siitä seuraisi.
Kun tämän on selvittänyt, on syytä palata nykytilaan ja valita tässä ja nyt sellainen toimintatapa, joka ylläpitää rauhaa Suomen rajoilla.
Tai sellainen, joka ennalta ehkäisee ongelman ennen kuin se syntyykään. Tällaisen ajatusliikkeen nimi on rekursio.
Suomen tämänhetkinen linja on uskottava oma puolustus sekä Nato-yhteensopivat johto-, viesti- ja asejärjestelmät kuin myös vahva tiedusteluyhteistyö ilma- ja merivalvonnassa Ruotsin kanssa.
Ilmavoimien hävittäjähankinta alleviivaa kaikkea tätä. Ja presidentti Niinistö teki kaiken kansan silmien edessä presidentin työtä varmistaessaan julkisesti, että ns. Nato-optio on voimassa, mutta Nato ei edellytä Suomelta jäsenhakemusta.
Tämä kuvio muuten ymmärrettiin osassa mediaa väärin.
Käsitykseni on, että Venäjällä ei ole mitään syytä horjuttaa Suomen ja Ruotsin nykyistä linjaa.
Suomi ja Ruotsi ylläpitävät nykypolitiikallaan Pohjolan ja Itämeren vakautta. Suomen raja on oikeastaan ainoa Venäjän rajoista, jolla ei ole ongelmia.
Eikä Suomi mitenkään uhkaa Venäjää. Meillä ei ole Venäjälle suunnattuja ohjuksia. Ainoa tapa, jolla Suomi voisi joutua sotaan, olisi yleiseurooppalainen sota.
Nato ei toisikaan turvallisuutta, vaan pysyvää turvattomuutta.
Nato-jäsenyys toisi jännitteet Suomen ja Venäjän rajalle.
Suomen oma puolustus sidottaisiin Naton puolustussuunnitelman alle.
Naton tutkajärjestelmiä ja asejärjestelmiä ohjuksineen tulisi Suomeen. Venäjä vahvistaisi sotilaallisen läsnäolonsa rajan takana moninkertaiseksi.
Naton jäsenenä Suomi joutui ottamaan vastuuta/vastuun Viron ilmapuolustuksesta.
Se taas veisi Suomen osaksi yliherkkää Kaliningradin kysymystä. Onhan Kaliningrad erikoinen jäänne II maailmansodasta: Venäjän tukikohta keskellä Länsi-Eurooppaa ja sotilasstrategisesti Itämeren avain.
Naton yhteinen puolustusvelvoite tarkoittaa, että Suomi joutuisi automaattisesti osaksi kaikkia niitä kymmeniä jännitekohtia, joita Venäjän rajoilla on.
Siis osapuoleksi kriiseihin, joiden syntyyn Suomella ei olisi osaa eikä arpaa. Kun yhteistä rajaa on 1300 kilometriä, olisi ihme, jos Venäjän jotkut vastatoimet eivät kohdistuisi Suomeen.
Nato ei toisikaan turvallisuutta, vaan pysyvää turvattomuutta.
Asevelvollisia ei voitaisi käyttää kuvitteellisissa Nato-operaatioissa, vaan Suomeen pitäisi luoda valmiusjoukoksi palkkasotilasosasto, jollainen ”häiriökattila” ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.
Venäjällä kansan mielipide kääntyisi Suomea vastaan ja tarjoaisi tuleville Putinin jälkeisille poliitikoille yhden askelman valtaan.
USA:ssa taas Trumpin ja hänen hengenheimolaistensa valtaanpääsy sekoittaisi Naton johdon ja voisi johtaa etupiiridiileihin, joissa Suomi olisi kauppatavaraa.
On parempi, että pidämme päämme kylmänä ja pidämme auki mahdollisimman laajaa valintaikkunaa.
Juha Kuisma
Lempäälä