Lukijalta: Kun äidin sydän on täysi
Kun aika ei pysähdy, vaan menee menojaan, huomaa yhtäkkiä miettivänsä, mihin vuodet katosivat. Vasta eilen kannettiin sylissä väsyneitä pikkulapsia, sidottiin luistimia ja luettiin iltasatuja. Nyt lapset ovat jo isoja.
Siksi pikkulapsiajasta kannattaa nauttia, vaikka arki olisi välillä kiireistä, sotkuista ja väsyttävää. Ne vuodet, jotka joskus tuntuvat loputtomilta, kuluvat lopulta silmänräpäyksessä.
Vanhemmuus on täynnä vaiheita, joihin ei oikein osaa valmistautua. Yksi niistä on se hetki, kun ensimmäinen lapsi muuttaa omilleen. Silloin tuntuu kuin pieni palanen sydämestä lähtisi mukana.
Samaan aikaan sydän oppii uudenlaista rakkautta. Sellaista, joka ei enää pidä lähellä, vaan kantaa kauemmas. Rakkautta, joka iloitsee siitä, että lapsi uskaltaa rakentaa omaa elämäänsä.
Ja silti, joka kerta, kun puhelin kilahtaa tai tuttu ääni kuuluu linjan toisesta päästä, äidin sydän täyttyy taas vähän enemmän.
Vuosien myötä olen ymmärtänyt, että vanhemmuus on elämänmittainen kasvatustyö. Se ei pääty siihen, kun lapset kasvavat aikuisiksi tai muuttavat pois kotoa. Se jatkuu rinnalla kulkemisena, kuuntelemisena, tukemisena ja läsnäolona.
Lapset eivät koskaan lennä pois sydämestä. Vaikka sydän täyttyy jokaisesta soitosta ja viestistä, kaikkein täydellisin se on silloin, kun kaikki lapsukaiset ovat paikalla.
Onnea on olla äiti.
Anne Lehto
kolmen nuoren äiti Uudenmaan vaalipiiristä
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/