Lukijalta: Ennallistamisasetus on Suomeen sovellettuna järjetön
EU:n ennallistamisasetuksen vaatimus, jonka mukaan ennallistamistoimien tulisi kattaa 20 prosenttia jäsenmaiden maa‑ ja merialueiden kokonaismäärästä vuoteen 2030 mennessä, on Suomen oloissa kohtuuton.
Kirjaimellisesti tulkittuna tämä tarkoittaisi, että lähes kaikki ihmisen käytössä oleva maa‑alue olisi ennallistettava, koska Suomessa valtaosa pinta‑alasta on jo valmiiksi lähellä luonnontilaa.
Monissa muissa EU-maissa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi Hollannissa lähes koko maa on ihmisen muokkaamaa, joten 20 prosentin tavoite koskee vain pientä osaa jo valmiiksi intensiivisesti käytetystä maatalousmaasta.
Suomessa taas velvoitteet kohdistuvat muun muassa kuivatettuihin peltoihin, laajoihin ojitettuihin soihin ja talousmetsiin, koska ne luokitellaan ennallistamiskelpoisiksi – toisin kuin Keski- ja Etelä‑Euroopan peruuttamattomasti muuttuneet alueet.
Suomen pinta‑alasta noin 75 prosenttia on metsää, ja tästä täysin koskematonta luontoa on arviolta viisi prosenttia.
Arvioiden mukaan jopa kaksi kolmasosaa Euroopan jäljellä olevista luonnonmetsistä sijaitsee Suomessa, ja yli puolet EU:n tiukimman suojeluluokan metsistä on Suomen rajojen sisällä. Toisin sanoen Suomi on jo valmiiksi yksi Euroopan luonnontilaisimmista maista.
Samaan aikaan Keski‑ ja Etelä-Euroopan maat, jotka ovat vuosisatojen ajan valjastaneet lähes jokaisen neliömetrin viinin, sitrushedelmien, kukkien ja öljykasvien viljelyyn sekä kaupunkien ja teollisuuden tarpeisiin, selviävät asetuksesta huomattavasti kevyemmin.
Jos EU olisi johdonmukainen, ennallistaminen aloitettaisiin Hollannin kuivatuista pelloista, Espanjan kasteluviljelmien aavikoitumisesta, Italian oliivitarhojen monokulttuureista ja Ranskan viinialueiden kemikaalikuormasta.
Asetusta perustellaan hiilinieluilla, mutta niiden laskentamenetelmät ovat edelleen epävarmoja. Esimerkiksi suomalainen kangasmetsä ei voi olla merkittävä hiilinielu, koska metsämaan orgaaninen kerros on ohut ja suuri osa biomassasta on jo hajonnut metaaniksi.
Hiili varastoituu todellisuudessa parhaiten pitkäikäisiin puurakenteisiin, kuten taloihin, ei metsään jätettyyn lahoavaan biomassaan. Silti asetuksen logiikka ohittaa tämän.
Laajemmin tarkasteltuna ennallistamisen perusajatus kaipaa päivitystä. Luonto ei ole pysyvä tila, johon voidaan palata, vaan jatkuvasti muuttuva järjestelmä.
Siksi tavoitteena tulisi olla muutokseen sopeutuminen, monimuotoisuuden vahvistaminen ja ympäristöjen kauneus – ei menneisyyden tilojen mekaaninen jäljittely.
Sata vuotta sitten pääkaupunkiseudulla kukoisti monimuotoinen elinympäristö kirpuille, luteille, täille, hiirille ja rotille. Tämä herättää olennaisen kysymyksen: kuka määrittelee, millaista luontoa meidän tulisi ennallistaa, kenen maalla ja kenen kustannuksella.
Kaiken tämän keskellä Suomi näyttää kantavan ennallistamisasetuksen raskaimman taakan – aikana, jolloin talous ja turvallisuus ovat poikkeuksellisen tiukoilla.
Meitä rangaistaan siitä, että olemme hoitaneet luontomme paremmin kuin moni muu EU-maa ja saavuttaneet asetuksen tavoitteet jo etukäteen, koska luonnontilaista maata on jo nyt reilusti yli 20 prosenttia.
Suomessa kansallinen ennallistamissuunnitelma on parhaillaan lausuntokierroksella. Luonnos on toimitettava EU:n komissiolle 1.9.2026 mennessä ja valmis suunnitelma 1.9.2027.
Tämän vuoksi Suomen tulisi jo nyt linjata, että ennallistamisasetusta tulkitaan ensisijaisesti kansallisten etujen, kuten huoltovarmuuden näkökulmasta, koska perustelut tälle ovat olemassa.
EU-politiikassa joustoa löytyy: poliittiset kompromissit ovat arkipäivää Brysselissä, kuten Espanjan ja Unkarin EU‑rahoitusta koskevat ratkaisut osoittavat.
Antti Roine
Ulvila
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/