Eihän ilmastoa näin pelasteta
Helteen helliessä on hyvä muistaa, että yksittäiset sääilmiöt eivät kerro ilmastonmuutoksesta, tähän vaaditaan pitkän ajan trendi. Ehkä keskustelun ja tiedon taso tälläkin sektorilla on jonkin verran noussut, aika olisi tietenkin jo kypsä sille vuosikymmenten pirumaalailujen ja väheksymisten jälkeen. Ilmastokeskustelussa vaaditaan erityistä rehellisyyttä ja tarkkuutta faktojen suhteen, sillä kyseessä on kuitenkin koko planeettaa koskeva kysymys.
Huoli ilmastosta on erittäin perusteltua. Tilastot, tiede ja jo ihan luonnonlaitkin selittävät erittäin hyvin, mistä on kyse. Kuitenkin toimet ovat tähän mennessä olleet sitä luokkaa, että tarvitaan laajempia ja luovempia ratkaisuja rajataksemme lämpenemistä. Keinot tosin aiheuttavat merkittävää vastahankaa niiden parissa, jotka ilmastosta eniten väittävät olevansa huolissaan.
Moraaliposeeraus empatian nimissä ja huoli ilmastosta kulkevat länsimaisella poliittisella toimijalla usein käsi kädessä, vaikka nimenomaan ilmastopolitiikka vaatisi maksimaalisen vaikuttavuuden saamiseksi erittäin kovia, ikäviä ja jopa itsekkäitä ratkaisuja maailman kansakuntien tulevaisuuden pelastamiseksi.
Keskustelun ytimessä on monesti, varsinkin Suomessa, tarve pienentää omaa hiilijalanjälkeä. Painopiste keskustelussa on ymmärrettävä, mutta tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen millaisen hiilikädenjäljen jätämme jälkeemme. Kun hiilidioksidipäästöjä vähennetään globaalisti, olisi hyvä lähteä myönteisemmän kautta hakemaan parannuksia energia-, resurssi- ja materiaalitehokkuuden kautta, myös muualla kuin Suomessa.
Meillä myös keskustellaan monesti, kaikista muista maista poiketen, metsien hiilinieluista. Tässä välissä pitää huomauttaa, että suurimmat hiilinielut maailmassa ovat valtameret. Jostain kumman syystä kovin monella on tarve museoida Suomen metsät yleismaailmallisiksi hiilinieluiksi ja samalla suojella leipä suomalaisen työntekijän pöydästä. Nykyisellä käytöllä Suomen metsät sitovat hiiltä enemmän, kuin koko Suomi tuottaa. Koska tästä jätetään pois vielä esimerkiksi soiden sitoma hiili, voidaan aika selvästi todeta Suomen olevan jo hiilinegatiivinen. Vaikkakin ehkä hiukan vahingossa, ottaen huomion suomalaisen keskimääräisen hiilijalanjäljen.
Toisena asiana keskustellaan paljon myös liikenteestä. Fit for 55 – paketin mukaan tavoitteena on, että tulevaisuudessa liikenteen polttoaineena toimivat joko sähkö tai vety. Koska samassa paketissa esitetään tiukkoja energiatehokkuusvaatimuksia, mieleen nousee kysymys eikö Euroopan komissiossa ymmärretä vai haluta ymmärtää liikenteen muutoksen aiheuttamaa suurta energiantarvetta?
Käytännössä tarvittaisiin huomattavasti enemmän kysyntäjoustoja ja sähköntuotantokapasiteetin nostoa sähköisen liikenteen akkujen lataamiseksi. Vielä onnettomampaa ja uskomattomampaa on vedyn nostaminen tikun nokkaan. Esimerkiksi jos elektrolyysillä tuotetaan vetyä, alkutilanteessa laitetaan 55 kWh sähköä ja 10 litraa vettä, niin lopputilanteessa kaasuturbiinilla tai polttokennolla ulos saadaan noin 15 kWh sähköä ja 15 kWh lämpöä.
Prosessissa olisi siis hyvin paljon optimoitavaa, sillä jos hyötysuhde jää heikommaksi kuin paineilmalla, ollaan todella heikoilla asian suhteen. Samoin vedyn käyttöä esimerkiksi terästeollisuuden masuuniprosessissa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi on yleisesti esitetty, eikä käytännön kokeilu enää ole kaukana. Tässä tosin unohtuu se, että esimerkiksi Raahen kohdalla sähkönkulutus kymmenkertaistuisi.
Koska tarvittava sähkö vetyprosessiin on tarkoitus tuottaa uusiutuvalla energialla, voitanee siis olettaa, että edessä on jälleen paljon taisteluita tuulimyllyjä vastaan. Monin tavoin.
Vaikeimmat asiat liittyvät kuitenkin Suomen ulkopuolella oleviin asioihin. Kehittyvien maiden suunta voi kääntää koko ilmaston mihin suuntaan vaan. Väestönkasvun rajoittaminen olisi monesta muustakin syystä tärkeää, kuin pelkästään ilmastosta johtuen. Ongelma asian esille ottamisessa on tietenkin ilmeinen, sillä on jo pelkästään moraalisista syistä vaikea lähteä neuvomaan toisille, miten elää ja kuka saa lisääntyä. Samoin sotien seurauksena maastaan pakenevat pakolaiset ovat myös tietyllä tavalla ilmastoon liittyvä ongelma, sillä kehittyneeseen maahan päästyään heidän hiilijalanjälkensä pääsääntöisesti moninkertaistuu. Tässä yksi syy lisää ottaa rauha politiikan kärkiteemaksi ja muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa tiukemmaksi.
Energiantuotanto on kuitenkin se kriittisin sektori, missä toimia tarvitaan. On erittäin tärkeää saada fossiilisia polttavat laitokset pois mahdollisimman pian kaikkialla maailmassa. Vielä tärkeämpää on ymmärtää ydinvoiman merkitys; se ei ole mikään ylimenokauden taantuva jättiläinen, vaan oleellinen osa energiapalettia hamaan tulevaisuuteen asti. Kyseessä on puhtain tapa tuottaa sähköä, eikä ydinjäte muodostu jatkossa ongelmaksi.
Esimerkiksi Tsekissä on kehitetty modulaarinen Teplator-reaktori, joka pystyy käyttämään painevesireaktoreiden käytöstä poistettua polttoainetta kaukolämmön tuottamiseen. Valitettavasti liian monella faktat ovat hukassa ydinvoiman suhteen ja asiaa vastustetaan tunnepohjalta, yhtään perehtymättä miten asiat käytännössä toimivat.
Johtopäätöksenä voi vetää sen, että ilmastonmuutoksen torjunta on monen mielestä hyvä asia aina silloin, kun sillä saadaan harrastettua itseruoskintaa ja saadaan syyllistettyä tavallisesta arjesta nauttivaa rehellistä veronmaksajaa. Kun kyseeseen tulee kehitysmaiden suuntaan vaikuttaminen tai ydinvoima, hiljaisuus on korvia särkevää. Jokaisen pikkusieluisimmankin vihreän latteliberaalin tulisi kyetä myöntämään, että maapallon tulevaisuus on aivan liian arvokas asia laitettavaksi suomalaisten, eurooppalaisten tai tuuli- ja aurinkoenergian harteille, koska silloin se varmasti liiskaa meidät kaikki.
Oscar Lang