Kuka tätä maata johtaa, professorit vai kansa?
Pääministeri Juha Sipilän tuhahdus ”kaiken maailman dosenteista” osui yhdessä mielessä vikaan. Professorit ovat viime aikoina korvanneet dosentit mediassa.
Klikkausotsikoiden aikana professorin nimeä tai oppialaa ei usein edes mainita. Tavallisin otsikkorakenne on seuraava: Professori varoittaa hallitusta: ei tule onnistumaan. Sillä, mikä ei tule onnistumaan on vähemmän merkitystä, koska asian ydin oli jo siinä. Professorien mielestä hallitus ei koskaan tule onnistumaan missään.
Miten tähän on tultu?
Kun kansan valisemasta eduskunnasta viime keväänä muodostettiin enemmistöhallitus, valta vaihtui niin kuin demokratioissa on tapana.
Valtalehdistö (lue: Yle, Hesari) jäi ennalleen niin kuin demokratioissa on tapana. ”Ennalleen” tarkoittaa, että se jäi asenteiltaan pääkaupunkikeskeisten, punavihreiden mielipiteenmuodostajien haltuun. Tilanne oli heidän kannaltaan paha, siis mitäpä tehdä?
Ensin jatkettiin, niin kuin ei mitään. Hallitus teki päätöksiä, joita lyttäsivät mediassa nyt oppositiossa olevat poliittiset hengenheimolaiset.
Tämä ei ollut pitkään mahdollista. Hallituskin oli pakko päästää ääneen, sanomaan oma kantansa.
Siihen hätään oppositiohenkinen lehdistö otti avuksi ”professorit”. Yksinkertaisesti siksi, että professorit kuulostavat puoluettomilta asiantuntijoilta.
En syytäkään professoreita siitä, että he esittävät näkemyksiään yhteiskunnallisista kysymyksistä. Se on tutkimuksen ja opetuksen ohella heidän niin sanottu ”kolmas” tehtävänsäkin. Ja tulee siitä hyvästä, että valtio pääosin rahoittaa yliopistolaitoksen toiminnan.
Professorit ovat siis tarkkana paikalla, kun heitä pyydetään lainvalmisteluun ja iloisia kun toimittaja soittaa ja kysyy mielipidettä.
Tosin on myös pantava merkille, että professorien tietämys on huomaamatta laajentunut. Enää ei tapaa Kummelin Jaakko Parantaista, joka aloitti lauseensa: en varsinaisesti ole tämän alueen asiantuntija, mutta vene tykkää, kun sillä ajetaan…
Tottakai syvällisin asiantuntemus tulee yliopistoista. Se perustuu intohimoon, jolla tutkija on tehnyt perustutkimustaan muodeista piittaamatta.
Kun Jaakko Hämeen-Anttila puuhasteli yksin arabialaisen kulttuurin parissa ”pölyisessä” (huom. pelkkä kielikuva) kammiossaan, harva arvasi, että hän olisi yhtäkkiä Suomen kysytyin asiantuntija.
Sen sijaan syytän ankarasti mainittua valtamediaa siitä, että professoreita käytetään hyväksi, kun yritetään väkisin kaataa hallitus joka toinen päivä.
Otan esimerkin.
Kimmo Henrikssonin kirjoituksessa (Yle 22.12.) ennustettiin hallitukselle perustuslaillisia vaikeuksia maahanmuuttajien sosiaaliturvan muuttamisessa.
Perusteluna oli, että professoreiden mielestä “erilainen, matalampi sosiaaliturva ihmisen alkuperän tai uskonnon perusteella ei missään tapauksessa ole mahdollista”. Asiaa on kommentoinut arkkipiispasta arkkiatriin moni muukin.
Mutta oletetaan, että pakolaisia tulisi vaikkapa miljoona tai kaksi, eikä varaa sosiaaliturvaan olisi enää kenellekään. Silloin mielipide olisi loogisesti sama kuin: “tämä laiva ei voi upota, koska se ei perustuslain mukaan ole mahdollista”.
Sipilän tuhahduksen ydin onkin juuri tässä. Poliittisen päättäjän on varauduttava mihin tahansa, sotaan, vedenpaisumukseen tai heinäsirkkoihin – ainakin ravintona.
Asiantuntijan virka sen sijaan säilyy vääränkin neuvon jälkeen, mikäli virka tai asiantuntija ei uponnut laivan mukana.
Asian toinen ydin on, että enempää gallupit kuin professoritkaan eivät erota hallitusta. Ja tieto tästä demokratian kolmannesta ytimestä olisi hyvä sisäistää tiedotuksenkin.
Se on parasta kaikille, diktatuuriin verrattuna myös heille.
