Ylitaloa esitetään jatkokaudelle Pohjois-Pohjanmaan keskustan puheenjohtajana

Pohjois-Pohjanmaa

Keskustan Tyrnävän paikallisyhdistys esittää Jussi Ylitalon työlle jatkoa Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin johdossa.

Ylitalo on toiminut puheenjohtajana kaksi vuotta.

– Jussi on keskustan puoluehallituksen jäsen, Tyrnävän kunnanvaltuutettu sekä kunnanhallituksen varapuheenjohtaja. Hänelle on kertynyt kokemusta puolueessa vaikuttamisesta niin paikallisyhdistyksessä kuin puoluevaltuuston puheenjohtajistossa. Jussi on nuori ja kokenut samassa paketissa, perustelee Tyrnävän keskustan puheenjohtaja Hanne Bräysy.

Ylitalo pitää piirijärjestön ensi vuoden tärkeimpänä tehtävänä tukea paikallistasoa kuntavaaleihin valmistautumisessa. 

– Keskustan tulevaisuus ratkaistaan kunnissa. Ihmisten luottamus keskustaan palautetaan arjen teoilla. Kun hoidamme ihmisten asiat kunnissa hyvin, voimme odottaa, että kannatuksemme vahvistuu myös valtakunnan tasolla, Ylitalo linjaa.

Tulevan vuoden aikana on Ylitalon mukaan varmistettava, että maakunnan ihmiset tietävät mikä on keskustan linja Pohjois-Pohjanmaan kehittämisessä. 

– Pohjois-Pohjanmaalla on paljon vahvuuksia, jotka pitää saada esiin. Meillä on rikas ja monipuolinen luonto Kalajoelta Kuusamoon, asuminen on kohtuuhintaista, täältä löytyvät korkeatasoiset korkeakoulut, kehittyvä elinkeinoelämä ja palvelummekin ovat hyvässä kunnossa – aihiota on! Maantieteellisesti olemme oivallisella paikalla. Täällä on hyvä tehdä töitä, yrittää ja rakentaa kestävää elämää, hän sanoo.

Pohjois-Pohjanmaan Keskusta linjaa tulevan toimintavuotensa pääteemat ja valitsee piirijohdon 9. marraskuuta kokouksessaan Pyhäjoella.