Toimittajataustainen kansanedustaja ihmettelee nykymenoa: "Jokainen yrittää entistä paremmilla sananpätkäytyksillä haukkua toisia"
Aila Paloniemi viuhtoo syntymäkuntansa Kyyjärven pienessä kauppakeskuksessa tapaamiseen hiukan myöhässä. Hän on juuri saanut pitää muutamia päiviä lomaa.
– Kyllä tekee hyvää välillä irrottautua totutusta, olla henkisesti vapaa, hän iloitsee.
Kännykästä Paloniemi etsii videon muutaman kuukauden ikäisestä pojanpojastaan Jalosta. Loiste silmissä kirkastuu entisestään.
– Voiko olla huonolla tuulella, kun tuota katsoo? On mahtavaa olla mummo, hän hehkuttaa.
Lomamoodista huolimatta naisella on mielensä päällä monta epäkohtaa, joiden korjaamiseen sormet syyhyävät. Ensimmäisenä satikutia saa media. Paloniemi edusti itsekin ammattikuntaa 24 vuotta.
Siinä ajassa hän ehti nähdä kaiken paikallislehdistä maakuntalehteen ja radiosta televisioon. Surullinen on sana, joka toistuu, kun Paloniemi analysoi mediassa tällä hetkellä vallitsevaa tekemisen kulttuuria.
– Meidän aikanamme pyrittiin objektiivisuuteen, kuultiin kaikkia osapuolia. Nyt meininki on muuttunut yksipuoliseksi ja henkilöön meneväksi. Sivulauseista etsitään sensaatioita, jotka nostetaan otsikkoon. Toimittajia oikein laitetaan kaivamaan huonoja asioita, kansanedustaja pahoittelee.
Sekin harmittaa, että eduskunnan päätökset jäävät usein vähälle uutisoinnille. Toimittajilla ei ole aikaa perehtyä, ja kansalaiset saavat huonosti tietoa.
– Tästä syntyy mustavalkoinen asetelma. Keskustelukulttuuri on muuttunut jankkaavaksi. Jokainen yrittää entistä paremmilla sananpätkäytyksillä haukkua toisia. Siinä kärsii koko politiikan maine, Paloniemi paukuttaa.
Keskustelukulttuuri on muuttunut jankkaavaksi.
Aila Paloniemi
Paloniemi nousi eduskuntaan 15 vuotta sitten – monen yllätykseksi. Palo politiikkaan oli kytenyt Kyyjärven Noposenehossa vietetystä nuoruudesta lähtien. Isä oli keskusta-aatteen mies.
Yhdeksänlapsisen perheen keskimmäisen herätti politiikkaan kuitenkin ennen muuta 60- ja 70-luvun maaltapako Ruotsiin. Kotikylä oli ollut vireä paikka. Kyläkoululla harrastettiin yhdessä. Palvelutkin pelasivat; oli kauppa ja posti. Sitten talo toisensa jälkeen tyhjeni. Jäivät vain vanhukset ja kourallinen maanviljelijöitä.
– Siitä tuli melankolian kylä. Ei tuntunut oikealta, että ihmisten oli pakko repiä itsensä juuriltaan. Päätin, että vielä joskus teen jotakin näiden noposenahojen hyväksi.
Lukion jälkeen Paloniemi opiskeli lastentarhanopettajaksi. Eikä se huono keikka ollut, vaikka lyhyeksi jäikin.
– Tiedän, mikä päivähoidon laadussa on tärkeintä. Olen nähnyt raadollisimmillaan, mitä lapsille tarkoittaa, kun kotona on päihde- tai mielenterveysongelmia eivätkä vanhemmat kykene huolehtimaan jälkikasvustaan.
Sosiaalipolitiikka on ollut aina Paloniemen sydäntä lähellä. Perhehoitoliiton puheenjohtajana vaikuttava Paloniemi on omien sanojensa mukaan puhunut lastensuojelusta ja sijaishuollosta jo silloin, kun se ei ollut vielä tapetilla. Hän on tehnyt työtä myös vammaisten ja vanhusten perhehoidon edistämiseksi.
Perhehoitoon liittyy myös yksi hänen poliittisen uransa tähtihetkistä. Susanna Huovisen (sd.) ministeriaikana sijaisperheisiin sijoitettujen lasten määrää vähennettiin. Moni pariskunta ei enää voinut jatkaa työtä päätoimisesti. Paloniemi taisteli hanketta vastaan.
Hallitus sai tahtonsa läpi, mutta Paloniemi vannoi seuraavan hallituksen korjaavan asian.
Perhehoitajien asemaa parantava lakiesitys oli vähällä jäädä toteutumatta myös ministeri Paula Risikon (kok) aikana, sillä tämä ei pitänyt esitystä kustannusneutraalina. Se on ainoa kerta, jolloin Paloniemi on itkenyt työhuoneessaan. Kyyneleet kuivattuaan hän ryhtyi vääntämään asiantuntijoiden avulla rautalangasta, että perhehoito on hyvin tuettunakin kolme kertaa laitoshoitoa halvempaa.
Viesti meni läpi.
– Tällaisissa asioissa jatkan taistelua niin kauan, että asia on hoidettu.
Paloniemen reviiriä ovat myös kehitys- ja sivistyspolitiikka. Parhaillaan hän toimii muun muassa Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana.
Kehitysyhteistyörahojen rajut leikkaukset tällä hallituskaudella järkyttivät Paloniemeä, vaikka hän ymmärtääkin talousahdingon vaatimukset.
– Ihan niin paljon en olisi leikannut. Järjestöt ovat joutuneet sopeuttamaan toimintaansa kovalla kädellä.
Suomi ei voi Paloniemen mielestä vetäytyä vastuustaan globaalin maailman ongelmien edessä. Erityisesti tyttöjen ja naisten asemaa on parannettava.
– Laadukasta kehityskumppanuutta tarvitaan paitsi Suomen turvallisuuden vuoksi, ennen kaikkea köyhien kehitysmaiden nostamiseksi jaloilleen. Muuttovirrat eivät vähene, ellei konfliktien ja köyhyyden juurisyihin puututa.
Paloniemi on myös Harrastajateatteriliiton puheenjohtaja.
– Ihmiset kaipaavat kulttuuri- ja taide-elämyksiä jaksaakseen arjessa. Harrastajateattereissa tehdään hienoa työtä talkoilla, Paloniemi kehuu.
Hän ottaa esimerkiksi Kyyjärven Heikki Luoma Areenan, kesäteatterin, joka on esittänyt Kyyjärven erämiesten Eräkartanon pihapiirissä komediaansa täysille katsomoille.
– Täällä on tehty muutamassa vuodessa ihmeitä. Toteutukset ovat kovatasoisia ja harrastajat sitoutuneita.
Itse Paloniemi ei ole näytellyt, vaikka siihenkin häneltä varmasti lahjoja löytyisi. Puhuessaan hän nauraa ja elehtii käsillään, värittää puhetulvaansa mehevillä kielikuvilla. Voi hyvin uskoa, että hänet valittiin Ylen Lahden toimitukseen tekemään aamuradiota pelkän puhelinkeskustelun perusteella.
Toimittajan työ oli hänestä mahtavaa, mutta pakottava voima veti ehdolle vaaleihin.
– Myös poliitikon työ on mielenkiintoista ja täynnä mahdollisuuksia. Molemmat ammatithan ovat ranking-listojen häntäpäässä, Paloniemi nauraa.
Välillä on tosin uuvuttanutkin monen valiokunnan, muiden luottamustehtävien ja järjestötehtävien paineessa.
Uran alussa omat haasteensa aiheutti perhetilanne. Paloniemi oli eduskuntaan noustessaan 3-vuotiaan pojan totaaliyksinhuoltaja. Ensin lapsi kulki hänen mukanaan Helsingissä, mutta se ei tuntunut matkusteluun ja vaihtuviin hoitajiin väsyvän pienen kannalta toimivalta ratkaisulta. Lopulta poika jäi Jyväskylään tätiensä hoitoon eduskuntapäivien ajaksi.
– Minulla oli valtava halu päästä politiikkaan. En varmasti olisi ollut kovin hyvä äiti, jos iltatähden saatuani olisin jättänyt lähtemättä ehdolle. Eduskunnassa tarvitaan kokemuksia eri elämäntilanteista, hän sanoo.
Kahvilan pöydässä riittää puhuttelijoita. Poliitikko ei saa hetken rauhaa, mutta levänneenä jaksaa. Voimia tarvitaan, sillä ratkaistavana on monta isoa asiaa. Samaan aikaan keskustan pitäisi jotenkin nousta kannatusalhostaan kohti vaaleja.
– Onhan tämä epälooginen asetelma surullinen. Keskusta on täyttänyt lupauksensa, mutta tuntuu, ettei sillä ole merkitystä. Oppositiota kuunnellessa vaikuttaa siltä, että yksikään hyvä asia ei ole hallituksen ansiota, mutta kaikki huonot ovat sen syytä.
Gallupien äärellä Paloniemi on pohtinut, onko keskusta etääntynyt liikaa tavallisista kaduntallaajista. Viestinnän merkitystä ei voi liikaa korostaa.
– Pitäisi pystyä puhuttelemaan kaikkia kansalaisryhmiä. Esimerkiksi palkansaajien näkökulmaa tulisi tuoda enemmän esiin.
Yksi asia on joka tapauksessa varma. Keskustan ei äänestäjiä kosiskellakseen pidä lähteä lupailemaan kaikille kaikkea, kuten Antti Rinne (sd.) tekee.
– Toivoisin kuitenkin, että vähävaraisia lapsiperheitä, takuueläkkeen varassa kituuttavia eläkeläisiä ja muuten pienituloisia tuettaisiin nyt, kun menee paremmin, Paloniemi sanoo.
Haastattelu on julkaistu alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 24.8.2018. Suomenmaan voit tilata täältä .