Pohjois-Savon Keskusta vaatii "tolkun ratkaisua" käräjäoikeusverkostoon
Keskustan Pohjois-Savon piirihallitus vetoaa oikeusministeri Antti Häkkäseen (kok.) ja koko eduskuntaan, että käräjäoikeuskysymyksessä tehdään ”tolkun ratkaisu”.
Piirihallitus vastustaa Iisalmen ja Varkauden kanslioiden lakkauttamista, koska esitys heikentää kansalaisten oikeusturvaa ja muun oikeudenhoidon toimintaa.
Piirihallituksen mielestä lakkautuksilla on myös aluetaloudellista vaikutusta.
– Esityksen mukaan käräjäoikeuksien toimipaikkojen määrää vähennettäisiin nykyisestä 57:stä 36:een. Tämä muutos merkitsisi Pohjois-Savossa Iisalmen ja Varkauden erillisten kanslioiden ja istuntopaikkojen lakkauttamista, kannanotossa todetaan.
Käräjäoikeusuudistusta käsiteltiin tällä viikolla eduskunnan täysistunnossa.
Esitys päätettiin kuitenkin jättää pöydälle ja näin ollen asian käsittelyä jatketaan parin viikon päästä.
Keskustan Pohjois-Savon piirihallitus vetoaa oikeusministeriin ja kaikkiin valtakunnan päättäjiin, että kokonaisuus perattaisiin vielä perin juurin.
Piirihallituksen mielestä asiointimatkat on otettava kokonaisuudessa entistä painokkaammin huomioon.
– Pohjaesitys ei ole looginen, koska esimerkiksi Kauhavan istuntopaikka ollaan säilyttämässä, vaikka etäisyys maakuntakeskus Seinäjoen istuntopaikkaan ei ole kuin 40 kilometriä.
– Lisäksi on otettava huomioon, että Sukevan vankilasta matka Kuopioon on yli 120 kilometriä, kun matka Iisalmeen on hieman yli 40 kilometriä. Tämä lisää merkittävästi oikeudenhoidon kustannuksia.