Veikkauksen pelisilmä
Yleisradio kertoi torstaina, että Suomessa on yli 700 000 köyhää.
Suomalainen köyhyys tarkoittaa ruuasta ja lääkärikuluista tinkimistä, ahdasta asumista ja autosta luopumista, kun työttömyys pitkittyy. Köyhyys on sitä, että lapselle ei osteta talvikenkiä tai tietokonetta.
Kun kansalaiset joutuvat sietämään ikäviä päätöksiä ja venymään, päättäjien ja kaikkien hyväosaisten pitää osoittaa tilannetajua omissa valinnoissaan.
Yhteiskuntavastuuta on se, että ymmärretään heikoimpien tilanne, kyetään asettumaan toisen asemaan ja arvioimaan valintatilanteet koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Pienten luokkaerojen maassa sen ei pitäisi olla vaikeaa, varsinkin kun valtaosalla meistä oma sukutausta on vaatimaton. Historia sadan vuoden takaa muistuttaa, missä juuret ovat.
Tilannetajua tarvitaan erityisesti silloin, kun hyväosaisimmat suuntaavat julkisia varoja toisilleen eliitin sisällä. Palkkaus on aina herkkä asia, mutta erityisen herkkä se on silloin, kun eurot pitää perustella veronmaksajille.
Veikkauksessa tätä ei osata. Uuden toimitusjohtajan toteamus 32 000 euron kuukausiansiostaan oli ”hyvä palkka”.
Tökerö menettely aiheutti haavoja, joita varmaan Veikkauksen varoilla hoidetaan – kiitos kansalaisjärjestöille.
Veikkaus tekee paljon hyvää. Niin tekee myös Kela, jonka johtajahaku on juuri käynnissä.
Kelassa pääjohtajan kuukausipalkka on runsaat 17 000 euroa ja samaa tasoa ovat Suomen Pankin johtajapalkat. Vaativasta työstä maksetaan asianmukaisesti.
Vaurastuminen ei ole väärin. Riskit ottava yrittäjä ja kovassa kilpailussa vastuuta kantava yritysjohtaja ovat palkkansa ansainneet.
Valtion kainalossa olevalla rahapelialalla on toisin: kilpailu on rajattua, työajat ja -olot siistit, pätevistä hakijoista ei ole pulaa ja lottokansaa riittää. Huippupalkalle ei yksinkertaisesti ole perusteita.
Mauri Pekkarinen uurasti ministerinä pari vaalikautta sitten valtionyhtiöiden palkitsemisperusteiden kohtuullistamiseksi.
Terveemmät käytännöt eivät ole juurtuneet, kuten nyt nähtiin. Ahneus talloo liian helposti kohtuuden.
Johtajasopimusten moittimisen voi kuitata populismiksi. Kyse on kuitenkin politiikan perimmäisestä kysymyksestä: mikä on oikein ja mikä väärin.