Opiksi Bernerin selvityksestä

”En ole vielä ehtinyt perehtyä liikenneverkkouudistukseen, mutta onhan se ihan p…stä.”

Näin kuvasi kokoomuksen entinen puoluesihteeri Heikki A. Ollila ministeri Anne Bernerin selvityksen herättämiä reaktioita. Moni otti kiivaasti kantaa näkemättä koko paperia.

Toistuvilla kohuilla on seurauksensa. Ministereiden into tuoda selvityksiä julkisuuteen vähenee, kun ne tulkitaan mielipiteiksi ja linjauksiksi, jopa päätöksiksi.

Huuto ei anna tilaa vaihtoehtojen puntaroinnille. Tarve yksinkertaistaa on ylivoimainen.

Jatkossa ministeriöissä ennakoidaan ehkä paremmin miltä ehdotukset näyttävät, kun ne palastellaan ilman armoa.

Hyvästäkin esityksestä voi nykyisin jäädä jäljelle vain se, että ministeri voi vuosikymmenen kuluttua todeta ehdottaneensa ratkaisua ensimmäisenä.

Asia tulee merkattua, mutta päätöstä ei synny. Aikaa hukataan.

Matti Vanhasen hallitusten tapana oli tuoda ratkaisut julkiseen purentaan vasta viilattuina ja hallitusryhmien hyväksyminä. Kulmat oli pyöristetty valmiiksi.

Nykyisessä ilmapiirissä se voisi olla tehokas ja työrauhan kannalta parempi menettely. Demokratiaa se ei palvele samoin kuin pyrkimys avoimuuteen. Kansalaiskeskustelu jäisi vähemmälle.

Toisaalta mielipiteenilmaisu on nyt niin ehdotonta ja ennakkoluuloilla kyllästettyä, että sitä on vaikea pitää keskusteluna.

Vuoropuheluun kuuluu kyky harkita ja pysähtyä kuulemaan omasta kannasta poikkeavia näkemyksiä. Nyt puuttuu kyky ajatella yhdessä.

Nyt puuttuu kyky ajatella yhdessä.

Sunnuntain Helsingin Sanomissa dokumenttiohjaaja Elina Hirvonen kantoi huolta kärjistymisen seurauksista: ”Ihmiset ovat jakautuneet leireihin, jotka eivät ymmärrä eivätkä haluakaan ymmärtää toisiaan. Kehitys on pahimmassa tapauksessa vaarallista.”

Masentavista merkeistä huolimatta, optimismille on tilaa.

Vielä hetken aikaa julkinen keskustelu on jatkuvaa reunoihin törmäilyä, mutta yhteenotot ja asenteiden jyrkentyminen eivät voi jatkua loputtomiin. Ihan kuin urheilusuorituksessa, maksimisykettä ei voi ylittää. Pysähdys tulee väistämättä.

Toivoa sain kahdesta tekstistä.

SDP:ssä vaikuttava Ville Kopra kirjoitti Uudessa Suomessa liikenneverkkoselvityksestä. Hän lopetti kirjoituksen näin: ”En ota kantaa puolesta tai vastaan (…) Seuraan lausuntokierroksen ja varaan mahdollisuuden palata asiaan.”

Hän aikoo siis perehtyä ja pohtia.

Toinen pysäyttävä teksti tuli sähköpostitse vasemmistoliiton entiseltä puoluesihteeriltä Aulis Ruuthilta.

Hän lopetti viisauksia sisältäneen viestinsä sanoihin: ”Poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan perusajatuksenhan pitäisi olla yleisen hyvinvoinnin ja rauhan vahvistaminen.”

Riitely ei ole yhteiskunnallisen toiminnan ydin, vaan erilaisten ihmisten kyky pohtia ja ratkaista ongelmia yhdessä. Sen vuoro tulee.