Soten talouskriisistä oikeusongelmiin
Hyvinvointialueiden talousarvioista ja -suunnitelmista useimmat ovat ”lainvastaisia”, koska niissä ei ole pystytty kattamaan syntyneitä alijäämiä lain edellyttämässä määräajassa.
Monet alueiden luottamushenkilöt ovat olleet poissa kokouksista, joissa talousarvio ja -suunnitelma on hyväksytty. Esimerkiksi poliisit ja eräät muutkin virka-asemassa olevat eivät ole halunneet ottaa riskiä mahdollisista oikeudellisista seuraamuksista.
Näin ei mielestäni voi jatkua. Tilanne nakertaa demokratiamme ja oikeusvaltiomme perustaa sekä luottamusta yhteiskuntaamme.
Perustuslain mukaan ”julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.”
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain mukaan ”hyvinvointialueen on suunniteltava ja toteutettava sosiaali- ja terveydenhuolto sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisena kuin asiakkaiden tarve edellyttää”.
Edellä olevan lisäksi on tarkempia velvoittavia säännöksiä monissa muissakin laeissa palvelujen osalta.
Käsitykseni mukaan hyvinvointialueiden talousarviot ja -suunnitelmat on laadittu perustuslain ja sen nojalla annettujen tarkempien lakien mukaisesti.
Väite talousarvioiden ja -suunnitelmien lainvastaisuudesta perustuu hyvinvointialuelakiin, jonka mukaan alijäämät on katettava kahden vuoden kuluessa tilinpäätöksen hyväksymistä seuraavan vuoden alusta.
Oikeusjärjestelmämme normihierarkiassa (lakien soveltamisjärjestys) perustuslakia on aina sovellettava ennen tavallisia lakeja, jotka voivat olla yleis- tai erityislakeja. Näistä erityislaki syrjäyttää normaalisti yleislain.
Siksi mielestäni soten ristiriitatilanteessa perustuslakia ja sen nojalla annettua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia (erityislaki) on sovellettava ennen hyvinvointialuelain (mielestäni yleislaki) alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevia säännöksiä.
Jos ministerinä olisin vastuussa sotesta, hankkisin korkeatasoisten eri oikeusaloja edustavien asiantuntijoiden vastaukset näihin ongelmiin, jotta kansanvaltaamme rappioittava toiminta loppuisi.
Voisiko sitten luottamushenkilöille aiheutua oikeudellisia seuraamuksia ja miten se voisi tapahtua käytännössä.
Jos hyvinvointialueet toimivat hyvässä yhteistyössä sosiaali- ja terveys-, sisäasiain- sekä valtiovarainministeriön kanssa tehokkuuden, vaikuttavuuden ja taloudellisuuden parantamiseksi, ei vaatimuksia henkilökohtaisista vastuista kattamattomien alijäämien osalta tule näiden viranomaisten taholta. Tämä johtuu mielestäni hyvinvointialuelain rakenteesta ja sanamuodoista.
Lakiin on luotu seuranta- ja neuvottelumenettely ministeriöiden ja alueiden kesken. Laissa on varauduttu myös tilanteeseen, jossa alijäämiä ei pystytä kattamaan ja/tai lakisääteiset palvelut ovat vaarantumassa.
Tällöin valtio voi käynnistää arviointimenettelyn ja/tai alueelle voidaan myöntää lisärahoitusta lain määrittämien edellytysten täyttyessä.
Oikeusprosessi voisi minusta syntyä, jos tilintarkastus ei esitä vastuuvapautta tilivelvollisille alijäämien kattamattomuuden vuoksi. Aluevaltuusto voi kyllä myöntää vastuuvapauden siitä huolimatta.
Epävarmaksi jää vain se, voisiko oikeus katsoa, että aluevaltuusto on käyttänyt harkintavaltaansa väärin. Jos tällainen tilanne syntyisi, niin eivät kyllä ministeriötkään ja niiden päättäjät selviäisi kuivin jaloin, koska vastuu on viime kädessä julkisella vallalla.
Vihjeenä totean, että jos ministerinä olisin vastuussa sotesta, hankkisin korkeatasoisten eri oikeusaloja edustavien asiantuntijoiden vastaukset näihin ongelmiin, jotta kansanvaltaamme rappioittava toiminta loppuisi.
Toistaiseksi luotan vanhaan tuomarin ohjeeseen. ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”.