Politiikka Valtion metsien lisäsuojelu ei ole vastaus luontokatoon, katsoo keskusta – puolueiden metsälinjat eroavat Ylen kyselyssä Pitäisikö valtion metsiä suojella nykyistä enemmän? Yle kysyi tätä puolueilta. Kokoomus, SDP, vasemmistoliitto ja... 24.1.2023 13:00
Luonto Hömötiainen muuttui uhanalaiseksi – tutkimuksen mukaan taustalla ovat metsähakkuut Uhanalaisen metsälinnun hömötiaisen kannan laskua selittävät Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan eniten metsähakkuut. Oulun yliopiston... 28.12.2022 11:40
Metsähakkuut Satelliittivalvonta on vähentänyt metsähakkuisiin liittyviä epäiltyjä rikkomuksia Satelliittivalvonta on vähentänyt metsähakkuisiin liittyviä epäiltyjä metsälain rikkomuksia, Suomen metsäkeskus kertoo. Viime vuonna... 13.6.2022 12:19
Ilmastopaneeli Ilmastopaneeli: Hakkuiden lisäämistä ei voida perustella ilmastosyillä – "Puusta tulee olemaan kilpailua" Kotimaisten metsähakkuiden lisäämistä nykytasosta ei voida perustella ilmastosyillä, sanoo Suomen ilmastopaneeli tuoreessa raportissaan. Paneelin... 12.5.2022 2:00
Kansalaisaloitteet Maa- ja metsätalousvaliokunnan keskustalaiset hehkuttavat avohakkuumietintöä – "Metsien monipuolinen hoito saa jatkua" Maa- ja metsätalousvaliokunnan keskustalaiset edustajat Anne Kalmari, Mikko Kärnä, Mikko Savola, Hanna Huttunen... 20.10.2021 14:12
Metsähakkuut Keskustan Hoskonen, Honkonen ja Torniainen: Tuumailuvaiheessa oleva maakuntakaava ei ole peruste kieltää metsähakkuita Maakuntakaavat eivät ole suojeluvälineitä, keskustan ympäristövaliokunnan jäsenet Hannu Hoskonen, kansanedustaja Petri Honkonen ja kansanedustaja... 21.11.2019 11:16
Hiilinielut Luken selvitys: Suomessa on puhuttu liikaa hakkuumääristä – olennaista on, mistä metsää hakataan ja miten erilaisia metsiä hoidetaan Keskustelu metsien hiilinieluista on ollut liian yksipuolista. Ilmaston kannalta tärkeää ei ole pelkkä... 12.4.2019 12:18
Metsähakkuut Keskustanuoret: Metsäkeskustelu pahasti hakoteillä – "pidemmällä aikavälillä hoitamattomat metsät muuttuvat päästölähteiksi" Keskustanuorten mielestä keskustelu metsähakkuiden kestävästä määrästä on pahasti hakoteillä. Jopa vaalikoneiden kysymyksissä on annettu... 18.3.2019 16:07
Metsä Ministerin erityisavustaja oikoo tietoja metsien kestävästä käytöstä – "Suomen hiilinielu säilyisi tällä hakkuutasolla 2020-luvun ennallaan" Maa-ja metsätalousministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen oikoo Suomenmaan blogissaan julkisuudessa liikkuvia virheellisiä tietoja siitä... 12.3.2019 12:30