Ministerin erityisavustaja oikoo tietoja metsien kestävästä käytöstä – ”Suomen hiilinielu säilyisi tällä hakkuutasolla 2020-luvun ennallaan”

Metsä

Maa-ja metsätalousministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen oikoo Suomenmaan blogissaan julkisuudessa liikkuvia virheellisiä tietoja siitä, että nykyisillä metsänhakkuumäärillä Suomen hiilinielu pienenisi huomattavasti tai jopa nollautuisi.

Hän viittaa keskustan metsäohjelmaan, jonka tavoitteena on 80 miljoonan kuution hakkuutaso vuoteen 2025 asti. Se on muutaman miljoonan korkeampi kuin viime vuonna toteutunut. Maali on sama kuin kansallisessa metsästrategiassa.

– Uusimman metsävaratiedon mukaan Suomen hiilinielu säilyisi tällä hakkuutasolla 2020-luvun ennallaan ja lähtisi 2030-luvulla kasvuun, hän kirjoittaa .

Esimerkiksi Vihreät ovat esittäneet 65 miljoonan kuution hakkuutasoa.

– Tämä tarkoittaisi puun tarjonnan vähentämistä 12 miljoonalla kuutiolla nykyisestä – noin kaksi kertaa enemmän kuin Metsähallituksen vuotuiset hakkuut, Säkkinen kirjoittaa.

Säkkinen muistuttaa, että puupohjaisten tuotteiden kysyntä on globaali. Jos hakkuita vähennetään Suomessa, se voi tarkoittaa niiden kasvua muualla.

Olennaista hänen mukaansa myös on, että puulla korvataan monia saastuttavia ja ympäristöä kuormittavia raaka-aineita.

Esimerkiksi uudet lupaavat puupohjaiset tuotteet, kuten tekstiilit, muovit ja lääketeollisuuden sovellukset perustuvat selluun.

Säkkinen toteaakin, että keskustan tavoite puun käytöstä kestää läpivalaisun.

– Sen rinnalla voisimme entistä vahvemmin toimia metsien virkistyskäytön ja metsäluonnon monimuotoisuuden puolesta, hän linjaa.