Putin: Iskut Kiovaan keskeytetään Yhdysvaltojen lähettiläiden vierailun ajaksi
Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Venäjän iskut Kiovaan keskeytettäviksi kolmen päivän ajaksi.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle Tassille, että iskujen keskeytys alkaa keskiyöllä.
Päätöksen taustalla on Yhdysvaltojen erityislähettiläiden neuvottelumatka. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vävy Jared Kushner ja erityislähettiläs Steve Witkoff saapuivat Moskovaan lauantai-iltapäivästä Suomen aikaa. Heidän on määrä matkustaa Kiovaan huomenna.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ehdotti eilen ilmaiskutaukoa vierailun ajaksi, mutta Venäjä ei tuolloin vastannut ehdotukseen.
Venäläiset uutistoimistot raportoivat aiemmin, että Witkoff ja Kushner olivat saapuneet Moskovaan. Heidän on määrä tavata Putin, minkä jälkeen heidän odotetaan matkustavan Ukrainaan tapaamaan Zelenskyi sunnuntaina.
Lähettiläskaksikko on neuvottelumatkoillaan käynyt monta kertaa Moskovassa, mutta vierailusta Kiovaan tulee heidän ensimmäisensä.
Trumpin mukaan hänen edustajillaan on matkassa mukana suunnitelma sodan lopettamiseksi. Trump ei tiedotustilaisuudessaan kertonut, perustuuko suunnitelma alueluovutuksiin Venäjälle.
Vierailun edellä Venäjä jatkoi iskujaan Ukrainaan. Lauantain vastaisena yönä Venäjän iskuissa kuoli ainakin neljä ihmistä. Presidentti Zelenskyin mukaan Venäjä tulitti myös Kiovan ja Boryspilin lentokenttiä.
– On selvää, että nämä iskut lentokentille ovat reaktio neuvotteluihin ja mahdollisuuteen, että Yhdysvaltojen edustajat saapuisivat Ukrainaan lentäen, Zelenskyi sanoi X:ssä.
Ukrainan ilmatila on ollut sodan takia suljettuna vuodesta 2022, ja useimmat ulkomaiset vierailijat saapuvat Kiovaan rautateitse.