Äärioikeisto voi nousta valtaan Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa
Saksassa sunnuntaina järjestettävät Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit saattavat aiheuttaa poliittisen järistyksen. Mielipidemittausten mukaan populistinen äärioikeistopuolue AfD (Vaihtoehto Saksalle) on niin suosittu, että se saattaa saada yksin enemmistön osavaltioparlamenttiin.
Kyseessä olisi ensimmäinen kerta sitten toisen maailmansodan, kun äärioikeisto pääsisi valtaan Saksassa.
Tähän asti AfD on jätetty sivuun liittovaltio- ja osavaltiotasolla, kun muut suuret puolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä sen kanssa. Entiseen Itä-Saksaan kuuluvassa Saksi-Anhaltissa maahanmuuttovastainen ja Venäjä-mielinen AfD on nousemassa liian suureksi, jotta sen voisi syrjäyttää.
Kehityssuunta on sama myös muualla entisessä Itä-Saksassa, jossa tyytymättömyys istuu syvällä. Entisen Itä-Saksan talouskehitys ei ole kirinyt kiinni muun maan tahtia, vaan palkat ja kotitalouksien vauraus jäävät yhä matalammiksi kuin lännessä. Useimmat suuryritykset toimivat yhä lännessä ja entisen Itä-Saksan asukkaat ovat myös heikommin edustettuja valtakunnan tason politiikassa.
Saksi-Anhaltissa AfD:llä on lisäksi valttinaan huippusuosittu Ulrich Siegmund, joka vetää puolueen vaalivankkureita pärryyttämällä kampanjatapahtumissa itäsaksalaisella Simson-mopolla. Perinteikkäästä moposta on tullut vertauskuva Itä-Saksa-nostalgialle, ja moni katsoo Itä-Saksan menneisyyttä ruusunpunaisten silmälasien läpi unohtaen tiukasti valvotun sosialistivaltion varjopuolet.
AfD on kasvattanut suosiotaan myös entisessä Länsi-Saksassa, mutta Itä-Saksa on sen vahvinta tukialuetta. Itä-Saksan henkistä perimää edustaa puolueen Venäjä-linja, jossa perätään suhteiden tiivistämistä Moskovaan piittaamatta Ukrainan sodasta tai Venäjän järjestämistä hybridi-iskuista Saksassa.
Puolueen maahanmuuttovastaisuus on sekin saanut paljon vastakaikua idässä, vaikka siellä asuu vähemmän ulkomaalaistaustaisia asukkaita kuin lännessä. Syyriasta tai Afganistanista tulleita turvapaikanhakijoita vieroksutaan, ja heidän katsotaan saavan liian suuret edut saksalaisten kustannuksella.