Tiesitkö? – Venäjän vallankumouksen piti alkaa Suomesta jo vuonna 1906 – satoja kuoli hätiköidyssä yrityksessä
Maailma ja Suomi muuttuivat peruuttamattomasti 1910-luvulla, mutta jo 1900-vuosikymmenellä nähtiin tulevien mullistusten esinäytökset.
Huomenna torstaina tulee kuluneeksi tasan 120 vuotta tapahtumasta, joka tunnetaan Viaporin kapinana. Kapina ei ollut vain yksittäinen kahakka, vaan osoitus laajemmasta liikehdinnästä ja juovasta vallanpitäjien ja kansan välillä.
Viapori eli nykyinen Suomenlinna oli vuonna 1906 venäläinen laivastotukikohta. Ei ollut sattumaa, että laajemmaksikin tarkoitettu kapina käynnistyi juuri sieltä.
Helsingissä sijaitsi myös toinen tukikohta Katajanokalla.
Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa. Suomella oli verrattain laajat oikeudet itsehallinnollisena eli autonomisena valtakunnan alueena, mutta esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastasi keisari hallituksineen.
Siksi Suomen alueella oli useita venäläisiä varuskuntia ja tukikohtia.

Kapinan taustalla oli vuoden 1905 vallankumous- ja lakkoliikehdintä. Venäjä koki sodassa Japania vastaan 1904–1905 karmean tappion, mikä levitti valtakunnan eri kolkkiin, myös Suomeen, hallituksen- ja keisarinvastaista mielialaa.
Tämä johti laajaan lakkoliikehdintään, ja keisari joutui myöntymään tiettyihin demokraattisiin uudistuksiin. Suomi sai suurlakon jälkeen eduskunnan ja Venäjä vuoden 1905 niin kutsutun vallankumouksen jälkeen duuman.
Vuonna 1905 saavutettiin paljon, mutta se ei riittänyt kaikille uudistuksia vaatineille.
Kommunistiset bolsevikit ja vallankumoukselliset sosialistit eli eserit päättivät hyödyntää lakkoliikehdinnän ja Japanin-sodan jälkihöyryt ja yrittää vallankumousta vuonna 1906. Keisarin hajotettua duuman katkeruus lisääntyi ja satoi vallankumouksellisten pussiin.
Bolsevikit ja eserit laativat suunnitelman, jossa Venäjän laivastossa noustaisiin kapinaan yhtä aikaa kahdessa laivastotukikohdassa. Onnistunut kapina leviäisi verkostoja pitkin ympäri maata johtaen vallankumoukseen.
Suomi ja Viapori valikoituivat vallankumouksen lähtöpisteeksi muutamasta hyvästä syystä.
Venäjän poliisilla ei ollut Suomessa toimivaltuuksia, joten vallankumous olisi helpompi aloittaa suuriruhtinaskunnan alueella.
Laivastossa taas oli vallankumoukselle otollisempi maaperä kuin maavoimissa johtuen sotilaiden sosiaalisesta taustasta. Laivaston matruusit olivat suurimmalta osin lähtöisin kaupunkien teollisuustyöväestön keskuudesta, missä sosialismin ja kommunismin opit tunnettiin jo valmiiksi hyvin. Maavoimien sotilaat tulivat pääosin maaseudulta, jonne aatteet eivät olleet vielä levinneet.
Viaporin lisäksi kumouksen oli tarkoitus alkaa Kronstadtin laivastotukikohdasta Pietarin edustalla. Määräpäivä oli 10. elokuuta 1906. Muita Itämeren laivaston yksiköitä liittyisi kapinaan Viaporin ja Kronstadtin tueksi. Mustanmeren laivasto valtakunnan toisella puolella liittyisi kapinaan kun tieto Itämereltä saapuisi.
Suomessa päällikkö Johan Kock oli luvannut punakaartin tuen Viaporin kapinoijille. Punakaartit oli perustettu työväen järjestyskaartiksi lakkovuonna 1905 samoihin aikoihin ylioppilaiden porvarillisten suojeluskaartien kanssa.

Salainen poliisi ohrana sai ilmiantajiensa kautta tietoa aikeista, eikä kapina tullut aivan puun takaa keisarille uskollisille Viaporin upseereille ja sotilaille.
Merilinnoituksen komentaja Vladimir Laiming määräsi heinäkuun lopulla Viaporia ympäröivän merialueen miinoittamisen estääkseen kapinallisten laivojen saapumisen linnoituksen tuntumaan. Kun miinoittajille 28. heinäkuuta selvisi miinoituksen syy, he kieltäytyivät jatkamasta.
Laiming pidätytti miinoittajat, repi miinaupseerien arvomerkit ja uhkasi näitä ampumisella. Vankeudessa Santahaminassa miinoittajat joutuivat olemaan puolitoista vuorokautta ilman ruokaa.
Aiemmin katkeruutta miehistön keskuudessa oli lietsonut moni asia. Ruoka oli huonoa ja palkkioita oli leikattu. Upseerien harjoittama simputus oli johtanut sotamiehen kuolemaan.
Kaikki upseeritkaan eivät olleet tyytyväisiä. Kapinan johtajaksi valikoitui esereitä edustanut kapteeni Sergei Tsion, ja hänen apunaan toimivat luutnantit Arkadi Jemeljanov ja Jevgeni Kohanski. Luutnantit olivat bolsevikkeja.
Kun Viaporin tykkimiehet saivat kuulla miinoittajien vangitsemisesta, he pitivät joukkokokouksen. Upseeristo päätti pidättää tykkimiehet, mutta nämä iskivät ensin.
Illalla 30. heinäkuuta tykkimiesten iskiessä Viaporin kapina alkoi. Kapinalliset ottivat haltuunsa ja tukikohdakseen Kuninkaansaaren, jossa oli raskain tykistö ja runsaasti muuta aseistusta. Miinoittajia kapinalliset eivät saaneet vapautettua.

Kapina meni pieleen käytännössä heti alettuaan. Oleellisin syy epäonnistumiseen oli se, että kapina alkoi liian aikaisin. Kapteeni Tsionin ei onnistunut vedota tykkimiehiin, että nämä odottaisivat tietoja Kronstadtista.
Kapinalliset olivat siis yksin.
Suomen punakaartitkaan eivät ehtineet järjestäytyä tueksi. Vaikka punakaarti olisi parhaimmassa tilanteessa voinut auttaa 25 000 miehellä, eivät kaartit olleet aseistautuneet kovinkaan hyvin.
Taistelut levisivät myös kaupunkiin. Katajanokalla kapinallisten riveissä keisarille uskollisia joukkoja vastaan taisteli myös toista sataa Suomen punakaartilaista.
Erinäisten vaiheiden jälkeen oli selvää, että kumousyritys ei voisi onnistua. Hallituksen joukot saivat haltuunsa Helsingin rannat, ja lopulta myös hallituksen hallussa olleita laivoja saapui painostamaan kapinallisten hallitsemia saaria. Laivoilta oli taktisesti vaihdettu henkilöstöä niin, että epäilyttävät henkilöt oli korvattu keisarille uskollisilla kadeteilla ja upseereilla, eikä yhdelläkään laivalla ollut siten edellytyksiä kapinan onnistumiselle.
Iltaviideltä 1. elokuuta 1906 kapinallisten tappio sai sinetin, kun tykinammus osui Kuninkaansaaren ruutivarastoon aiheuttaen valtavan räjähdyksen. 60 kapinallista sai surmansa ja useita, kuten luutnantti Jemeljanov, loukkaantui. Kapinallisten rivit menivät sekaisin ja he antautuivat seuraavan päivän aamuna.

Kapteeni Tsionin ja punapäällikkö Kockin onnistui paeta lopulta Englantiin asti, mutta nuoret luutnantit Jemeljanov ja Kohanski teloitettiin 11. elokuuta.
Kaikkiaan 43 kapinallista sai kuolemantuomion. Taisteluissa kuolleiden lukumäärästä ei ole varmaa tietoa, mutta lukumäärien arvellaan olevan satoja. Suomalaisiakin kuoli jokusia.
127 kapinallista joutui pakkotyölaitokseen ja 735 vankilaan tai kurikomppaniaan.
Viaporin kapina ei onnistunut, mutta vallankumousaate jäi elämään. Bolsevistinen vallankumous onnistui reilut kymmenen vuotta myöhemmin ja venäläisbolsevikkien johdolla muodostettiin maailman ensimmäinen sosialistinen valtio Neuvostoliitto. Suomessa vallankumous ei vuoden 1918 sisällissodassa onnistunut, eikä vasta itsenäistyneestä Suomesta tullut neuvostotasavaltaa monen muun Venäjän entisen alusmaan tavoin.
Lähteitä
Hovimäen aikaan, 41. Terroristeja ja isänmaan miehiä, 42. Alkusoitto vuoden 1918 tapahtumille, Yleisradio 2003
Nieminen Jarmo, Viaporin kapina, Into 2017
Vuosisatamme kronikka, Gummerus 1986