Apulaisoikeusasiamies on huolissaan terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista
Kaavaillut korotukset terveydenhuollon asiakasmaksuihin ja uusien maksujen käyttöönotto ovat eduskunnan apulaisoikeusasiamies Susanna Lindroos-Hovinheimon mukaan ongelmallisia.
Hän on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevasta luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Lausunnon mukaan asiakasmaksuja on korotettu merkittävästi viime vuosina ja muutoksia on tehty ilman riittävää kokonaisarviointia yhteisvaikutuksista.
Hallitus päätti kehysriihessä muun muassa terveyskeskusmaksujen, päiväkirurgian ja poliklinikkamaksujen korottamisesta. Hallitus päätti myös uudesta erityistutkimusten asiakasmaksusta ja leikkaus- ja toimenpidemaksusta.
Muutokset voivat apulaisoikeusasiamiehen mukaan vaikuttaa esimerkiksi siten, ettei hoitoon kustannussyistä hakeuduta.