Tutkimus: Hedelmäosastolta löytyvä herkku voi suojata ihoa tehokkaasti
Viinirypäleiden syöminen saattaa käynnistää iholla biologisia suojamekanismeja, joita tiede vasta opettelee ymmärtämään, kertoo tuore tutkimus.
ACS Nutrition Science -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että noin 300 gramman eli kolmen kourallisen päivittäinen viinirypäleannos kahden viikon ajan muutti selvästi sellaisten geenien toimintaa, jotka korjaavat ja vahvistavat ihon ulointa, suojaavaa kerrosta.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun viinirypäleiden syömisen osoitettiin muuttavan geenien toimintaa ihmisen muissa kudoksissa – aiemmin vastaavaa on havaittu vain veren soluissa.
Tutkijat huomasivat, että viinirypäleiden syöminen vähensi iholta auringon aiheuttamien soluvaurioiden määrää. Rypäleet siis hillitsivät sitä haitallista stressireaktiota, jota UV-säteily saa ihosoluissa aikaan.
Suojaava vaikutus ihon pinnan alla tapahtui jopa niillä osallistujilla, joiden iho ei tavanomaisessa auringonherkkyystestissä näyttänyt hyötyvän rypäleistä mitenkään. Tavanomaiset ihotestit eivät siis välttämättä havaitse tätä sisäistä puolustusreaktiota.
Tutkijoiden oletus on, että viinirypäleiden luonnolliset tehoaineet vaikuttavat suoliston bakteereihin, jotka puolestaan lähettävät suojaavia viestejä iholle asti. Tätä suoliston ja ihon välistä yhteysreittiä ei ole vielä lopullisesti todistettu.
Rypäleet muuttivat myös laajasti osallistujien veren rasvakoostumusta ja nostivat sellaisten hyvien rasvojen määriä, jotka on muissa tutkimuksissa yhdistetty ihon parempaan kuntoon ja tulehdusten lievittymiseen.
Kokeen alussa oli mukana 29 vapaaehtoista, mutta tiukan laadunvalvonnan ja vaativan geenianalyysin läpäisi lopulta vain neljä naisosallistujaa. Kaikilla heillä oli ihotyyppi, joka palaa auringossa kohtalaisesti ja ruskettuu asteittain.
Analyysi osoitti, että ihmisten iho ja geenit reagoivat rypäleihin huomattavan yksilöllisesti ja eri tavalla. Kaikilla osallistujilla muutokset olivat kuitenkin selkeästi tulkittavissa ihon biologisen puolustuskyvyn vahvistumiseksi.
Kokeessa rypäleitä ei syöty sellaisenaan, vaan osallistujat joivat päivittäistä rypälemäärää vastaavat tehoaineet veteen sekoitettuna jauheena.
Tutkimuksen tekijät painottavat, että viinirypäleet eivät missään nimessä korvaa aurinkovoidetta tai vaatteita. Kokeessa tutkittiin vain kehon sisäisiä biologisia merkkejä, ei sitä, suojaisiko rypäleiden syöminen oikeassa elämässä auringonpolttamilta tai ihosyövältä.