Selvitys: Naisten itsemurhien määrä kasvoi
Kotimaa
Naisten itsemurhien määrä kääntyi kasvuun Suomessa vuosina 2020–2024.
Asia käy ilmi perjantaina julkaistusta FCG Finnish Consulting Groupin tekemästä selvityksestä. Kyseisessä selvityksessä katsottiin, minkä ikäisenä kuolema oli tapahtunut ja laskettiin menetetyt elinvuodet suhteessa 75 vuoden ikään.
Selvityksen mukaan naisten itsemurhat vähenivät koko 2000-luvun, mutta vuosina 2020–2024 suunta muuttui.
Miehiä kuolee edelleen ennenaikaisesti enemmän kuin naisia. Tämä näkyy myös itsemurhien määrässä.
Selvityksen mukaan Suomessa menetetään vuosittain ennenaikaisesti noin 230 000 elinvuotta.
Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa. Näistä eniten ennenaikaisia kuolemia aiheuttaa alkoholi.