Tutkija väittää tuloerojen kasvaneen, toinen todistaa päinvastaista – mutta mikä oikein on totuus?

Eriarvoisuus on kasvanut. Tuloerot ovat revenneet ja köyhyys koettelee yhä useampia. Tällaisia väitteitä näkee usein – ja vaalien alla tahti on vain kiihtynyt.

Mutta ovatko väitteet totta ja kenen puheisiin on uskominen?

Eriarvoisuus ja tuloerot ovat eri asioita, mutta ne vaikuttavat toisiinsa. Näitä paljon puhuttuja ja keskenään sekoitettuja teemoja yhdistää myös se, että ne ovat sekä yhteiskunnan että ihmisten hyvinvoinnissa keskeisessä roolissa. Siksi niistä pitääkin puhua paljon.

Mutta olisi hyvä myös tietää, mistä puhuu.

Eriarvoisuus on siitä kätevä käsite, ettei sille ole yleispätevää määritelmää. Etsimällä suotuisat faktat ja sopivat tutkijat voi todistaa eriarvoisuuden kasvun. Kun valikoi toisin, voi perustellusti väittää päinvastaista.

– Eriarvoisuus on aina suhteessa johonkin ja näkyy eri ilmiöinä, alkaen sorrosta erilaisiin hierarkioihin. Johtopäätökset riippuvat paljon siitä, mistä ilmiöstä puhutaan, tutkimusprofessori Sakari Karvonen THL:stä vahvistaa.

Epämääräiset käsitteet aiheuttavat sekaannusta, väärinymmärrystä ja puhetta ohi aiheen. Ristiriitojen käsittelyyn ja ongelmien ratkaisuun ne sopivat erityisen huonosti, sillä ne tuppaavat synnyttämään entistä enemmän eripuraa ja uusia pulmia.

– Suomessa useimmat ihmiset ajattelevat eriarvoisuuden tarkoittavan eri ryhmien eriytymistä toisistaan. Sitä, ettei enää ymmärretä todellisuutta, missä toiseen ryhmään kuuluvat elävät.

Karvosen mielestä on todella vaikea arvioida, onko eriarvoistuminen Suomessa kasvanut.

– Mutta sellainen vaara on, että se on kasvamassa. Elämänpiirit, esimerkiksi asuinalueet erkaantuvat, eivätkä ihmiset enää kohtaa toisiaan, hän sanoo.

Useimmat ihmiset ajattelevat eriarvoisuuden tarkoittavan eri ryhmien eriytymistä toisistaan. Sitä, ettei enää ymmärretä todellisuutta, missä toiseen ryhmään kuuluvat elävät.

Sakari Karvonen

Tuloeroista puhuttaessa on yleensä selvää, mistä puhutaan – erojen kasvaessa rikkaat saavat entistä isomman ja köyhät aikaisempaa pienemmän siivun yhteisestä kakusta.

Suhteellinen Gini-kerroin on ylivoimaisesti suosituin käytetyistä tuloeromitoista, ja sen tulkinta on helppoa – mitä suurempi luku, sitä suuremmat tuloerot.

Gini-kertoimen pienin arvo (0) saavutetaan, kun kaikilla tulonsaajilla on yhtä suuret tulot. Suurin arvo (1) kuvaa tilannetta, jossa yksi tulonsaaja saa kaiken ja muut jäävät mopen osalle. Tilastossa Gini-kertoimet esitetään prosentteina eli sadalla kerrottuna.

Alla olevassa kuvassa esitetään Gini-kertoimen arvot kymmenen vuoden ajalta 1995–2000 ja 2000–2017.

Kuvien perusteella näyttää siltä, etteivät tuloerot ole viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet. Aikaisemmin kasvu on toki ollut, erityisesti lamasta toipuvassa Suomessa.

Vanha viisaus – raha menee rahan luo – pätee hyvin myös tulojen suhteen. Tuloeroilla on siis taipumus kasvaa, kun talouskin kasvaa, ja päinvastoin.

1990-luvun laman jälkeen vuonna 1995 Gini-kerroin oli vain 22,2. Sen jälkeen kerroin kasvoi vuoteen 2000 asti. Seuraavana vuonna pörssin IT-kupla puhkesi ja tuloerot supistuivat parin vuoden ajan ja palasivat sitten kasvu-uralle. Huippuluku 29,5 saavutettiin ennen suurta talouskriisiä vuonna 2007.

Merkille pantavaa on, että vuodesta 2012 alkaen kerroin on pysytellyt 27 tuntumassa. Tuloerot ovat siis reippaasta talouskasvusta huolimatta pysytelleet ennallaan. Lisäksi köyhimpien tulot ovat kasvaneet keskituloisia enemmän: tilastojen mukaan esimerkiksi vuonna 2017 keskituloisten tulot kasvoivat 1,3 prosenttia ja pienituloisimman kymmenesosan 2,2 prosenttia.

Pitäisi siis olla helppoa päätyä monen tutkijan tulkintaan – tuloerot ovat Suomessa pysyneet vakaina. Tutkimusprofessori Karvonen on samoilla linjoilla.

– Tuloerot eivät ole viime vuosina olennaisesti kasvaneet. Vähän kasvua oli vuodesta 2016 vuoteen 2017, mutta maltillisissa luvuissa mennään kansainvälisesti verrattuna, hän sanoo.

Tuloerot Suomessa ovat myös pieniä. Euroopassa, jossa tuloerot ovat kansainvälisesti verrattuna alhaisia, Suomen erot olivat kuudenneksi pienimmät vuonna 2015. Kehitysnäkymä on lisäksi laskeva.

Silti esimeriksi Yle otsikoi syyskuussa 2017: ”Köyhät näyttävät köyhtyvän ja rikkaat rikastuvan: Laskelmat kertovat tuloerojen kasvavan.” Helsingin Sanomat kertoi samaan aikaan, että ”Ensi vuoden budjetti kääntää tuloerot selvään kasvuun – Tämä hallitus toteuttaa erilaista tulonjakopolitiikkaa, sanoo ekonomisti”.

Miksi näin?

– Aika pieniäkin muutoksia Gini-kertoimessa otsikoidaan isosti. Nämä ovat niin tunteitakin herättäviä asioita, että jos löytyy omaa vakaumusta tukevaa tietoa, siihen mielellään tartutaan, Karvonen pohtii.

Nämä ovat niin tunteitakin herättäviä asioita, että jos löytyy omaa vakaumusta tukevaa tietoa, siihen mielellään tartutaan.

Sakari Karvonen

Toinen syy voi löytyä siitä, että tarkastellaan vain tiettyä osaa kokonaisuudesta.

– Jos katsotaan lapsiperheiden tai yksinhuoltajien tulojen kehitystä, esimerkiksi suhteellisen köyhyyden mittarilla eli mediaanitulolla, se on viime vuoden lopulla kasvanut.

Myös mittareilla on vaikutusta asiaan.

Ginikertoimen lisäksi usein käytetty mittari on tulojen kehitys eri ansiotasoilla – erityisesti kiinnostaa väestön kaikkein vähiten ja eniten ansaitsevien välisten erojen muutos. Sieltäkään ei tosin löydy tukea väitteille, että tuloerot olisivat kasvaneet Suomessa. Päinvastoin.

– Ylimmän ja alimman tulokymmenyksen erojen kehitys eivät kerro olennaisista muutoksista, Karvonen sanoo.

– Mutta jos katsotaan vaurainta prosenttia, siellä erot ovatkin jo suurempia. Siellä on tapahtunut isompaa irtiottoa.

Erityisesti suurituloisimman promillen tulojen nousu on ollut voimakasta verrattuna muihin. Suomessa tähän käsittämättömän rikkaaseen joukkoon kuuluvat esimerkiksi peliyhtiö Supercellin perustajat.  

Myös monet urheilumaailman huiput ansaitsevat miljoonia ulkomailla, eivätkä maksa verojaan Suomeen. Silti heitä arvostetaan ja ihaillaan laajasti.

– Supercellin ihmiset ovat käyttäneet tulojaan yhteiskunnallisesti hyviin kohteisiin. Näkyvästi, Karvonen huomauttaa.

Yritystoiminnalla ja urheilemalla vaurastuneiden elämä on Karvosen arvion mukaan niin kaukana tavallisen kansalaisen kokemuksista, ettei sitä voi edes kadehtia – superrikkaat ovat omanlaisensa kasti.

Myös tunnettu ranskalainen ekonomisti Thomas Piketty väittää, ettei eriarvoisuuden näkökulmasta ole väliä sillä, miten kaikista rikkain väestönosa voi, koska he elävät kuitenkin niin omassa maailmassaan.

– Mutta minä ajattelen, että sillä on vahva symbolinen merkitys suhteessa tasa-arvoon, Karvonen toteaa.

– Huonona puolena tässä voi myös olla kuva, että on olemassa helppoja oikoteitä rikkauteen. Erityisesti nuoret voivat kuvitella, että julkisuus tuo automaattisesti vaurautta. Todellisuudessa monet julkkiset ovat rutiköyhiä, hän sanoo.

Silti Karvonen näkee asiassa myös hyviä puolia.

– Sankareita tarvitaan myös meidän demokraattisessa ja tasapäistävässä yhteiskunnassamme, professori toteaa.

Monien mielestä tuloerot ja niiden kasvu ovat yhteiskunnan kannalta hyvä asia. Esimerkiksi ajatuspaja Liberan entinen toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen vaati blogissaan (22.6.2017) lisää tuloeroja Suomeen.

– Tuo ajattelu perustuu siihen, että uskotaan että kun ihmisellä on paljon rahaa, hän laittaa sen poikimaan ja kiertämään yhteiskuntaan niin, että kaikki hyötyvät, Karvonen selventää.

Hän ymmärtää ajattelun perusteet, mutta ei silti innostu niistä. Ajatus on Karvosen mukaan ensinnäkin hyvin kiistanalainen, ja vahvasti kontekstiin sidottu. Se siis toimii eri ympäristöissä eri tavalla.

Suomeen pitäisi myös saada lisää rikkaita.

Heikki Pursiainen

– Meikäläinen yhteiskunta on tottunut siihen, etteivät erot ole liian suuria. Muutoin monet hyveet, jotka tasa-arvoisesta yhteiskunnasta saadaan, alkavat rapautua, Karvonen sanoo.

Uhanalaisia hyveitä ovat hänen arvionsa mukaan esimerkiksi sosiaalinen koheesio, suhteellisen hyvä terveydentila ja turvallisuus. Juuri niistä EU:n komissio antoi Suomelle kiitosta viimeisessä maaraportissaan.

– Rapautumista ei ole vielä havaittavissa, mutta sellainen uhka on olemassa, Karvonen kommentoi.

Tuloerojen kehityksen tulkintaa saattaa vaikeuttaa se, että Gini-kerroin kuvaa suhteellisia tuloeroja. Sen arvo ei siis muutu, jos kaikkien tulonsaajien tulot muuttuvat prosenteissa saman verran.

Tuloero sotketaankin usein tulonlisäykseen tai -vähennykseen, jotka ovat absoluuttisia määreitä. 

Menikö vaikeaksi? Otetaan esimerkki, sillä asia selviää.

Pasin tulot ovat 3 000 euroa ja Mari tienaa tuplasti eli 6 000 euroa. Koska Pasin tulot ovat puolet Marin tuloista, Gini-kerroin on 50.

Molemmat saavat lisää liksaa, Pasi 300 ja Mari 600 euroa käteen. Pasin tulot ovat nyt 3 300 ja Marin 6 600 euroa. Kumpikin saa nyt 10 prosenttia enemmän kuin aiemmin, ja Pasin tulot ovat yhä puolet Marin tuloista.

Marin ja Pasin tuloero säilyi siis samana, mutta Marin 600 euron tulonlisäys on kaksinkertainen Pasin 300 euroon verrattuna.

Joidenkin tutkijoiden mielestä tuloeroja pitäisi mitata nimenomaan absoluuttisilla mittareilla.

Esimerkiksi erikoistukija Marja Riihelä ja emerituspofessori Matti Tuomala kertovat Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous ja yhteiskunta –lehdessä (1/2019) haluavansa mitata tuloeroja joko absoluuttisella Gini-kertoimella tai logaritmisella keskiarvopoikkeamalla eli MLD-mitalla, joka reagoi voimakkaammin ylimpien tulojen kasvuun ja laskuun kuin suhteellinen Gini-kerroin.

Tosin näidenkin mittareiden mukaan tuloerot ovat kasvaneet vuodesta 1995 vuoteen 2007, ja sen jälkeen laskeneet vuoteen 2010 saakka. Siitä eteenpäin erot ovat pysytelleen jotakuinkin samana.

Juttu on alunperin julkaistu Suomenmaan viikkolehdessä 22.3.2019. Suomenmaan voit tilata täältä.