Asiantuntijat ovat huolissaan nuorten miesten syrjäytymisestä – Suomenmaa lähti perjantai-illaksi ajamaan korttelirallia selvittääkseen, ovatko pelot turhia
Mennäänkö, Jaakko Sangi huikkaa virnistäen ja vetäisee mustat Converse-tossut jalkaansa.
Ylleen hän on kiskaissut farkut, mustan t-paidan, jossa lukee Volvo, ja sen päälle ruudullisen paidan napit auki.
Pienessä yksiössä soi elektroninen popmusiikki. Kirjahyllyssä on monikerroksinen pino Coca-Cola- ja Dr. Pepper -tölkkejä. Huoneeseen mahtuvat myös sohva, sänky ja isoruutuinen televisio. On perjantai ja kello näyttää iltayhdeksää.
Sangi, 21, haroo vielä tukkaansa vähän parempaan asentoon. Sitten kaikki on valmista.
Hän on lähdössä ajelemaan pilistä. Tai pillurallia, kuten Sangi itse sanoo.
Kukapa ei ilmiötä tuntisi. Nuoret miehet pakkautuvat autoihinsa ja ajelevat pientä rinkiä kaupungin tai taajaman keskustassa. Ilmiöllä on myös monta nimeä: kortteliralli, amisralli, markettiralli.
Sangille pilis on joka perjantainen ja lauantainen juttu.
Ensin pitää kuitenkin esitellä se tärkein, auto.
Vuosimallia 1988 oleva Saab nököttää parkkipaikalla muodoltaan kauniina kuten ruotsalaisella automerkillä on tapana.
Vieressä on vuoden 1993 Audi, joka on myös Sangin. Se on kuitenkin tarkoitettu enemmän työ- ja arkiajeluihin. Saab on juhlahetkien auto, jolla kurvaillaan lähinnä viikonloppuisin.
– On niin kallis ajaa, Sangi perustelee.
Saabin peräkontissa ovat vanerista rakennetut poppivehkeet. Molempiin etuoviin on kiinnitetty kahdet lisäkaiuttimet. Tärkeintä on, että musiikki kaikuu ja raikuu.
Taustapeilissä roikkuu wunderbaumeja eli hajukuusia. Kattoon kyytiläiset ovat saaneet kirjoitella viestejään. Kirkkoveneen kuva löytyy tietenkin heti. Ja miehen sukupuolielimen kuva. Sitten on niitä tyypillisiä: ”I was here” ja ”R.I.P. Avicii”.
Katossa lukee pariin kertaan myös #sauna, sillä Sangin mukaan autossa on niin kuuma.
Mutta se ei menoa haittaa. Sangi laittaa radion päälle ja nytkäyttää Saabin liikkeelle.
Kaiuttimista tulvii Suomi-iskelmää. Mä elämästä laulan, olen suomalainen, hoilaa Kari Tapio. Basso jytkyy niin, että koko keho tärisee.
Sangi kuuluu ikänsä puolesta kohderyhmään, josta on oltu viime aikoina Suomessa kovin huolissaan.
Nuorilla miehillä ei mene hyvin.
Talousjärjestö OECD julkaisi vuonna 2016 selvityksen, jonka mukaan yli viidennes suomalaisista nuorista miehistä on koulutuksen ulkopuolella ja vailla työtä.
OECD:n mukaan 20–24-vuotiaiden miesten syrjäytyminen on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2005. Lukemat erosivat selvästi saman ikäisten naisten syrjäytymisluvuista.
Eurooppalaisella tasolla Suomi löytyy nuorten miesten syrjäytymislukemien häntäpäästä.
Asiaan kiinnitettiin huomiota myös viime syksynä julkaistussa hallituksen sisäisen turvallisuuden strategiassa, jossa syrjäytymisen todettiin olevan Suomen suurin turvallisuusuhka.
Asia ei kuitenkaan ole niin dramaattisen yksiselitteinen, toppuuttelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Tiina Ristikari.
Hänen mukaansa OECD:n luvut eivät kerro koko totuutta. Ristikari nostaa esiin esimerkiksi Tilastokeskuksen lukemia, joissa ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa jääneiden nuorten miesten osuus on laskenut koko ajan vuoden 2008 jälkeen.
Kyse on hänen mukaansa laskutapojen eroista.
Se on kuitenkin kiistaton tosiasia, että kuilu sukupuolten välissä on leveä. Miehet jäävät naisia useammin pelkän peruskoulututkinnon varaan. Se näkyy muun muassa yliopistoissa, jotka naisvaltaistuvat.
Samaan aikaan työmarkkinoiden murros ja digitalisaatio hävittävät juuri sellaisia aloja, joille ilman koulutusta jääneet nuoret miehet ovat perinteisesti hakeutuneet.
– Se kehitys on hyvin huolestuttava asia, Ristikari puuskahtaa.
Syrjäytyneistä tai syrjäytymisuhan alla olevista nuorista puhutaan usein käsitteellä NEET (Not in Employment, Education or Training). Käsite sisältää nimensä mukaisesti ne nuoret, joilla ei ole koulutusta, työtä tai harjoittelupaikkaa.
Ristikarin mukaan syrjäytymisen käsite on kuitenkin paljon laajempi. Siihen voi kuulua kaikenlaista osattomuutta, yhteisöttömyyttä, ystävien puutetta ja mielenterveydellisiä haasteita.
Tilastojen mukaan nuoret naiset hakeutuvat mielenterveyspalveluihin miehiä useammin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että naiset voisivat miehiä huonommin. Miehet hakevat heikommin apua.
Sangin Saab kurvaa Oulun kupeessa sijaitsevan omakotitalolähiön yhteen pihaan.
Kyytiin noukitaan Elli, 18, jonka Sangi on luvannut viedä keskustaan. Hän sanoo kuskaavansa kavereitaan usein. Monella ei ole vielä ajokorttia tai sitten he eivät voi ajaa, koska ovat juoneet. Niin on Ellikin.
– Nooo, laskut on jo menossa, mutta pitäisi saada taas nousut, Elli selittää.
Keskustassa on paljon väkeä. Kevään ensimmäisten hellepäivien haalentama taivas näyttää valoa pitkään. Se innostaa suomalaisia juomaan.
– Itse juon harvoin. Tykkään enemmän ajaa. Jos en ajele, värkkään auton kimpussa tai pelaan tietokoneella, Sangi sanoo.
Tietokonepelien äärellä hän sanoo viettävänsä aikaa 3–4 tuntia päivässä. Eniten tulee pelattua sotapelejä.
Pelaaminen on pääasiassa ajantappoa. Usein itse pelaaminen on ihan sivuroolissa, sillä aika menee kavereiden kanssa jutteluun kuulokkeiden välityksellä.
– Moni kuvittelee, että pelaaminen on sellaista, että mennään yksin pimeään huoneeseen räiskimään. Se on kuitenkin todella sosiaalista touhua.
Sangi työskentelee tällä hetkellä maatalouslomittajana. Työ on tuttua, sillä vanhemmilla on maatila. Hommat ovat maistuneet ”ihan jees” – ainakin toistaiseksi.
– Palkka on tosin paska ja töitä enemmän kuin laki sallii, Sangi nauraa.
Jos en ajele, värkkään auton kimpussa tai pelaan tietokoneella
Jaakko Sangi
Koulussa Sangi ei ole koskaan oikein viihtynyt.
Peruskoulun ensimmäinen luokka piti käydä kahdesti. Yhdeksännen luokan jälkeen Sangi kuitenkin päätti tehdä kaksoistutkinnon.
Hän jaksoi lukion ja ICT-asentajan opintojen yhdistelmää kaksi vuotta. Sitten molemmat saivat riittää.
– En osannut, en jaksanut, ei kiinnostanut, Sangi tuhahtaa.
Pian hän aloitti automekaanikon opinnot. Puolentoista vuoden jälkeen nekin jäivät kesken.
– En ole sellainen, joka dokumentoi tekemisiään ja kirjoittaa raportteja. Sitä koulussa vaaditaan. Olen enemmän käsillä tekevää tyyppiä.
Sangi on seurustellut kolmen eri naisen kanssa. Tällä hetkellä hänellä ei ole vakituista kumppania. Ei edes mitään ”säätöjä”, hän tarkentaa.
– Eivät naiset niin innostu tällaisesta maalaisjuntista. Kaupunkilaispojilla on paremmat mahdollisuudet, kun he käyvät salilla ja pukeutuvat hyvin.
Sangi myöntää, että hänellä on ollut vaikeita jaksoja, jolloin ”kaikki asiat menivät vituilleen”.
– Vähän aikaa sitten sain lääkäriltä reseptin masennuslääkkeisiin, mutta en ole käynyt hakemassa niitä apteekista.
Poikien ja tyttöjen väliset erot tulevat ilmi jo alaluokilla.
Kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa suomalaispojat ovat jääneet alakynteen sekä lukutaidossa että luonnontieteissä. Yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa täkäläisten poikien ero tyttöihin on maailman suurinta.
– Erot näkyvät jo neljäsluokkalaisten oppimistulosten arvioinneissa, apulaisprofessori Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopistosta sanoo.
– Ja ero vain kasvaa tyttöjen hyväksi, hän lisää.
Rautopurokin haluaa kuitenkin hillitä mielikuvaa, että pojilla menisi jotenkin erityisen huonosti. PISA-tutkimuksen mukaan suomalaiset pojat ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin tytöt.
Ongelma tulee vastaan heikommin menestyvien lasten ja nuorten kohdalla, jossa sukupuolten väliset erot ovat kaikkein suurimmat.
Rautopuro oli mukana opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) tilaamassa selvityksessä, jossa pohdittiin keinoja poikien alisuoriutumisen ehkäisemiseen.
Tutkijat löysivät ongelmaan monia suosituksia, mutta mitään selkeitä avaimia nekään eivät tarjoa: pojat pitäisi saada lukemaan enemmän, arviointia pitäisi kehittää, motivaatiota ja yhteisöllisyyttä parantaa.
Ennen kaikkea poikia pitäisi kohdella yksilöinä, ei lähtökohtaisesti opiskeluun vastenmielisesti suhtautuvana ryhmänä.
– Pohjimmiltaanhan nämä asenteet tulevat kotoa. Enää ei ole vallalla ajatus, että parempi elintaso taattaisiin koulutuksella.
Rautopuron mukaan katsetta pitäisikin kääntää ennen kaikkea koteihin. Ongelmat syntyvät jo ennen kouluikää.
– Heikommin menestyneiden joukossa on iso rooli niillä lapsilla, joiden lähtökohdat ovat hyvin heikot.
Enää ei ole vallalla ajatus, että parempi elintaso taattaisiin koulutuksella.
Juhani Rautopuro
Rappiolla on hyvä olla, räyhää Hassisen kone radiossa, kun Saab kaartaa Oulun Raksilan marketeille.
Se on ollut kaupungin pilisajelun keskus vuosikymmenten ajan. Isot parkkipaikat täyttyvät jumputtavista autoista sen jälkeen, kun ruokakaupat sulkeutuvat. Niin nytkin.
Punaiset perävalot kiiluvat kevätillan myöhäisessä valossa, kun autot ovat asettuneet pitkiin ”amisletkoihin”. Kuskit juttelevat ikkunoista toisilleen. Jotkut kiertävät peräkanaa pitkää kapeaa ympyrää.
– Kato Ville, Sangi huudahtaa ja ajaa autonsa viininpunaisen Opel Astran viereen.
Ville Stenius, 18, on saanut ajokortin kuukausi sitten. Sen jälkeen hän on ollut lähes joka ilta marketeilla, arkenakin.
Stenius ja Sangi juttelevat hetken autoistaan. Sitten he äityvät tööttäilemään kilpaa ja nauravat päälle.
– Se on täällä sellainen tapa, en tiedä mitä järkeä siinä on, Stenius sanoo.
Hän asuu isänsä kanssa ja opiskelee ammattikoulussa elektroniikka-alaa. Koulua on jäljellä vuosi. Armeijan jälkeen Stenius aikoo mennä ammattikorkeakouluun.
– Aika hyvin on asiat, Stenius hymähtää.
Kaikilla ikätovereilla ei ole, sen Steniuskin sanoo tietävänsä hyvin. Jotkut tulevat ympäripäissään vastaan keskellä päivää.
– Minua on aina tuettu kotoa paljon. Ehkä se on syy sille, miksi olen jaksanut käydä koulussa ja asiat ovat muutenkin sujuneet, Stenius pohtii.
Poikien ja nuorten miesten lisääntynyt syrjäytyneisyys on tuttu ilmiö myös Väestöliiton Poikien Puhelimen esimiehelle Miguel Reyesille.
Poikien Puhelin vastaanottaa vuosittain noin 13 000 puhelua sekä 1 000 chat-viestiä. Niiden joukossa tulee tasaiseen tahtiin yhteydenottoja, joissa tulevaisuus näyttää sotkuiselta ja elämänpalikat ovat sekaisin.
– Sellainen täydellinen toivottomuus tuntuu kasvaneen, Reyes sanoo.
Hänen mielestään poikiin kohdistuu edelleen paljon sukupuolittuneita, hyvin ahtaalta tuntuvia odotuksia ja rooleja.
Pojille ei esimerkiksi välttämättä opeteta samanlaisia tunnetaitoja ja elämänhallintaa kuin tytöille. Paljon Reyesin mukaan kertoo se, että tyttöjen äidinkielen sanavarasto on usein huomattavasti kehittyneempi kuin poikien.
Kaikki lähtee hyvin yksinkertaisista asioista, kuten siitä, opetetaanko poikia keräämään astiat ja pyyhkimään pöydät.
– Sellaiset tehtävät opettavat myös vastuullisuuteen. Kun niitä ei osalle pojista opeteta, heillä ei ole minkäänlaisia välineitä selvitä ihan tavallisesta elämästä ja sosiaalisista tilanteista.
Sama ilmiö johtaa myös siihen, etteivät pojat osaa hakea apua, kun he sitä tarvitsevat. Ahtaisiin sukupuolirooleihin ei kuulu se, että mies olisi heikko. Sen vuoksi apua hakevienkaan miesten ongelmia ei aina tunnisteta.
Täydellinen toivottomuus tuntuu kasvaneen.
Miguel Reyes
Reyesin mukaan hallituksen sisäisen turvallisuuden strategiassa ei turhaan lue, että nuorten miesten syrjäytyminen on iso uhka. Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat ovat hänen mukaansa erityisen alttiita ääriajatuksille.
Jokaista ihmistä kun ohjaa halu kuulua johonkin.
– Ääriajattelussa sisään patoutunut viha saa usein kanavan purkautua, niin tuhoavaa kuin se onkin. Kun joutilaat nuoret miehet, joilla ei ole tulevaisuuden uskoa, kokoontuvat yhteen, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Reyes haluaa korostaa, ettei naisten syrjäytyminen ole sen väheksyttävämpää. Isona joukkona miehet kuitenkin saattavat aiheuttaa enemmän harmia.
– Naiset kykenevät useammin nousemaan takaisin ylös ja elämään kiinni.
Keväinen ilta alkaa hämärtyä. Marketien valot erottuvat selvemmin kuin äsken. Sangi ja Stenius kaartavat peräkanaa rinkiin. Sitä ajetaan muutama kierros. Elektroninen popmusiikki jylisee voimalla.
Parkkialueen reunamilla Sangi työntää auton ovet auki. Volyymit hän vääntää niin lujalle kuin voi. Sitten vain ollaan ja maleksitaan. Otetaan pari selfietä auton peräkontin päällä ja suunnitellaan poppivehkeitä Steniuksen autoon.
Parkkipaikalle valuu lisää autoja. Joku kiihdyttelee ja jarruttelee niin, että kumit savuavat.
– Tämmöistä tämä pilis on. Ei täällä mitään erikoista tehdä, kunhan ollaan ja jutellaan, Sangi tiivistää.
Mistä te juttelette?
– No, autoista ja naisista, Sangi hörähtää.
– Ja monesti syvällisistäkin asioista. Mitä enemmän kello on, sitä syvällisempiä ovat keskustelutkin, Stenius sanoo.
Sitten hypätään autoihin ja ajetaan McDonald’sille ”euron juustolle”.
Perillä Sangi tilaa juustohampurilaisen ja vaniljapirtelön. Pöydässä pojat laskevat sormillaan, montako sellaista kaveria he tuntevat, joilla elämä on lähtenyt menemään alamäkeä.
Useampia tulee mieleen. Monilla heistä on Sangin mukaan päihdeongelmia. Huumeet ovat pahimpia. Niistä ei tahdo päästä irti.
– Ihmisiä on monenlaisia: niitä jotka selviävät, ja niitä, jotka eivät. Kumpaankin voi olla samoja syitä. On tilanteita, joissa vanhemmat välittävät liikaa tai liian vähän, ja se heijastuu heidän lapsiinsa.
THL:n Ristikarin mukaan Suomeen tarvittaisiin kansainväliseen tutkimukseen perustuvia kokeiluja, joissa voitaisiin selvittää keinoja poikien koulumenestyksen parantamiseen ja ongelmien varhaiseen havaitsemiseen.
Kokeilujen tulosten saaminen veisi tosin monta vuotta aikaa. Ristikarin mukaan se ei ole mikään ongelma. Parempi myöhään kuin ei koskaan.
– Jos tilanne olisi toisinpäin, että tytöt syrjäytyisivät ja oppisivat heikommin, meillä olisi jo tehty kiireellä paljon kokeiluja ja tutkimuksia. Meillä elää edelleen vahvana stereotypia, että pojat aina jotenkin selviävät ilman koulutustakin. Kukaan ei ryhdy taisteluun heidän puolestaan.
Väestöliiton Reyesin mukaan Suomeen tarvittaisiinkin jonkinlainen murros sille, millaisia pojat saavat olla. Poikienkin pitää saada olla herkkiä ja tuntevia yksilöitä, mitään kovan jätkän ulkokuorta ei tarvitse pitää yllä.
Ennaltaehkäisevien matalan kynnyksen palveluiden lisääminen tulisi tietysti myös tarpeeseen. Niitä vain yhteiskunnassa tuntuu olevan vaikea saada läpi, sillä kaikki maksaa.
Eikä loputtomien palvelujen verkko kaipaa välttämättä enää yhtään uutta palvelua lisää, kun nykyinenkin koetaan epäselväksi ja etäännyttäväksi.
Reyesin mukaan kyse on lopulta sangen yksinkertaisista asioista.
Pojat pitäisi saada uskomaan, että heillekin on luvassa hyvää, hekin voivat selvitä. Asennetalkoisiin tarvittaisiin niin vanhemmat, päiväkodit, koulut kuin koko yhteiskuntakin.
– Meidän puheluissamme tulee usein ilmi se, että pojat toivovat elämältään ihan perusjuttuja. Heidät pitäisi saada uskomaan, että he voivat päästä toiveisiinsa myös kiinni.
Portailla näkyy kyyryssä oleva mytty, joka yhtäkkiä liikahtaa. Kello on hieman yli puolenyön, on jo aivan pimeää. Sangi pysäyttää autonsa jäähallin oven eteen.
Äsken mytyltä näyttänyt hahmo on Tommy Jaakola, 17. Hän loikkaa takapenkille, murahtaa moikkauksensa lippalakin alta ja katsoo kohti. Sangin kanssa on tarkoitus jatkaa vielä iltaa, ainakin aamuneljään.
Jaakola on aloittanut vasta työt kierrätyskeskuksessa. Hän sanoo olevansa siihen tyytyväinen, sillä hänellä ei ole ollut peruskoulun jälkeen mitään opiskelupaikkaa. Työt ovat olleet pieniä pätkiä. Syksyksi Jaakola aikoo kuitenkin päästä opiskelemaan merkonomiksi.
– Olen saanut napattua itseäni niskasta kiinni. Kyllä tämä tästä.
Ikkunan takana katuvalot halkovat kevätkesän yön tummuutta. Sangi vääntää jatkuvana taustamölynä pauhanneen musiikin pienemmälle. Hetkeen kukaan ei sano mitään.
Mistä tämän ikäiset miehet automatkoillaan haaveilevat, tulee mieleen. Jaakolalla on heti vastaus valmiina.
– Ihan tavallisesta perhe-elämästä, että olisi vaimo ja lapsia ja oltaisiin kotona 24/7. Sellaisessa tilanteessa olisin onnellinen.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 1.6. Lehden voi tilata täältä.