Niinistö närkästyi muotokuvansa taustoista: "Olisi hyvä olla varma, että perustelut pitävät paikkansa"
Presidentti Sauli Niinistö ilmaisi keskiviikkona politiikan toimittajien lounastilaisuudessa olevansa närkästynyt muotokuvansa taustoista ja taiteilijan perusteluista.
Mediassa on käynyt ilmi, että muotokuvan kaikki palaset eivät esitä presidenttiä itseään vaan mukana on afganistanilaisen turvapaikanhakijan poski.
Taiteilija Päivi Koskinen perusteli ratkaisua mediassa muun muassa sanomalla, että hän halusi muistuttaa presidenttiä siitä, että tämän tulisi kansallisena esikuvana toimia monikulttuurisemman ja suvaitsevamman Suomen puolesta.
Niinistö ei ollut taiteilijan perusteluihin ja taustatöihin aivan tyytyväinen.
– Minusta tämän tekijän perustelut olivat luvalla sanoen vähän oudot, ja ihmettelen myös vähän mediaa tässä yhteydessä. Ensimmäinen perustelu oli ensimmäisessä mediassa, että koska Daily Mailin mukaan Niinistö on näin sanonut, niin hän päätti noin menetellä. Se jättää hieman oudon tunteen sille Niinistölle, että olisikohan ollut kiva kysyä Niinistöltä itseltään, mitä hän on sanonut eikä toimia ja tehdä juttua sillä perusteella, mitä Daily Mail hänen väittää sanoneen, Niinistö sanoi.
Niinistö ei vakuuttunut myöskään taiteilijan perusteluista toisessa mediassa.
– Toiselle medialle tämä tekijä perusteli, paitsi Daily Maililla, että eipä ole Niinistö ottanut kantaa näihin rasismikysymyksiin. Tätäkin olisi ollut kiva kysyä minulta, olisi aika nippu tullut sitten kyllä kannanottoja samassa mediassakin julkaistuna. Ei muuta, mutta silloin jos toimii jollain perusteilla, olisi tietysti hyvä olla varma, että ne perustelut pitävät paikkansa, presidentti sanoi.