Metsäyhtiöt käyttävät metsäsertifikaattia, koska se edistää markkinointia, sanoo emeritusprofessori – "Niillä ei ole monimuotoisuuden kannalta suurta merkitystä"
FSC-metsäsertifikaatin suurin ongelma on se, että sen kriteerit ovat liian löyhät, sanoo Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Timo Pukkala.
– Niillä ei ole monimuotoisuuden kannalta kovinkaan suurta merkitystä, Pukkala kertoo STT:lle.
Pukkala on erikoistunut metsäsuunnitteluun ja omistaa itse metsää.
Tämänhetkiset kriteerit eivät Pukkalan mukaan esimerkiksi täytä EU:n uuden biodiversiteettistrategian minimivaatimuksia.
Sertifikaatin tarkoitus on suojella metsien monimuotoisuutta. Se vaatii jättämään viisi prosenttia metsän pinta-alasta hakkuiden ulkopuolelle ja säästöpuita eli pystyyn jätettyjä puita avohakkuualueille. Suojellut alueet on merkittävä Pukkalan mukaan kartoille. Vuosittain raportoidaan, millaisia hakkuita ja muita käsittelyitä metsälle on tehty.
Metsäyhtiöistä muun muassa UPM:llä ja Tornatorilla on FSC-sertifikaatti. STT kertoi lauantaina, että yhtiöt aikoivat kaataa Ilomatsissa ja Sotkamossa metsää, jota ne olivat sitoutuneet olemaan hakkaamatta sertifikaatin perusteella.
Emeritusprofessorin mukaan esimerkiksi metsiin jätettävien säästöpuiden määrät ovat aivan liian pienet siihen nähden, että niiden pitäisi tuottaa tasaiseen tahtiin uutta, järeää lahopuuta. Uuden metsän kasvuun ja uusien järeiden lahopuiden syntyyn menee vähintään sata vuotta, joten pystyyn jätettyjen säästöpuiden pitäisi korvata kaikki sadan vuoden ajalta menetetyt lahopuut. Myöskään pieni suojeltu alue ei Pukkalan mukaan ole välttämättä monimuotoisuuden kannalta kovin merkittävä, jos sen ympärillä metsä on hakattu aukoksi.
– Eliölajit eivät pysty elämään pienillä länteillä. Ympärillä pitäisi olla metsäisempää aluetta, jota pitkin esimerkiksi metsälaji pystyy siirtymään toisille elinympäristölaikuille, Pukkala sanoo.
Hän kertoo, että hakkaamatta jätetty läntti saattaa olla jo asutettu. Sopivan elinympäristön väheneminen johtaa hänen mukaansa vääjäämättä muun muassa hömötiaisten vähenemiseen.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsälajeilla tarkoitetaan muun muassa sieniä, jäkäliä, sammaleita ja selkärankaisia.
Pukkalan mukaan metsäyhtiöt haluavat ottaa sertifikaatin käyttöön, koska se edistää markkinointia.
– Ajatellaan, että puun ostajat eivät ainakaan rupea karttamaan tällaista puuta.
Metsänomistaja saa hänen mukaansa kuitenkin valita suojeltavat kohteet itse. Siksi ne eivät ole välttämättä monimuotoisuuden kannalta tärkeimpiä vaan niitä, joista aiheutuu metsänomistajalle vähiten taloudellista haittaa. Tällaisia voivat olla vaikkapa kallioiset alueet.
Metsäyhtiöt osallistuvat FSC-kriteerien määrittelyyn yhdessä muun muassa asiantuntijoiden ja luontojärjestöjen kanssa.
– Ne ovat kompromisseja, Pukkala toteaa.
Hän arvelee, että metsäyhtiöt pyrkivät saamaan kriteereistä sellaiset, että ne aiheuttavat yhtiöille mahdollisimman pieniä taloudellisia menetyksiä ja puuta saataisiin metsästä mahdollisimman paljon.
Pukkalan mukaan metsälajit heikkenevät jatkuvasti, vaikka erilaiset sertifikaatit ovat olleet olemassa kymmeniä vuosia.
– Tiedetään siis varmasti, että ne eivät toimi hyvin. Mutta ovat ne tyhjää parempia.
Pukkalan mukaan sertifikaatit kehitettiin aikana, jona metsätalous keskittyi lähinnä avohakkuisiin. Sen jälkeen on kuitenkin osoitettu, että myös peitteisen metsätalouden menetelmät ovat taloudellisesti kilpailukykyisiä ja niiden käyttö parantaa monien eliölajien viihtymistä metsässä huomattavasti.
Peitteinen metsänkäsittely tarkoittaa sitä, että toisin kuin avohakkuussa, metsään jätetään tietty määrä puita. Menetelmä on emeritusprofessorin mukaan myös joillakin alueilla kannattavampi metsänomistajalle, kun maanpinnan käsittelystä, uusien puiden istuttamisesta ja taimikon hoidosta ei tule kustannuksia.
Pukkala arvioi, että ojitetut suometsät saavat FSC-sertifikaatteja samalla tavalla kuin kivennäismaitten metsät. Tämä on hänen mukaansa epäloogista.
Soiden ojittaminen aiheuttaa Pukkalan mukaan pysyvää vesistökuormaa. Vesistöt rehevöityvät eli niistä tulee ruskeavetisiä, mikä aiheuttaa vesistöissä hapen puutetta. Ojitettujen soiden turve hajoaa, ja se aiheuttaa puolestaan kasvihuonekaasupäästöjä. Soita ojittamalla on siis hänen mukaansa aiheutettu käytännössä pysyviä vesistö- ja ilmastohaittoja. Nämä haitat eivät kuitenkaan vaikuta sertifikaatin saamiseen.
Pukkalan ratkaisu sertifikaatin ongelmiin olisi kokonaisen metsämaiseman rakenteen huomioiminen paremmin. Hänen mukaansa olisi tärkeää arvioida metsälajien viihtymistä metsässä.
– Eikä tällaisia pikkujuttuja, kuten pienet suojellut alueet ja muutama säästöpuu.
Hän näkisi myös mielellään työn keskittyvän asiantuntijoille.
– Mikään työryhmä ei voi päättää, millainen metsätalous takaa metsien monimuotoisuuden.