Vuosikymmeniä tyhjillään ollut autiotalo sai osaavissa käsissä uuden elämän
Suuri keltainen maalaistalo on valokuvissa surullista katsottavaa.
Peltikatto on ruostunut, ulkoseinien maali rapistunut ja kuistille johtava kiviportaikko sortunut. Pihaakin peittää tiheä risukko. On vaikea uskoa, että vuosikymmeniä tyhjillään ollut rakennus olisi enää korjattavissa ihmisasumukseksi.
Taloa vuonna 2007 katsomaan tulleet Kari ja Marjatta eivät sen surkeaa ulkonäköä säikähtäneet. Jo aiemmin yhden vanhan puutalon remontoinut pariskunta näki, että rakennuksen kivijalka oli hyvässä kunnossa eikä rungossakaan ollut merkittäviä lahovaurioita.
Vuonna 1913 rakennettuun taloon ei ollut koskaan tullut juoksevaa vettä, joten sen rakenteet eivät olleet päässeet kastumaan. Sitä ei ollut myöskään ehditty pilata väärin tehdyillä remonteilla.
Perhe osti talon, muutti asumaan pihapiirissä olevaan vanhaan torppaan ja aloitti päärakennuksen määrätietoisen remontin. Vajaan puolen vuoden kuluttua rakennus oli saatu sellaiseen kuntoon, että siihen pystyi muuttamaan sisälle.
Remontti jatkui, ja vuosien aikana talokaunotar on saatu palautettua entiseen loistoonsa. Katon pellitystä ja pihan kaivuutöitä lukuun ottamatta pariskunta on tehnyt kunnostukset itse.
Inkoossa sijaitseva maalaistalo on yksi esimerkkikohteista, jotka Suvi ja Sebastian Segercrantz esittelevät tammikuussa ilmestyneessä tietokirjassaan Kunnosta ja sisusta puutalo. Kirja on päivitetty laitos tekijöiden vuonna 2015 julkaistusta ja sittemmin loppuunmyydystä 8 x uudistunut puutalo -teoksesta.
Kirjan kahdeksan remonttikohteen joukossa on muun muassa VR:n entinen asemarakennus Vantaan Korsosta, kyläkauppa Lohjan Virkkalasta ja rintamamiestalo Karkkilasta. Vanhin taloista on rakennettu 1870-luvulla ja tuorein on 1960-luvulta.
Kirjoittajat esittelevät kirjassa myös oman kotinsa, Espoossa sijaitsevan 1800-luvulta peräisin olevan torpan. Sebastian Segercranzin isoisä osti Villa Talbo -nimeä kantavan talon 1940-luvun alussa ja asui siinä 50 vuotta.
Jo teini-ikäisenä Sebastian haaveili joskus vielä kunnostavansa torpan. Hän aloitteli remonttia poikamiesaikoinaan vuosituhannen vaihteessa, mutta tahti tiivistyi Suvi-puolison tultua kuvioihin. Sisään muutettiin lopulta yhteensä 12 remonttivuoden jälkeen.
Esimerkkikohteiden esittelyn lisäksi kirjassa on vinkkejä puutalon hankintaan, kunnostukseen ja sisustukseen. Kuvallisissa ohjeissa perehdytään muun muassa vanhan rakennuksen oikeaoppiseen eristämiseen sekä ikkunoiden, ovien ja ulkoverhouksen kunnostamiseen.
Mikään kattava remonttiopas kirja ei yritäkään olla, vaan tarkoituksena on toimia kiinnostuksen herättäjänä ja kannustaa hankkimaan lisätietoa aiheesta.
Punaisena lankana kirjassa on vanhan kunnioittaminen ja säilyttäminen. Kirjoittajien mielestä käsityötä ja ajan patinaa ei pidä missään nimessä piilottaa, sillä juuri ne tekevät talosta ainutlaatuisen ja kodikkaan.
Esimerkiksi lautalattioiden koneellista hiomista olisi vältettävä. Myös talon ulkoverhouksen täydellinen uusiminen on kirjoittajien mukaan lähes aina ylimitoitettu toimenpide.
Segercrantzit harmittelevat 1970-luvulla alkanutta remonttivimmaa, jonka aikana vanhoista taloista hävitettiin paljon perinteikkäitä materiaaleja ja yksityiskohtia. 50 vuotta sitten asennetun muovimaton alta saattaa hyvällä tuurilla löytyä pelastettavissa oleva lankkulattia, mutta kohtalokkaampaa on usein ollut talon rakenteisiin kajoaminen.
Kirjassa esitellyn 110-vuotiaan jugendhuvilan uusilla omistajilla on ollut kova työ korjata takavuosikymmenten epäonnistuneet remontit. Huvilan lattioita ja seiniä oli 1960-luvulla lisäeristetty muun muassa lasivillalla ja pakkausmuoveilla, mikä oli saanut osan rakenteista homehtumaan ja lahoamaan.
Osa kirjan puutalojen uusista omistajista on rakentamisen ammattilaisia tai vähintään pitkän linjan harrastajia, mutta joukossa on myös pari ummikkona urakkaan lähtenyttä perhettä.
Korsossa sijaitsevan 200-neliöisen asemarakennuksen ostaneella pariskunnalla ei ollut mitään aiempaa kokemusta vanhan talon remontoinnista. Alku nuorison töhrimässä autiotalossa oli pelkkää selviytymistä, mutta vuosien varrella oppi on karttunut ja työnjälki hioutunut.
Kirjan kirjoittajat ja siihen haastatellut perheet kannustavatkin vanhan talon remontoijia tekemään mahdollisimman paljon itse. Esimerkiksi ovien, ikkunoiden ja listojen kunnostamisen pystyy kohtuullisen helposti oppimaan ummikkokin.
Vaativampia työvaiheita voi olla syytä teettää alan osaajilla, ja sähkötöihin tarvitaan luonnollisesti aina ammattilainen.
Kirjaan valikoituneet kahdeksan puutalokotia ovat toinen toistaan hurmaavampia. Taloihin tehdyt remontit on tekstissä lueteltu tarkasti, mutta niiden taakse kätkeytyvien työtuntien määrää voi vain arvailla – samoin kuin remonttien kustannuksia.
Toisaalta itse tekemällä perheet ovat säästäneet sievoisia summia. Vanhan korjaamiseen käytettävät materiaalit eivät useinkaan ole erityisen hintavia, mutta työvaiheet ovat hitaita ja siksi kalliita teettää.
Kaunis kirja saanee joka tapauksessa paatuneimmankin lukijan katsomaan vanhaa uusin silmin. Epäilemättä teos saavuttaa kirjoittajien sille asettama tarkoituksen:
– Jos kirjan avulla yksikin vanha rakennus välttää purkutuomion ja joku päättää uusimisen sijaan kunnostaa vanhat käsintehdyt ikkunansa, on tavoitteemme täyttynyt.
Suvi ja Sebastian Segercrantz: Kunnosta ja sisusta puutalo. Tammi, 248 s.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä maaliskussa 2023. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.