Kalli ja Lohi: Keskusta vastustaa saamelaiskäräjälakia, jos se etenee äänestykseen – "Hallitus ei kaadu yksittäisiin esityksiin, mutta totaaliseen luottamuspulaan kyllä"
Keskustan eduskuntaryhmä käsitteli tänään tilannetta hallituksessa ja etenkin pääministeri Sanna Marinin (sd.) aikomusta tuoda kiistelty saamelaiskäräjälaki valtioneuvoston käsittelyyn ja äänestykseen eduskunnassa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli kertasi medialle eduskunnassa, että keskusta ei pidä hyvänä toimintatapaa, jolla riitaisia esityksiä viedään väkisin eteenpäin.
Kalli ei ottanut suoraan kantaa siihen, tuleeko keskusta jarruttamaan muille puolueille tärkeitä lakiesityksiä, esimerkiksi luonnonsuojelulakia.
– Neuvottelut lakiesityksistä ovat kokonaisuus, ja ne jatkuvat. Eihän tällainen toiminta hallituksen yhteistä työskentelyä auta, Kalli muotoili.
Lapin piirin kansanedustaja Markus Lohi muistutti, että keskusta tarjosi kompromissia, jossa saamelaiskäräjälakia varten perustettaisiin parlamentaarinen komitea.
Lohen mukaan keskusta tulee äänestämään lakiesitystä vastaan sekä valtioneuvostossa että eduskunnassa, mikäli se niihin nykymuotoisena tuodaan.
Lohen mukaan on epätodennäköistä, että lakia saadaan tällä hallituskaudella voimaan eikä nykyinen riitely palvele ketään.
– Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja (Johanna Ojala-Niemelä, sd.) on ilmoittanut, että lakia tuskin ehditään käsitellä – ja mikäli se vastoin todennäköisyyttä etenee eduskunnan äänestykseen, se todennäköisesti kaatuu äänestyksessä. Silloin kaikki alkaa taas alusta. Senkin takia olisi ollut järkevää tarttua esittämäämme ehdotukseen, Lohi kommentoi.
Kysymyksiin siitä, kaatuuko hallitus loppumetreillä saamelaiskäräjälakiin, Lohi vastasi kyse olevan isommista asioista.
– Ei tässä mitään urpporikasta ja rutiköyhää pelata. Hallitus ei kaadu yksittäisiin lakihankkeisiin, mutta totaaliseen luottamuksen menestykseen se voi kaatua.