Pitääkö ikääntyneiden valtaa suitsia?
Keski-Euroopassa on käynnistynyt kiintoisa keskustelu poliittisesta vallasta. Sen taustalla on eläkeikäisten määrän nopea kasvu.
Esimerkiksi Sveitsissä arvioidaan, että 20 vuoden kuluttua puolet maan äänioikeutetuista on yli 60-vuotiaita, kertoi Helsingin Sanomat tiistaina (19.7.).
Saksassa – ja Suomessakin – suunta on sama. Kun eläkeläiset ovat myös aktiivisimpia äänestäjiä, politiikan asialista muuttuu.
Eläke- ja terveydenhuoltoasiat nousevat yhä tärkeämmiksi. Eläkeläisten sanotaan ratkaisseen Britannian Brexit-äänestyksenkin. Nuorison selvä enemmistö oli unioniin jäämisen kannalla.
Asian pohtiminenkin saattaa monen mielestä olla loukkaus.
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa sitä, että jokaisella äänioikeutetulla on yhtä suuri vaikutusvalta, yleensä yksi ääni iästä, sukupuolesta, oppiarvosta tai varallisuudesta riippumatta.
Mutta eikö toisaalta ole vaara, että politiikka muuttuu liian lyhytjänteiseksi, jos ikääntyneiden osuus kasvaa ja kasvaa? Että asioita arvioidaan vain lähivuosien perspektiivistä?
Nuoremmat joutuvat kuitenkin elämään pitempään niiden päätösten rajoissa, joita hallitukset ja parlamentit tekevät.
Keski-Euroopassa on pohdittu monenlaisia ratkaisumalleja, mikä kertoo siitä, että asiaa pidetään oikeana ongelmana.
Äänioikeutta voitaisiin laajentaa koskemaan kaikkia kansalaisia, jolloin vanhemmat käyttäisivät alaikäisten lastensa ääntä.
Toinen mahdollisuus olisi, että nuorille annettaisiin enemmän ääniä kuin vanhemmille. Äänimäärät voisivat olla vaikka niin, että jokaisella 18–40-vuotiaalla olisi kaksi ääntä, 40–65 -vuotiaalla 1,5 ääntä ja yli 65-vuotiaalla yksi ääni.
Kolmas malli olisi äänioikeusikärajan laskeminen. Se olisi ilman muuta helpoimmin toteutettavissa oleva keino tasapainottaa ikääntymisen vaikutusta.
Itävallassa äänioikeus on jo 16-vuotiailla. Suomessakin evankelisluterilainen kirkko on edistyksellinen, sillä sen vaaleissa saavat 16-vuotiaat äänestää.
Äänioikeusikärajan laskeminen on kiehtonut keskustaa pitkään, joskin eri syistä. Keskustassa on nähty, että ikärajan laskeminen kunnallisvaaleissa oli hyvä tie opettaa nuoria vaaliuurnille. Läheiset kotiseudun asiat kiinnostavat kuitenkin eniten.
Muuta estettä äänioikeusikärajan laskemiselle ei olekaan kuin ennakkoluulo.
Sanotaan, että sen ikäiset ovat vielä lapsia, eivätkä he ymmärrä kunnallispolitiikkaa. Eivätkä he ole kuitenkaan kiinnostuneita, mikä vain laskisi äänestysaktiivisuutta entisestään. Sitä paitsi heihin vaikuttaisivat aivan epäolennaiset seikat.
Mutta eivät täysi-ikäisetkään aina ymmärrä. Eivät he ole kiinnostuneita. Ja heihinkin vaikuttavat kaikenlaiset höpsisjutut.
Olisiko keskustan aika kaivaa vanha ehdotuksensa naftaliinista?
Lainsäädäntö luottaa jo nuoriin monessa asiassa. Tärkeä raja on 15 vuotta. Silloin saa aseenkantoluvan, voi kuljettaa isoa venettä, perustaa yhdistyksen, solmia ja purkaa työsopimuksen ja tehdä testamentin. Rikosoikeudellinen vastuullisuuskin alkaa.
Kun kansalainen täyttää 16 vuotta, hänen oikeutensa ja velvollisuutensa kasvavat vielä tästäkin.
Mutta äänestää ei saa kuin vasta 18-vuotiaana.
Olisiko keskustan aika kaivaa vanha ehdotuksensa naftaliinista, kun uusia perusteitakin ilmenee?