Eipä jätetä ulkopolitiikkaa "meitä viisaammille"
Tunnelma oli suorastaan harras, kun alkamassa oli keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen keskustelutilaisuus Oulun pääkirjastossa elokuun lopulla.
Jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua ihmiset hakivat paikkansa penkkiriveissä. Joukossa oli paljon naisia, mutta sukupuolijako tasaantui. Koolla oli lopulta kymmeniä ihmisiä, enemmistö iäkkäämpiä.
Vanhanen selvästikin nautti tilaisuudesta. Hän oli elementissään, kulki puheenvuorossaan sujuvasti maasta toiseen, historiaan ja takaisin tähän päivään.
Totta kai Vanhanen mainitsi puheessaan Paasikiven–Kekkosen linjan, korosti ulkopolitiikan johdonmukaisuutta, jatkuvuutta ja ennakoitavuutta, mutta hän katsoi myös tulevaan.
Eikä nyt käynyt niin, että alustus venyy ja aikaa keskustelulle ei jääkään. Vanhanen piti tästä huolen.
Mahdollisuus keskustella ulkopolitiikasta kasvokkain ihmisten kanssa on ollut yksi syy Vanhasen ehdokkaaksi asettumiselle. Hänen missionsa on, että ulkopoliittista keskustelua ei saa päästää väärällä tavalla yksinkertaiseksi.
Olen samaa mieltä Vanhasen kanssa siitä, että ulkopolitiikkakeskustelua ei saa päästää eipäs juupas -tasolle, vaikka aivan varmasti suomalaiset ovat yllytettävissä äärikannanottoihin ja ulkopoliittiseen sanasotaan.
Olen myös sitä mieltä, että ulkopoliittista keskustelua ei saa jättää yksiin käsiin. Emme saa ulkoistaa sitä yhteiskunnan ylätasolle, ”meitä viisaammille”. Ulkopolitiikka on yhteinen asia.
En väitä olevani millään tasolla ulkopolitiikan asiantuntija. Maailman tapahtumat ovat kuitenkin kiinnostaneet minua jo nuoresta.
Kouluopetus piti huolen siitä, että maailma hahmottui laajemmaksi kuin oma pieni kunta tai lähin kaupunki. Tieto John Kennedyn murhasta, Vietnamin sodan taisteluista tai Olof Palmen puheista kiiri myös maalaistalon pirttiin.
– Tsekkoslovakia on miehitetty, vakava isosisko kertoi elokuisena aamuna vuonna 1968.
En ehkä edes tajunnut uutisen merkitystä, mutta maailman tapahtumien seuraamisesta on sittemmin tullut tapa ja kiinnostuksesta pysyvä.
Suomalaista mediaa syytetään aika ajoin, ehkä aiheellisestikin, että se antaa puutteellisen kuvan maailmasta. Vajavainen se kuva varmasti on ja vinokin, jos maailmaa tarkkailevan mediaväen näkökulma on valmiiksi vino.
Omaa maailmankuvaansa kannattaa rakentaa monenlaisten medioiden ja tiedon avulla. Lehtiartikkelit, sähköiset uutiset ja dokumentit kehittävät ulkopoliittista lukutaitoa ja auttavat erottamaan huuhaan faktoista, kuten Vanhanen asian ilmaisi.
Keskustelu keskusjohtoisesta Putinin Venäjästä, Yhdysvaltain presidentinvaalin arvaamattomasta tuloksesta tai Pohjois-Korean uhittelusta on kiinnostavaa. Keskustelukumppanille voi esitellä omia ajatuksiaan, ja toisen ajatuskuvio yleensä tuo uuden näkökulman omaan ajatteluun.
Maailma ympärillämme on levoton ja rikkonainen. Mitä tahansa voi tapahtua. Väestötekijät mullistavat maailman, Afrikan iso manner ei enää riitä sen ihmisille, terrorismi laajenee.
Matti Vanhasen mukaan maailma on tulossa hulluksi. Silti meidän ei pidä ummistaa silmiämme. Ei sekasorto silmiä kiinni pitämällä mihinkään katoa.
Perehtymällä ristiriitoihin on mahdollisuus vaikuttaa myös ongelmien perimmäisiin syihin.