"Yritän sanoa itselleni, että huutelijoilla on paha olla"

Aikaa on kymmenen minuuttia. Sitten luokanopettajana työskentelevän Fatim Diarran on lopetettava puhelu, jotta hän ehtii kerätä edellisen tunnin monisteet pois ja jakaa oppilaiden pulpeteille uudet.

Mennään siis asiaan.

– Minulle on huudeltu kadulla aina, Diarra sanoo.

– Kutsuttu neekerihuoraksi ja käsketty lähteä takaisin sinne, mistä olen tullutkin. Voisin vastata, että ai Munkkiniemeen.

Diarra on 29-vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen, joka opiskelee uskonnonopettajaksi Helsingin ylipistossa ja tekee töitä vantaalaisessa alakoulussa. Hän kuvailee itseään ”akateemiseksi tädiksi”. Huutelijoiden silmissä hän on ihonvärinsä takia ulkomaalainen, ulkopuolinen.

– Yleensä kestän huutelun, osaan käsitellä sitä. Eniten ahdistaa, kun ajattelen lapsia ja nuoria, jotka saavat kuunnella samaa.

Viimeisin tapaus sattui vajaa viikko sitten, kun Diarra odotti bussia kavereidensa kanssa. Kaverien hypättyä omiin busseihinsa hän jäi hetkeksi yksin pysäkille. Ohi ajanut henkilöauto hidasti, ja kuski alkoi huutaa Diarralle solvauksia.

– Se tuntui hirvittävän pahalta. Ärsytti, etten saanut sanottua mitään.

Diarran mukaan rasistista häirintää oli paljon hänen lapsuudessaan 1990-luvulla, mutta sitten se väheni radikaalisti. Nyt tilanne on taas pahentunut: pakolaiskeskustelun myötä häirintää joutuvat kokemaan monet suomalaiset, jotka eivät tavalla tai toisella vastaa käsitystä perinteisestä suomalaisuudesta.

Jyväskylän yliopiston tutkija Tuija Saresma puhuu ”rodullistetuista suomalaisista”. Termi kertoo siitä, että ei-valkoiset tai muutoin ulkomaalaiselta näyttävät halutaan erottaa omaksi ryhmäkseen.

– Että olisi ikään kuin me suomalaiset ja ne muunväriset.

Tutkimustietoa viime aikoina velloneen pakolaiskeskustelun vaikutuksista rasistiseen häirintään ei vielä ole, koska ilmiö on niin tuore. Saresma arvioi, että häirintä on lisääntynyt.

– Olen kuullut monelta taholta, että huutelua on enemmän.

Saresma on parhaillaan mukana tutkimusprojektissa, jossa tarkastellaan populistista retoriikkaa politiikassa. Hän sanoo huomanneensa suomalaisessa keskustelussa ison muutoksen viimeisen vuoden – ja jopa puolen vuoden – aikana.

– Niin kutsuttu pakolaiskriisi on tehnyt hyväksyttäväksi puhua sellaisella tavalla, jota aiemmin olisi paheksuttu. Sopivan raja siirtyy koko ajan, ja rasistiset ilmaisut yleistyvät jopa poliitikkojen puheissa.

Fatim Diarra sanoo, että huutelijat ovat useimmiten keski-ikäisiä miehiä, toisinaan myös naisia. Vanhuksilta häirintää ei saa osakseen.

– Saatan olla juuri menossa töistä kotiin, kun joku huutaa, että mene töihin.

Diarra pyrkii ajattelemaan, että huutelijoilla on itsellään paha olla.

– Sanon itselleni, että he vain haluavat kanavoida oman osattomuutensa toisiin. Mutta aina sitä mantraa ei jaksaisi toistella.

Diarra on huolissaan siitä, miten rasismi vaikuttaa lapsiin. Jos ulkonäön tai pelkän ihonvärin perusteella jatkuvasti oletetaan, että ihminen ei tee töitä vaan elää sosiaalituilla, miten lapsi jaksaa taistella oletusta vastaan?

– Yritän opettaa oppilailleni, että toisia ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Osa aikuisista suomalaisista käyttäytyy jatkuvasti tavalla, josta lapsille annettaisiin jälki-istuntoa.