Ylen toimitusjohtaja STT:lle: Ohjelmia ei lopeteta muutosneuvottelujen seurauksena
Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoo STT:lle, että Ylen ohjelmia ei päätetty lakkauttaa muutosneuvotteluissa. Sen sijaan yhtiö aikoo Ylä-Anttilan mukaan vähentää volyymiaan. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että uutispuolella tehdään aiempaa vähemmän verkkosisältöjä.
Yle kertoi aiemmin tänään, että yhtiön henkilöstömäärä vähenee 309 työntekijällä muutosneuvottelujen seurauksena. Vähennyksestä on irtisanomisia 156.
Neuvottelut olivat osa Ylen säästöohjelmaa, josta sovittiin parlamentaarisessa työryhmässä syyskuussa.
Ylä-Anttila sanoo, että Ylessä joudutaan miettimään vielä uusia säästötoimia päättyneiden muutosneuvotteluiden jälkeen.
Hänen mukaansa yhtiö tavoittelee kaikkiaan noin 50 miljoonan euron säästöjä vuosina 2025–2026. Päättyneissä muutosneuvotteluissa tästä summasta saavutettiin yli puolet eli 27 miljoonaa euroa.