Yle: Pääministerille aiotaan nimittää turvallisuuspolitiikan neuvonantaja – avoin haku tulossa
Pääministerille ollaan valitsemassa oma turvallisuuspolitiikan neuvonantaja, kertoo Yle. Viran perustaminen on parhaillaan valmisteilla valtioneuvoston kansliassa ja asetusluonnos lausuntokierroksella.
Viran tarvetta perustellaan Nato-jäsenyyden luomalla uudella tilanteella, kun turvallisuuspoliittisten asioiden merkitys kasvaa myös pääministerin ja valtioneuvoston kanslian tehtävissä.
– Turvallisuuspoliittisen neuvonantajan tehtävän ja uuden erillisyksikön perustaminen vahvistaisivat Nato-jäsenyyden edellyttämällä tavalla valtioneuvoston kanslian valmiuksia avustaa pääministeriä tämän tehtäviin kuuluvissa turvallisuuspoliittisissa asioissa, todetaan Ylen saamassa muistiossa.
Ylen mukaan neuvonantaja ehdittäneen nimetä ennen eduskuntavaaleja. Neuvonantajan virka tulee avoimeen hakuun ja rekrytoinnin on määrä alkaa jo ennen kuin asetus tulisi voimaan 1. maaliskuuta.