Yhdysvaltain senaatti päätti nostaa maan velkakattoa joulukuuhun asti

Kiista ratkesi vain väliaikaisesti. Muutamien viikkojen kuluttua demokraateilla ja republikaaneilla voi olla jälleen edessään riita velkakatosta.
Yhdysvallat

Yhdysvaltain senaatti on päättänyt nostaa maan velkakattoa joulukuuhun asti saaden väliaikaisen ratkaisun demokraattien ja republikaanien väliseen kiistaan, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja uutiskanava CNN.

Senaatti äänesti velkakaton nostamisen puolesta torstaina paikallista aikaa äänin 50–48. Demokraatit puolsivat nostoa republikaanien vastustaessa sitä. Kaksi republikaania jätti äänestämättä.

Velkakaton nosto tarvitsee CNN:n mukaan vielä edustajainhuoneen hyväksynnän ennen kuin se voidaan lähettää eteenpäin presidentti Joe Bidenin allekirjoitettavaksi.

Yhdysvaltojen tämänhetkinen velkakatto on 28  400 miljardia dollaria. Poliitikot sopivat, että velkakattoa nostettaisiin 480 miljardilla dollarilla. Sen ansiosta Yhdysvaltain liittovaltio pystyisi hoitamaan sitoumuksensa joulukuun alkupäiviin saakka.

Senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer kertoi torstaina, että senaatin johtavat poliitikot olivat päässeet sopuun liittovaltion velkakaton nostamisesta joulukuuhun asti.

Demokraattien ja republikaanien välinen sopu alkoi näyttää mahdolliselta keskiviikkona, kun senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell ehdotti väliaikaista ratkaisua velkakaton nostamisesta.

Valtiovarainministeri Janet Yellen varoitti aiemmin, että jos kongressi ei tee päätöksiä velkakatosta, voivat liittovaltion rahat loppua 18. lokakuuta mennessä. Aiemmin viikolla Yellen kertoi CNBC-kanavalla uskovansa, että sitoumusten laiminlyönnin seurauksena Yhdysvaltojen talous ajautuisi taantumaan.

Velkakaton nostaminen joulukuuhun asti tarkoittaisi, että demokraateilla ja republikaaneilla voi olla jälleen muutamien viikkojen kuluttua edessään riita velkakatosta.

Tiedot velkakattoa koskevan kiistan väistymisestä siivittivät osakekursseja Yhdysvalloissa. Teollisuuspainotteinen Dow Jones -indeksi oli New Yorkin pörssin sulkeutuessa koholla prosentin verran ja laajapohjainen S&P 500 puolestaan 0,8 prosenttia.

Teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi oli vahvistunut 1,1 prosenttia.