Yhdysvaltain johdosta tiukka viesti Kim Jong-unille
Olisi Pohjois-Korealta ”valtava virhe” ryhtyä aseistamaan Venäjää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, sanoo Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris.
Harris totesi CBC News -uutiskanavalle, että aseostot olisivat osoitus Venäjän epätoivoisuudesta. Varapresidentti katsoo, että sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen eristäisi kaksikkoa entisestään kansainvälisillä areenoilla.
Harris osallistuu parhaillaan Indonesian Jakartassa Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöelin ASEAN:in kokoukseen.
Yhdysvaltain viranomaiset ovat varoitelleet viime päivinä, että Venäjän ja Pohjois-Korean aseneuvottelut etenevät vauhdikkaasti.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin odotetaan jopa tekevän tässä kuussa harvinaisen ulkomaanmatkan Moskovaan.
– On selvää, että Venäjä alkaa käydä epätoivoiseksi. He ovat jo kärsineet strategisen epäonnistumisen, Harris sanoo.
– Kun tämä kaikki alkoi puolitoista vuotta sitten, he kuvittelivat, että tämä olisi ohi parissa päivässä.
– No, ukrainalaiset taistelevat edelleen.