Sähkö on halpaa myös sunnuntaina – naapurien tilanne voi aiheuttaa hintaheilahteluja kesällä
Kuluva viikko on ollut pörssisähkösopimuksen solmineelle kuluttajalle kahtalainen. Maanantaiaamuna pörssisähkön arvolisäverollinen hinta pompsahti lähes 50 senttiin kilowattitunnilta, kun taas viikonloppuna pörssisähköasiakkaat saavat nauttia pääosin miinusmerkkisistä hinnoista.
Vähemmistöön jäävät lauantaina ja sunnuntaina ne tunnit, jolloin sähkön hinta hilautuu plussan puolelle. Halvimmillaan sähkö on viikonloppuna sunnuntaina iltapäivällä, jolloin hinta valahtaa 1,51 senttiä kilowattitunnilta miinukselle.
Yksiselitteinen syy viikonlopun halpissähkölle on se, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin ensimmäinen vuosihuolto saatiin vihdoin torstaina valmiiksi, ja yksikkö alkoi jälleen tuottaa sähköä. Vuosihuolto venyi moneen kertaan ja kesti lopulta kaksi kertaa niin pitkään kuin oli tarkoitus.
Kolmosreaktorin paluun lisäksi edullisen sähkön takaajina ovat viikonloppuna toimineet vesi- ja tuulivoima. Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelän mukaan vesivoima tuottaa käytännössä täysillä tai lähes täysillä ja tuulivoiman tuotantoa jouduttiin lauantaina jopa vähän rajoittamaan.
– Edullista sähköä on tarjolla paljon. Suomi on viennin puolella, Leskelä sanoi STT:lle lauantaina.
Miinushintaisen pörssisähkön taustalla ovat myös lämmin sää ja viikonloppu, jolloin sähkönkulutus on vähäisempää kuin arkipäivinä.
Maanantaina edulliset tunnit tuntuivat kuitenkin vielä kaukaisilta. Pahimmat hintapiikit jäivät yksittäisiin tunteihin, mutta päivän keskihinta asettui 15 senttiin kilowattitunnilta.
Leskelän mukaan maanantaina usea seikka rajoitti sähkön tarjontaa ja korotti siten sähkön hintaa. Ensinnäkin tuulivoiman tuotanto oli joinain tunteina käytännössä jäissä eli ei tuottanut lainkaan sähköä. Lisäksi Olkiluodon yksiköt olivat huoltotauolla.
– Olkiluoto 3 oli alhaalla ja myös ykkösyksikkö oli juuri ajettu huoltotauolle. Se vähensi sähkön tarjontaa, Leskelä sanoo.
Kaiken tämän päälle myös Suomen ja sen naapurien välillä kulkevissa rajajohdoissa oli tuonnissa rajoitteita ”kaikista suunnista”. Ruotsin sähköverkkoon tehtiin huoltotöitä, joiden vuoksi sähkönsiirtoa jouduttiin rajoittamaan. Työt ja sähkönsiirron rajoittaminen jatkuvat kesällä.
– Myös Estlink 2 on koko kesän poissa käytöstä Viron puolella sijaitsevan vian vuoksi, Leskelä sanoo.
Näistä syistä myös Suomessa voi kesällä Leskelän mukaan tulla tilanteita, jolloin pörssisähkön hinta pomppaa korkeaksi. Näin voi käydä esimerkiksi tyynellä säällä tai jos jokin ydinvoimalayksikkö on pelistä poissa.
– Kaupunkien lämpövoimalaitokset ajetaan alas, kun lämmityskausi on ohitse. Silloin ei tuoteta kaukolämpöä eikä myöskään polttoaineilla sähköä. Silloin meillä ei oikeastaan ole nopeasti liikkeelle lähtevää sähköntuotantoa, joka pystyisi tuottamaan sähköä tällaisina yksittäisinä korkeiden hintojen tunteina. Silloin se on kysyntä, joka asettaa sähkön hinnan, Leskelä sanoo.