Kamppailu Yhdysvaltojen senaatista on hyvin tasainen, ja kumpikin puolue voi vielä päästä niskan päälle
Yhdysvaltojen senaatti voi vielä päätyä kumman tahansa valtapuolueen hallintaan, kun ääntenlaskenta on loppumetreillään. Jotta demokraatit saisivat 51 paikan enemmistön satapaikkaisessa senaatissa, heidän on voitettava tässä vaalissa ainakin 16 paikkaa.
Alkuillasta Suomen aikaa demokraatit näyttivät olevan voittamassa liki varmasti 12 paikkaa, kertoivat muun muassa Fox News ja New York Times. Samaan aikaan enää kuudesta paikasta oli epäselvyyttä, joten demokraattien on voitettava niistä neljä, jotta he saisivat varman enemmistön senaattiin.
Vastaavasti neljä voittoa riittää siihen, että republikaanit säilyttävät enemmistönsä.
Epävarmoja paikkoja on Alaskassa, Michiganissa, Mainessa ja Pohjois-Carolinassa. Georgiassa paikkoja on jaossa kaksi.
Tiukin kisa on Michiganissa, jossa republikaanien ehdokas John James johtaa demokraattien istuvaa senaattoria Gary Petersiä vain noin 36 000 äänellä eli 0,7 prosenttiyksikön verran, kun 89 prosenttia odotetuista äänistä on laskettu. Michiganin kisan uskotaan kallistuvan niukasti demokraattien hyväksi.
Tiukkaa on myös Pohjois-Carolinassa, jossa istuva republikaani Thom Tillisillä on vain 1,8 prosenttiyksikön ero demokraattien Cal Cunninghamiin. Odotetuista äänistä on osavaltiossa laskettu 94 prosenttia. Tillis on kuitenkin jo julistautunut voittajaksi, vaikka asia ei ole vielä varmistunut.
Jos Michiganin ja Pohjois-Carolinan senaatti-istuimet saisivat päälleen demokraattitakamukset, yksi paikka lisää riittäisi 50–50-tasajakoon senaatissa. Tuolloin varapresidentti ratkaisee tasaäänestykset. Kahdella paikalla taas enemmistö varmistuisi.
Todennäköisimmät mahdollisuudet moiseen löytyvät Georgiasta ja Mainesta, joissa käydään melko tasaista kamppailua kolmesta paikasta.
Koska Georgian poikkeusvaalissa yksikään ehdokkaista ei saanut yli puolta äänistä, vaalissa järjestetään tammikuussa toinen kierros, jolle etenevät äänistä suurimman osuuden saanut demokraattihaastaja Raphael Warnock ja toisena äänissä tullut istuva senaattori, republikaani Kelly Loeffler. Vaikka Warnock keräsi ääniä eniten, toisen kierroksen asetelmia mutkistaa se, että republikaanien ääniä jakamassa oli myös Doug Collins. Yhteensä Collins ja Loeffler saivat yli 70 000 ääntä enemmän kuin Warnock ja neljä demokraattien seuraavaksi suosituinta ehdokasta, kun osavaltion äänistä oli laskettu yli 90 prosenttia.
Istuva senaattori David Perdue taas pitää Georgian toista paikkaa republikaaneille neljän prosenttiyksikön kaulalla demokraattien Jon Ossoffiin, mutta laskemattomia ääniä on vielä jäljellä sen verran, että tilanne voi muuttua.
Mainessa äänistä on laskettu vasta noin 70 prosenttia, joten demokraattien Sara Gideon voi vielä hyvinkin kiriä republikaanisenaattori Susan Collinsin kuuden prosenttiyksikön johdon kiinni.
Koska postiäänien laskemisessa kestää muita ääniä kauemmin ja postitse äänestäneet tuppaavat taipumaan demokraattien kannattajakuntaan, demokraattiehdokkaiden tilanne kohenee loppua kohti todennäköisemmin kuin republikaanien.
Vaikka demokraatit ovat mediaennusteiden mukaan saamassa senaattipaikat Arizonassa ja Coloradossa, Alabaman paikan menettäminen republikaaneille on tehnyt enemmistön saavuttamisesta odotettua vaikeampaa. Senaatin paikoista on tässä vaalissa auki 35 kappaletta.
Yhdysvaltain kongressi on jaettu kahteen kamariin: senaattiin ja edustajainhuoneeseen. Kuluvalla kaudella republikaaneilla on ollut 53 senaattoria ja demokraateilla 47. Edustajainhuone taas koostuu 435 paikasta, joista vuoden 2018 vaalien jälkeen 232 oli demokraattien hallussa ja 198 republikaaneilla.
Alaskassa tuloksen saaminen kestää kauan, sillä postiääniä aletaan laskea vasta noin viikon kuluttua. Alaska on tyypillisesti ollut kallellaan republikaaneihin päin, mutta demokraatti Al Grossin voitto istuvasta senaattorista Dan Sullivanista on mahdollisuuksien rajoissa. Vaalipäivänä annetuista äänistä valtaosan sai republikaanien Sullivan, mutta äänistä on laskettu arviolta vasta reilu kolmasosa.
Etelä-Carolinassa republikaanisenaattori Lindsey Graham säilyttää paikkansa, sillä taakse jäi haastaja Jaime Harrison. Kisa oli tiukka, ja Harrison oli kerännyt ennätysmäärät kampanjarahoitusta.
Republikaanit pärjäsivät hyvin myös Texasissa, Montanassa ja Kentuckyssa, jossa senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell piti paikkansa helposti.
Yksi merkittävä takaisku demokraattien haaveille oli myös istuvan republikaanisenaattorin Joni Ernstin voitto Iowassa. Ernstin demokraattihaastaja Theresa Greenfield on tunnustanut tappionsa. Ernst ja Greenfield olivat olleet gallupeissa käytännössä tasoissa.
Iowa oli yksi puolueen parhaista tilaisuuksista kukistaa istuva republikaanisenaattori.
Kongressin edustajainhuoneessa demokraatit pitävät liki varmasti kiinni enemmistöstään, mutta toistaiseksi on epäselvää, mitä enemmistöosuudelle käy.
New York Timesin tulosennusteen mukaan alkuillasta Suomen aikaa republikaanit olivat saamassa suurella varmuudella 185 paikkaa ja demokraatit 191 paikkaa, ja 59 paikan kohtalo oli vielä ilmassa. Republikaaniehdokkaat ovat syrjäyttämässä ainakin seitsemän istuvaa demokraattia, kun taas demokraatit ovat viemässä kahdelta republikaaniedustajalta paikat Pohjois-Carolinassa.
Jotta republikaanit saisivat enemmistön edustajainhuoneessa, heidän pitäisi voittaa yhteensä 21 uutta paikkaa.
Edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi lausui olevansa ”erittäin, erittäin ylpeä”, että demokraatit voivat sanoa pysyvänsä vallassa edustajainhuoneessa.
Yhden historiallisen muutoksen tiedetään jo tapahtuneen edustajainhuoneessa: New Yorkista valitut, demokraattien Ritchie Torres ja Mondaire Jones ovat ensimmäiset avoimesti homoseksuaalit mustat kongressiedustajat maan historiassa, kertoo muun muassa BBC.
Jatkokauden itselleen ovat varmistaneet ”The Squad”-nimellä tunnetut demokraattien naisedustajat Alexandria Ocasio-Cortez, Ayanna Pressley, Rashida Tlaib ja Ilhan Omar.