Ville Niinistö Uutissuomalaiselle: Viime viikkojen metsäkeskustelussa on jopa valehdeltu

Metsäpolitiikka

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) sanoo Uutissuomalaisen uutisessa, että viime viikkojen keskustelussa metsästrategiasta suomalaisille on jopa valehdeltu.

Niinistön mukaan jotkin etujärjestöt ja poliitikot ovat pelotelleet ja johtaneet suomalaisia harhaan sanoessaan, että Suomen metsät aiotaan ”sosialisoida” Euroopan yhteiseksi hiilinieluksi.

– Se on ollut valehtelua tai vähintään vääristelyä, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

Niinistön mukaan kukaan ei ole missään vaiheessa esittänyt, että Suomea velvoitettaisiin kasvattamaan hiilinieluja korvaamaan muiden maiden päästövähennyksiä.

–  Hiilinieluasetus yksiselitteisesti estää sen.

Niinistö huomauttaa, että EU-komission keskiviikkona esittelemässä ilmastopaketissa Suomelle asetettava hiilinieluvaatimus on pienempi kuin se on nykyisin.

–  Kaiken tämän vääristelyä ja pelottelua sisältäneen keskustelun jälkeen käsissämme on esitys, että Suomen ei EU-velvoitteen takia tarvitsisi tehdä hiilinielujen eteen mitään. Tämä osoittaa viime viikkoina käydyn keskustelun absurdiuden, Niinistö kuvailee Uutissuomalaiselle.