Vihreiden Ville Niinistö hakee eurovaaleissa jatkokautta
Vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö hakee jatkokautta EU-parlamentissa. Niinistö kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä. Hän sanoo lähtevänsä eurovaaleissa ehdolle intoa täynnä.
Niinistö perustelee päätöstä sillä, että työ meppinä on hyvin tärkeää tässä ajassa inhimillisten arvojen, ympäristön, turvallisuuden ja kestävän talouden puolesta.
– Suomalaiset tarvitsevat meppiä, joka on aina tiukan paikan tullen luonnon puolella, hän kirjoittaa.
Asiasta kertoi aiemmin Turun Sanomat. Niinistö sanoo lehden haastattelussa, että olisi erittäin motivoitunut jatkamaan työtään.
– Näen tärkeänä Euroopan taloudelle ja myös luonto- ja ympäristökriisien ratkaisulle, että EU jatkaa talouden viherryttämisen linjalla ja luo sillä kilpailukykyä ja teollisuuden edistämistä. Ympäristö, talous ja turvallisuus kuuluvat yhteen.
Ville Niinistö on poliittisen uransa aikana toiminut muun muassa kansanedustajana ja ympäristöministerinä. Europarlamenttiin hänet valittiin ensimmäisen kerran viime vaaleissa eli vuonna 2019.