Vihreiden kansanedustaja innostui ministeriöiden uudelleenjärjestelyideasta: "Tuottajilla on sisua ja osaamista, ohjaavassa politiikassa paljon skarppaamista"
Ruotsin uuden hallituksen linjaukset ovat herättäneet myös Suomessa keskustelua ministeriöiden työnjaosta.
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne nostaa esiin maa- ja metsätalousministeriön toimintojen sulauttamisen työ- ja elinkeinoministeriöön sekä ympäristöministeriöön.
– Jos Suomessa lähdetään sorvaamaan ministeriöitä uusiksi, niin parhaat perustelut olisi maa- ja metsätalousministeriön toimintojen sulauttamiseen työ- ja elinkeinoministeriöön sekä ympäristöministeriöön. Se tukisi kokonaisvaltaisempaa otetta huoltovarmuuteen, elinkeinopolitiikkaan ja kestävään maankäyttöön, kommentoi Harjanne tiedotteessaan.
Keskustassa samantyyppisiä yhdistämisajatuksia, mutta hieman erilaisin painotuksin on viimeksi tuonut julkisuuteen kansanedustaja Juha Pylväs.
Nykyisin maa- ja metsätalouspolitiikan hallinnoinnista ja johtamisesta vastaa maa- ja metsätalousministeriö, kun taas yleisesti elinkeinopolitiikasta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Työnjako tuo Harjanteen mukaan ylimääräisen sauman elinkeinopolitiikkaan. Samalla Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset energian ja raaka-aineiden hintoihin ravistelevat erityisesti maataloutta.
– Maataloustuotanto on kannattavuuskriisissä, luonto köyhtyy ja alan päästövähennyksissä on edetty hitaasti, eli uudistavaa otetta todellakin tarvitaan. Tuottajilla on sisua ja osaamista, sen sijaan ohjaavassa politiikassa ja hallinnossa on paljon skarppaamista. Nykyinen hallintomalli voi näkyä myös arkisempia haasteina, kun maataloustuotantoa ja esimerkiksi matkailutoimintaa yhdistävä yrittäjä joutuu pyörimään kahden eri hallinnonalan tiskeillä, Harjanne toteaa.
Maa- ja metsätalouden käsittely elinkeinopolitiikan erillisinä saarekkeina ei näytä hyödyttävän tuottajia, joiden asemaa arvoketjuissa pitäisi Harjanteen mukaan parantaa ja samalla vähentää tukiriippuvuutta.
– Maatalous ei tietenkään ole vain elinkeino muiden joukossa, vaan kriittisen tärkeä toiminto koko yhteiskunnalle. Ruuan riittävä huoltovarmuus on turvattava. Huoltovarmuus on yleisesti työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla, joten tässäkin olisi tarjolla mahdollisuus järjestelmällisempään otteeseen, hän huomauttaa.
Harjanteen mielestä nykyinen hallintomalli pitää myös yllä jännitettä suomalaisen luonnon kohtelussa ja luonnonvarojen kestävässä hyödyntämisessä.
Tältä osin maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaroihin ja maankäyttöön liittyvä hallinto sopisi ympäristöministeriön alle.
– Tutkimustieto kertoo, että eniten painetta Suomen luonnolle aiheuttavat metsätalous ja maatalous rakentamisen, saastumisen ja ilmastonmuutoksen ohella, ja tämän kokonaisuuden hallinta sopisi yhden katon alle ympäristöministeriön rooteliin kuin nenä päähän, vihreiden kansanedustaja painottaa.