Poliisi epäilee: Mies murhasi toisen kolarissa ja toisen tulipalossa
Poliisi epäilee 27-vuotiasta miestä kahdesta murhasta. Pohjanmaan poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että lauantaina Laihialla ja Vaasassa kuolemaan johtaneet tapahtumat liittyvät toisiinsa.
Poliisi sai lauantaiaamuna noin puoli viiden aikaan tiedon Laihialla Vaasantiellä tapahtuneesta kahden henkilöauton vakavasta törmäyksestä.
Nyt poliisi epäilee 27-vuotiaan miehen ohjanneen kuljettamansa henkilöauton tahallaan vastaantulevan henkilöauton eteen.
Vastaantulevan auton kuljettaja kuoli törmäyksessä, ja auton kahdesta matkustajasta molemmat loukkaantuivat.
Törmäyksen seurauksena myös kolmas henkilöauto vaurioitui ja sen kuljettaja loukkaantui lievästi.
Törmäyksen jälkeen epäilty poistui tapahtumapaikalta jalan. Poliisi seurasi jälkiä noin kolmen kilometrin verran poliisikoira apunaan.
Mies tavoitettiin myöhemmin hänen hakeuduttuaan asutuksen pariin ja pyydettyään apua. Poliisi otti miehen kiinni.
Epäillyn tavoittamisen jälkeen poliisille alkoi selvitä kolaria edeltäneet tapahtumat Vaasassa.
Vaasassa ollut poliisipartio lähti välittömästi tarkastamaan Palosaarella sijaitsevaa kerrostaloasuntoa. Tuolloin asunnon ovi oli erittäin kuuma ja asunto oli savun peitossa.
Pelastuslaitos sammutti tulipalon, ja asunnosta löydettiin kuollut nainen. Poliisin tietojen mukaan naisella ja epäillyllä miehellä oli suhde.
Tällä hetkellä poliisilla ei ole tiedossa aiempia lähisuhdeväkivaltaan liittyviä poliisitehtäviä epäiltyyn mieheen ja naiseen liittyen.
Poliisi epäilee naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi ja asunnon tulipalon olleen tahallaan sytytetty.
Epäiltyä on kuulusteltu, ja hän on selvittänyt poliisille tapahtumien kulkua.
Tässä vaiheessa esitutkintaa poliisi epäilee miestä kahdesta murhasta, kahdesta murhan yrityksestä, törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Syytteet on nostettava 8. tammikuuta mennessä.