Jo yli 900 kuollutta löydetty Nepalissa ja Tiibetissä – Yksi suomalainen yhä kateissa
Nepalin ja Tiibetin tulvien jäljiltä on löydetty noin 940 kuollutta, kertoi paikallinen viranomainen maanantaina. Viranomaisen mukaan kadonneiden määrä on laskenut hieman aiemmin kerrotusta ja on nyt alle 4 000.
Nepalissa kadonneiden joukossa on yli 590 ulkomaalaista. Heistä yksi on suomalainen.
Kiinan hallitsemassa Tiibetissä valtionmedia on kertonut 16 ihmisen kuolleen ja kadoksissa olevan liki 550 ihmistä. Aiemmin kerrotun mukaan noin 260 Kiinassa kadonneista on ulkomaalaisia.
Intiassa jokien alajuoksulta oli maanantaihin mennessä löydetty jo ainakin 17 vainajaa.
Yli 2 500 rakennusta on tuhoutunut Nepalissa tsunamin kaltaisissa jäätikkötulvissa. Uutistoimisto AFP on päätynyt laskelmaan EU:n Copernicus-ohjelman sateliittihavaintojen perusteella.
Rajut tulvat ja maanvyörymät iskivät alueelle viime viikolla. Asiantuntijoiden mukaan katastrofi sai alkunsa jäätikön romahduksesta.