Viljo Heino haavoittui talvisodassa jalkaan – Juoksi silti EM-kultaa sotien jälkeen
Suomalaisjuoksija Viljo Heinon ei oikeastaan alunperin pitänyt edes päästä starttiviivalle Oslon EM-kisoissa elokuussa 1946.
Mutta siellä hän nyt kuitenkin oli, lähdössä miesten 10 000 metrin kisaan.
Toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut reilu vuosi. Isäntämaa Norja oli vapautunut natsi-Saksan vallan alta toukokuussa 1945.
Mutta niin vain pääkaupunki Oslon Bislett-stadionilla kisattiin jo yleisurheilun Euroopan mestaruuksista. Kisoista tuli tällä viikolla kuluneeksi 80 vuotta.
Heino oli joutunut ennen kisoja ammattilaissyytösten kohteeksi. Ruotsalaiset väittivät, että Heino olisi vastaanottanut aiemmista kisoistaan palkkioita ja rikkonut tuolloin voimassa olleita amatöörisääntöjä.
Amatöörisäännöt olivat urheilujärjestöjen asettamia tiukkoja määräyksiä, jotka kielsivät urheilijoita ansaitsemasta rahaa lajillaan.
Yksi kuuluisimpia amatöörisääntöjen uhreja oli aikanaan suomalaissuuruus Paavo Nurmi, joka joutui jättämään vuoden 1932 Los Angelesin olympialaiset väliin, kun hänen todettiin olevan ammattilainen.
Amatöörisäännöistä luovuttiin hiljalleen 1980-luvun kuluessa.
Mutta Oslon EM-kisoissa 1946 ne olivat yhä täysissä voimissaan. Suomen urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Urho Kekkonen ja muut yleisurheilun nokkamiehet laittoivat kaiken peliin, jotta Heino saisi juosta kisoissa.
Lopulta kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF totesi Heinon kuulustelujen jälkeen, että suomalainen saisi asettua lähtöviivalle.
Matka Oslon lähtöviivalle ei kuitenkaan mennyt Heinolta muiltakaan osin helpoimman kautta.
Heino oli syntynyt vuonna 1914 Iitissä. Vasta noin parikymppisenä hän innostui juoksemisesta, ollen heti lupaava nimi.
Mutta sitten Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939. Syttyi talvisota.
Heino haavoittui rintamalla jalkaan. Hän kuitenkin sai kuntoutettua jalkansa kuntoon.
Jatkosodan asemasotavaiheessa hän sai esimiehiltään luvan harjoitella Syvärin rintamalla. Etulinjassa se ei kuitenkaan käynyt ihan noin vain. Lenkeillä hänen piti kuljettaa Parabellumia vyötäröllään.
Vuonna 1943 hän nappasi ensimmäiset Suomen mestaruudet sekä 5 000 metriltä että 10 000 metriltä. Nimiinsä hän vei myös maastojuoksumestaruuksia.
Maailmansodan päättyessä Heino oli yksi maailman kärkijuoksijoita.
Oslon EM-kisoissa 1946 Heino pääsi taas tuttuun rullaavaan vauhtiinsa. Hän oli kisassa ylivoimainen: maaliin Heino tuli voittajana ajassa 29.52,0.
Toiseksi juossut suomalainen Helge Perälä jäi Heinosta 39,4 sekuntia. Unkarin Andras Csaplar sai pronssia.
5 000 metrillä Heino oli Oslossa neljäs. Kulta meni Iso-Britannian Sydney Woodersonille.
Oslon EM-kulta jäi Heinon ainoaksi arvokisamitaliksi. Häneltä odotettiin paljon vuoden 1948 Lontoon olympialaisista, mutta valmistautumista häiritsi merkittävästi keväällä sattunut jalkavamma. 10 000 metrin kisa jäi kesken vatsakrampin vuoksi.
Vuonna 1949 hän kuitenkin rikkoi vielä 10 000 metrin maailmanennätyksen. Tsekkoslovakian Emil Zatopek juoksi pian kuitenkin vielä nopeamman ajan.
Elokuussa 1946 järjestetyt Oslon EM-kisat olivat ensimmäiset, joissa naiset ja miehet osallistuivat samaan tapahtumaan.
Kisat avasi perjantaina kuolleen Norjan kuninkaan Harald V:n isoisä kuningas Haakon VII.
Kisoissa tehtiin historiaa myös siinä, että Neuvostoliitto oli ensimmäistä kertaa mukana kansainvälisissä urheilun mestaruuskisoissa. Olympialaisiin Neuvostoliitto tuli mukaan ensimmäisen kerran Helsingissä 1952.
Saksan urheilijoita ei Oslon EM-radoille puolestaan päästetty.
Eniten mitaleita Oslosta saavutti Ruotsi, toiseksi eniten Neuvostoliitto. Suomi oli kolmas neljällä kullalla, kolmella hopealla ja viidellä pronssilla.
EM-kultaa Heinon lisäksi kisoista toivat Mikko Hietanen miesten maratonilta, Bertel Storskrubb miesten 400 metrin aidoista ja Valle Rautio kolmiloikasta.